Pelaajasopimus: Niki Ahola Karkkilan paitaan
Joukkue on tehnyt 24-vuotiaan kouvolalaislähtöisen Aholan kanssa sopimuksen kaudesta 2022-2023.
Viimeiset neljä kautta PuHua edustanut parimetrinen Ahola liittyy Pässilaumaan yksivuotisella sopimuksella. Aholan saaminen Karkkilaan oli valmennuksen ja seurajohdon listalla korkealla heti kauden päätyttyä, joten seuran puheenjohtaja Miikka Luosmaa on ymmärrettävästi tyytyväinen sopimusuutisesta:
Tunnen Nikin jo Kouvolan ajoilta, joten tiedän hyvin hänen potentiaalinsa. Hän on parimetrinen heittäjä, joka kelpaisi mille tahansa joukkueelle. Mikko Visakon kanssa saimme houkuteltua Nikin katsomaan toimintaamme avoimien harjoituksien kautta ja lopulta myös sopimukseen kanssamme. Mahtavaa, että saadaan Niki vähintään ensi kaudeksi Karkkilaan!
Ahola viimeisteli kuluneella kaudella PuHussa ottelua kohden noin 16 minuutin peliajalla 6,4 pistettä heittäen kolmen pisteen heitot 34% tarkkuudella. Lisäksi hän otti 3,1 levypalloa. Joukkue sijoittui sarjassa kuluneella kaudella kolmanneksi. Ahola tulee Karkkilaan hakemaan uusia haasteita odottavaisin tunnelmin:
Tiesin Karkkilasta etukäteen Miikka Luosmaan Kouvolan ajoilta. Hyvä ystäväni Mikko Visakko osasi kertoa hyvin taustoja ja seurasta enemmän, joten fiilikset ovat odottavat ja innostuneet sekä tavoitteelliset ensi kaudelle. Odotan että pääsen mukaan todella ammattimaiseen seuraan ja että joukkue hitsautuu yhteen ja kehittyy – keväällä nähdään sitten tulos. Itselle toivon kokonaista ja ehjää kautta . Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta niin kentällä kun sen ulkopuolella omalla kokemuksella ja esimerkillä.
Joukkue on tällä hetkellä omatoimisella harjoitusjaksolla. Ahola odottaa kuitenkin jo kauden alkua:
Vieraspaidassa usean kerran Karkkilassa pelanneena on mahtavaa päästä pelaamaan kotijoukkueen paidassa huikean kotiyleisön edessä, joten syksyllä sankoin joukoin hallille kannustamaan kahden koronavuoden jälkeen, kun se on taas mahdollista! Moikataan kun tavataan!