Karkkila on solminut kaksi jatkosopimusta. Karkkilan Urheilijoiden U19-joukkueen paras pistemies viime kaudelta, Juuso Kurki, jatkaa joukkueessa ja hakee isompaa roolia tulevalla kaudella. Isompaa roolia ja ehjää kautta hakee myös 22-vuotias Lauri Lassila, joka liittyi Karkkilan kokoonpanoon kesken viime kauden palaten pitkästä loukkaantumisesta.
Juuso Kurki on 190-senttinen laituri, joka on pelannut nuorten valtakunnallisia sarjoja niin lohjalaisen LoU Basketin kuin Karkkilan Urheilijoiden riveissä. Viime vuonna Kurki oli 19-vuotiaiden valtakunnallisen I divisioonan yhdeksänneksi paras pistemies 19,9 pisteen keskiarvolla. Miesten edustusjoukkueessa Kurki esitti niin ikään lupaavia otteita 11 pelaamassaan ottelussa.
Päätös jatkaa Karkkilassa oli helppo mahtavan kotiyleisön ja hyvien harjoituksien vuoksi. Viime kausi oli hieno ja siitä on hyvä jatkaa työtä tällä kaudella. Tulevalla kaudella haluan pysyä terveenä ja saada lisää kokemusta kovista peleistä.”
Juuso Kurki
Lauri Lassila on 22-vuotias Rovaniemen NMKY:n kasvatti, joka siirtyi kesken viime kauden Karkkilan paitaan. Ennen Karkkilaan siirtymistään Lassila kuului miesten I divisioona A:ta pelaavan Oulun vahvuuteen. 186-senttinen takamies on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista ja hakee nyt tervettä, nousujohteista kautta. Pelaamisen lisäksi kauppakorkeakoulun opintoja suorittava Lassila tulee osallistumaan seuran yhteistyökumppanuuksien kehittämiseen ja varainhankintaan.
Päätös jatkaa Karkkilassa ei ollut vaikea. Seuran toiminta ja tavoitteet vakuuttivat minut jo viime kaudella ja minusta tuntuu, että tämä on minulle paras ja kannustavin ympäristö kehittyä. Vaikka tulikin niukka tappio finaaleissa ja siitä jäi huono maku kaikille, niin joukkue ja organisaatio teki todella hyvää työtä. Itselläni on nyt ensimmäinen kesä pitkään aikaan, kun saa harjoitella terveenä. Odotan innolla ensi kautta. Tavoitteena on fyysisesti ehjä kausi ja isomman roolin tavoittelu joukkueessa.
Lauri Lassila
Kurjen ja Lassilan jatkosopimusten myötä Karkkilalla on nyt pelaajasopimukset Teemu Hakkaraisen, Mikko Visakon, Markus Hyytiäisen, Valtteri Toivasen, Juuso Kurjen ja Lauri Lassilan kanssa.
Juuso väläytteli pirteitä otteita miestenkin otteluissa viime kaudella. 19-vuotiaiden joukkueessa hän puolestaan kuului sarjan parhaimmistoon. Mukava nähdä, että Juuso kokee Karkkilan parhaaksi paikaksi kehittyä pelaajana. Vielä kun löydämme Juusolle töitä Karkkilasta niin saadaan mies muuttamaan Lohjalta Karkkilaan.
Lauri liittyi kesken kauden joukkueeseen, mutta vakuutti meidät siitä, että hänellä on potentiaalia olla peluri tässä sarjassa. Tiedän itse kuinka vaikea on tulla takaisin ison loukkaantumisen jälkeen, joten on selvää, että Lauri tarvitsee vielä aikaa. Uskon, että meillä on tarjota Laurille loistava kehittymisympäristö
Miikka Luosmaa
Juuso Kurjen pelaajaprofiili
Lauri Lassilan pelaajaprofiili
Nestori Kivimäki jatkosopimukseen
Karkkila on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen oman kasvattinsa Nestori Kivimäen kanssa. 20-vuotias takamies aloittaa nuoresta iästä huolimatta jo kuudennen kautensa edustusjoukkueen riveissä. Kivimäki on parantanut tasaisesti vuosi vuodelta otteitaan. Keväällä päättynyt kausi olikin Kivimäen paras lähes jokaisessa tilastosarakkeessa (11,9 pistettä, 2,6 levypalloa, 3 koriinjohtanutta syöttöä ja 2 riistoa ottelua kohden). Piste-ennätys meni uusiksi helmikuussa, kun Kivimäki pussitti kotihallissa BC Nokia Akatemiaa vastaan 32 pistettä.
