Pelaajasopimus: Nyman palaa pässipaitaan
KaU Karkkila on tehnyt ensimmäisen pelaajasopimuksensa. Matias Nyman palaa takaisin pässipaitaan vuoden tauon jälkeen. 24-vuotias Karkkilan Urheilijoiden kasvatti aloittaa seitsemännen kautensa edustusjoukkueen riveissä.
Viime kauden Nyman pelasi Karkkilan ”kakkosjoukkueen” Himpuloiden riveissä, mutta mieli kaipasi takaisin valtakunnallisiin sarjoihin. Vasta 24-vuotias Nyman on pelannut 72 ottelua miesten 1. divisioona B:ssä – kaikki Karkkilan paidassa. Lisäksi Nyman on pelannut kolme kautta 19-vuotiaiden SM-sarjaa sekä yhden kauden 19-vuotiaiden valtakunnallista 1. divisioonaa. Nyman oli voittamassa Karkkilan Urheilijoiden riveissä SM-pronssia kaudella 2015-216. Viimeisimmällä kaudellaan miesten 1. divioona B:ssa Nyman tilastoi 11,1 pistettä, 3,6 levypalloa ja 3,3, syöttöä ottelua kohden ollen yksi joukkueen runkopelaajista.
– Palaan hyvillä fiiliksillä edustuksen riveihin. Välivuoden aikana kaipasin enemmän kilpailullisuutta ja itsensä haastamista. Tulevalle kaudelle tavoitteena on pysyä pelikuntoisena läpi kauden, suoriutua vaaditulla tasolla ja pelata keväällä voitosta.
Matiaksen paluuta edustukseen on mahdollistamassa Pesuveljekset Oy. Pesuveljekset toimittavat julkisivupesut erilaisiin kohteisiin Suomen parhaalla ammattitaidolla, joka on kertynyt 20 vuoden kokemuksen myötä.
Pesuveljekset Oy