Juuso Kurki jatkosopimukseen

KaU Karkkila on solminut jatkosopimuksen Lohjan Urheilijoiden kasvatin Juuso Kurjen kanssa. Pelaamisen ohella Kurki tulee osallistumaan juniorivalmennukseen.

190-senttinen laituri siirtyi Karkkilaan juniori-ikäisenä kaudeksi 2023-24. Kurki on pelannut nuorten valtakunnallisia sarjoja niin lohjalaisen LoU Basketin kuin Karkkilan Urheilijoiden riveissä. Viime kaudella Kurki pelasi miesten I divisioona B:n rinnalla 19-vuotiaiden valtakunnallista I divisioonaa vuoden yli-ikäisenä. U19-sarjassa Kurki tilastoi 28,4 pistettä, 7,4 levypalloa ja 2,5 koriinjohtanutta syöttöä.

Juusolla on koripalloilijan mitat ja hän on hyvä urheilija. Odotan, että Juuso murtautuu pelaavaan rotaatioon, kunhan vain fysiikka kehittyy. Hän on erinomainen heittäjä. Sen taidon päälle on hyvä rakentaa loppupaketti kuntoon.

Päävalmentaja Kimmo Tolvanen

Vielä harjoituskauden jälkeen odotukset olivat myös isommalle roolille edustusjoukkueen puolella, mutta syksyllä kärsitty loukkaantuminen toi ikävästi takapakkia. Tulevalle kaudelle tavoitteet ovatkin nuorelle miehelle selkeät.

Suurimpia syitä jatkaa Karkkilassa olivat hyvä joukkuehenki sekä ammattimainen ympäristö. Tavoitteena on pelata fyysisesti ehjä kausi ilman loukkaantumisia ja sitä kautta saada uusi mahdollisuus kovemmalla sarjatasolla.

Juuso Kurki

Karkkilalla on nyt sopimukset Nestori Kivimäen, Sauli Näppisen ja Juuso Kurjen kanssa. Neuvottelut ovat käynnissä monen pelaajan kanssa ja uusia pelaajasopimuksia päästään toivottavasti julkaisemaan pian juhannuksen jälkeen. Seura tulee julkaisemaan tavat, joilla seuraa voi tukea valmistautumisessa tulevaan kauteen miesten I divisioona A:ssa.