Aikuisten otteluiden lisäksi Kivimäki on pelannut urallaan valtakunnallista I divisioonaa 16-vuotiaissa ja 19-vuotiaissa pojissa. Molemmissa sarjoissa hän oli yksi sarjan parhaimpia korintekijöitä. Tulevana vuotena Kivimäki viimeistelee liikunnanohjauksen opintojaan Kisakallion Urheiluopistossa. Viime vuonna Kivimäki vastasi nuorempien junioreiden taitovalmennuksesta ja tavoitteena on saada hyödynnettyä hänen ammattitaitoa junioreiden hyväksi tälläkin kaudella.
Aiemmin tällä viikolla Karkkila julkaisi jatkosopimuksen Sauli Näppisen kanssa. Karkkilalla on nyt pelaajasopimukset Nestorin ja Saulin lisäksi Teemu Hakkaraisen, Mikko Visakon, Markus Hyytiäisen, Valtteri Toivasen, Juuso Kurjen ja Lauri Lassilan kanssa. Joukkue on harjoitellut kesän laajennetulla ryhmällä Karkkilan Urheilijoiden U19-ryhmän kanssa ja sieltä tullaan nostamaan pelaajia edustusjoukkueen rinkiin. Lisäksi joukkuetta pyritään vahvistamaan vielä kotimaisilla ja ulkomaisella pelaajalla. Jälkimmäisestä tulemme tiedottamaan jo lähiaikoina.
Tervetuloa karkkilalaiseksi Sauli Näppinen!
Karkkila on solminut jatkosopimuksen 191-senttisen Sauli Näppisen kanssa. Tuleva kausi on 22-vuotiaalle Forssan Koripoikien kasvatille kolmas Karkkilan paidassa, mutta ensimmäinen karkkilalaisena, sillä Näppinen muuttaa elokuun aikana Karkkilaan. Pelaamisen lisäksi Näppisen sopimukseen kuuluu juniorivalmennusta.
Näppinen siirtyi Karkkilaan kaudeksi 2022-23, kun FoKoPo joutui luopumaan sarjapaikastaan miesten I divisioona B:ssa. Ennen Karkkilaan siirtymistään Näppinen edusti kotiseuraansa miesten divisioona A:ssa kausina 2018-2020 sekä divisioona B:ssä kaudella 2020-2021. Divisioona B:ssä Näppinen pelasi keskimäärin 15 minuuttia ottelua kohden 4,8 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvolla FoKoPon sijoittuessa sarjassa kolmanneksi. Ensimmäisellä Karkkilan kaudellaan Näppinen tilastoi lähes identtiset 4,9 pisteen ja 2,9 levypallon keskiarvot. Toinen kausi oli loukkaantumisista johtuen heikompi, mutta sitä paikkasi joukkueen hieno menestyminen.
Karkkilalla on nyt pelaajasopimukset Saulin lisäksi Teemu Hakkaraisen, Mikko Visakon, Markus Hyytiäisen, Valtteri Toivasen, Juuso Kurjen ja Lauri Lassilan kanssa. Jatkamme sopimusjulkistuksia vielä tällä viikolla.
Sauli Näppisen pelaajaprofiili
Kurki ja Lassila jatkosopimuksiin
Karkkila on solminut kaksi jatkosopimusta. Karkkilan Urheilijoiden U19-joukkueen paras pistemies viime kaudelta, Juuso Kurki, jatkaa joukkueessa ja hakee isompaa roolia tulevalla kaudella. Isompaa roolia ja ehjää kautta hakee myös 22-vuotias Lauri Lassila, joka liittyi Karkkilan kokoonpanoon kesken viime kauden palaten pitkästä loukkaantumisesta.
Juuso Kurki on 190-senttinen laituri, joka on pelannut nuorten valtakunnallisia sarjoja niin lohjalaisen LoU Basketin kuin Karkkilan Urheilijoiden riveissä. Viime vuonna Kurki oli 19-vuotiaiden valtakunnallisen I divisioonan yhdeksänneksi paras pistemies 19,9 pisteen keskiarvolla. Miesten edustusjoukkueessa Kurki esitti niin ikään lupaavia otteita 11 pelaamassaan ottelussa.
Lauri Lassila on 22-vuotias Rovaniemen NMKY:n kasvatti, joka siirtyi kesken viime kauden Karkkilan paitaan. Ennen Karkkilaan siirtymistään Lassila kuului miesten I divisioona A:ta pelaavan Oulun vahvuuteen. 186-senttinen takamies on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista ja hakee nyt tervettä, nousujohteista kautta. Pelaamisen lisäksi kauppakorkeakoulun opintoja suorittava Lassila tulee osallistumaan seuran yhteistyökumppanuuksien kehittämiseen ja varainhankintaan.
Kurjen ja Lassilan jatkosopimusten myötä Karkkilalla on nyt pelaajasopimukset Teemu Hakkaraisen, Mikko Visakon, Markus Hyytiäisen, Valtteri Toivasen, Juuso Kurjen ja Lauri Lassilan kanssa.
Juuso Kurjen pelaajaprofiili
Lauri Lassilan pelaajaprofiili
Hyytiäinen ja Toivanen vahvistamaan Karkkilan takakenttää
Karkkila on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. 22-vuotias Markus Hyytiäinen saapuu Karkkilaan Tapiolan Hongan riveistä. 19-vuotias Valtteri Toivanen puolestaan siirtyy Karkkilaan Helsingin NMKY:n junioripolun läpikäyneenä. Molemmat pelaajat tulevat muuttamaan kesän aikana Karkkilaan ja osallistuvat pelaamisen lisäksi juniorivalmennukseen.
Hyytiäinen on 191-senttinen takamies, joka on pelannut koko uransa LePyn ja Hongan joukkueissa. Hän on voittanut junioreissa 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja hopeaa 17-vuotiaiden sarjassa. Viime keväänä Hyytiäinen oli nostamassa Tapiolan Honkaa takaisin Korisliigaan. Hyytiäinen tilastoi viime kaudella miesten 1-divisioona A:ssa 8,9 pistettä heittäen kolmen pisteen heitot 36% tarkkuudella.
184-senttinen Toivanen päätti keväällä junioripelinsä SM-pronssiin Helsingin NMKY:n riveissä. Toivanen tilastoi 19-vuotiaiden SM-sarjassa 7,4 pistettä ja kuului joukkueensa runkopelaajiin. Junioriotteluiden lisäksi Toivanen pelasi viime kaudella Helsingin NMKY:n edustusjoukkueessa miesten 1-divisioona A:ssa, joten miesten ottelut ovat hänelle jo tuttuja.
Hyytiäinen ja Toivanen tulevat molemmat Karkkilaan hakemaan isompaa roolia ja ottamaan harppauksia koripalloilijana. Molempien tavoitteet ovat isommilla areenoilla, joten päävalmentaja Kimmo Tolvanen saa joukkueeseensa kaksi hyvin motivoinutta nuorta lupausta.
Karkkilalla on nyt pelaajasopimukset Teemu Hakkaraisen, Mikko Visakon, Markus Hyytiäisen ja Valtteri Toivasen kanssa. Joukkuetta valmentaa tuttuun tapaan Kimmo Tolvanen, joukkueenjohtajana toimii Sami Salmela ja huollosta vastaa Pekka Suihkonen.
Markus Hyytiäisen pelaajaprofiili
Valtteri Toivasen pelaajaprofiili
Mikko Visakko jatkaa Karkkilassa
Karkkila jatkaa ensi vuoden joukkueen rakentamista solmimalla jatkosopimuksen Mikko Visakon kanssa. Näin ollen 27-vuotias Sykin kasvatti aloittaa neljännen kautensa Karkkilan paidassa. Karkkilaan viime kaudeksi muuttanut Visakko pelasi ehjän kauden ja johti joukkueen kapteenina Pässilauman finaaleihin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.
Visakko kertoo päätöksestään jatkaa Karkkilassa:
Seuran puheenjohtaja Miikka Luosmaa on tyytyväinen Visakon jatkoon:
Luosmaa on myös luottavainen ensi kauden joukkueen rakennuksen tilaan:
Mikko Visakon pelaajaprofiili
Herra Hakkarainen jatkaa Karkkilassa
Karkkila on tehnyt ensimmäisen pelaajasopimuksen tulevalle kaudelle. Kuluneella kaudella karkkilalaisen yleisön hurmannut Teemu Hakkarainen jatkaa vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Urallaan HNMKY:ta, EBT:ta ja Westsidea edustanut Hakkarainen tilastoi ensimmäisellä Karkkilan kaudellaan 11,7 pistettä, 7,2 levypalloa ja 2,7 koriinjohtanutta syöttöä.
Päävalmentaja Kimmo Tolvanen on ymmärettävästi todella tyytyväinen, että Hakkarainen saatiin lukittua ensi kauden kokoonpanoon jo toukokuun alussa:
Hakkarainen jatkaa Karkkilassa hyvillä mielin:
Teemu Hakkaraisen pelaaprofiili
Sarjan mestaruus Lappeenrantaan, Karkkila hopealle
Vierasottelu Lappeenrannassa päättyi Namikan voittoon lukemin 81-72. Finaalisarja päättyi täten voitoin 1-3 ja sarjanousu jäi haaveeksi.
Kausi oli kuitenkin hieno. Vuosi sitten pässilauma taisteli putoamista vastaan ja nyt oltiin lähellä nousua. Tästä jatketaan taas hieman kokeneempina tulevana syksynä.
Valtava kiitos kaikille menossa mukana olleille ihmisille ja yrityksille, uskomattomille faneille joita oli jälleen bussilastillinen Lappeenrannassa ja toki itse pässilaumalle.
Tiistai-illan ottelun tilastot:
https://fibalivestats.dcd.shared.geniussports.com/u/FIN/2397722/
Myös toisesta kotifinaalista tappio. Sarja katkolla tiistaina Lappeenrannassa
Pässit vierasvoittoon! Värisilmä-ottelu lauantaina.
Karkkila teki onnistuneen ryöstöretken Lappeenrantaan keskiviikkona. Namika voitti finaalisarjan avauksen Karkkilan Liikuntahallilla viime viikonloppuna ja olisi voittaessaan vienyt pässilauman vaikeaan 0-2 -tilanteeseen. Finaalisarjan voitto ratkeaa siis kolmella voitolla.
Pässit saivat tuekseen Kino Laikan fanibussin ja edellisestä ottelusta sisuuntuneena palasivat omalle tasolleen vieden ottelun lukemin 78-87. Ottelu oli tasainen, mutta Karkkila pysyi kuskin paikalla lähes koko ottelun alkuminuutteja lukuunottamatta.
Avaimet onneen olivat tällä kertaa menetysten minimointi ja onnistumiset tasaisella rintamalla. Lähes 50-prosentin tarkkuus kaaren takaa auttoi myös kummasti.
Sarja jatkuu 1-1 tilanteesta tulevana lauantaina kello 17 Karkkilan Liikuntahallilla. Karkkilan Värisilmän isännöimään otteluun odotetaan jälleen yleisöryntäystä joten lipunmyynti avataan jo kello 15. Prosessia on myös kevennetty viime kerran kokeilusta joten jonotusajat ovat varmasti lyhyemmät. Suosittelemme silti tulemaan ajoissa. Tervetuloa!
Tilastot: https://fibalivestats.dcd.shared.geniussports.com/…/bs.html
Finaalien avauksesta tappio, fanibussi vierasotteluun
Keskiviikkona on revanssiottelun paikka. Sarja ratkeaa kolmesta voitosta joten mitään ei ole vielä menetetty.
Järjestämme yhteistyössä Kino Laikan kanssa fanibussin Lappeenrantaan 10.4. Lähtö klo 14 Kino Laikan luota. Matkan hinta 10€. Ottelulippu ostettava erikseen. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset Miikalle (miikka.luosmaa@kaukoris.com / 0449805643). Ottelu alkaa klo 18:30. Kyseessä toinen finaali. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.