Sisäpiiri 10/2021: Tanner Stuckman Karkkilaan

Sisäpiirikirje on uutiskirje kannatuskausikorttilaisille ja yhteistyökumppaneille. Jaamme kirjeet jälkikäteen kaikille luettavaksi. Ensimmäisessä sisäpiirikirjeessä palataan lokakuisiin tunnelmiin, kun joukkueen ensimmäinen vahvistus oli juuri saapunut Karkkilaan viikkojen työn jälkeen. Tanner Stuckman jätti joukkueen joulukuussa omasta tahdostaan ja hänet korvasi Jake Newman.

Viime viikon keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentokentälle saapui nuori mies Yhdysvaltojen itärannikolta Quincyn kaupungista. KaU Karkkilan amerikkalaisvahvistus kaudelle 2021-22, Tanner Stuckman, oli saapunut maahan allekirjoitettuaan ensimmäisen ammattilaissopimuksensa vain 36 tuntia aikaisemmin. Mutta kuinka hän päätyi tänne? Pyrin avaamaan sen tässä sisäpiirikirjeessä. Kirjoitus on ensimmäinen osa säännöllisen epäsäännöllistä kirjoitussarjaa, jossa kerrotaan joukkueen viimeisimpiä kuulumisisia.

KaU Karkkila on koko sen historiansa rakentunut vahvasti karkkilalaisten pelaajien ympärille. Laadukkaasta juniorityöstä huolimatta joukkueen rakentaminen pelkästään karkkilalaisten ympärille, ei tänä päivänä ole mahdollista tällä tasolla. Moni muualta joukkueeseen liittynyt pelaaja onkin viihtynyt jo Karkkilan riveissä niin kauan, että myös heidät voi laskea ”omiksi pojiksi”.

Näiden pelaajien lisäksi vahvistuksen etsiminen Suomen ulkopuolelta on mielestäni joukkueen edun mukaista, mikäli kilpailukykyistä joukkuetta ei saada suomalaisvoimin rakennettua. Ulkomailta tuotavissa pelaajissa tarjontaa on niin paljon enemmän, että joukkueeseen voidaan hakea täsmähankintaa, joka vahvistaa joukkuetta, mutta myös mahdollistaa pelaajien pelaamisen omilla pelipaikoillaan. Esimerkiksi Tannerin hankinta mahdollistaa sen, että Akseli Nieminen ei joudu pelaamaan sentterin pelipaikalla vaan pääsee kerryttämään taitojaan laiturina. Samaan aikaan Tanner on niin monipuolinen, että he voivat Väinö Haajasen kanssa pelata samassa viisikossa. Eikä mielestäni ole yleisen maailmankatsomuksen kannalta huono asia sekään sekään, että nuoret pelaajamme pääsevät olemaan tekemisissä muista kulttuureista tulevien ja eri kieltä puhuvien kanssa.

Aloitimme amerikkalaisvahvistuksen etsimisen Hannes Koskisen purettua sopimuksensa. Etsimme pitkään päähän monipuolista pelaajaa, joka auttaa meitä levypalloissa, korinteossa ja puolustuksessa. Salolaiskontakteja hyödyntämällä saimme ensimmäiset pelaajaprofiilit jo seuraavana päivänä. Lisäksi pyysimme aiemmin seuraan yhteydessä olleita agentteja sekä Korisliigaan viime vuosina tuoneita agentteja tarjoamaan budjettiimme sopivia pelaajia. Kävimme valmentaja Kimmo Tolvasen kanssa läpi kaikki pelaajat, koostevideot heidän parhaista suorituksistaan ja tilastot viime kausilta. Mikäli pelaaja vaikutti vähääkään kiinnostavalta, katsoimme heidän kokonaisia otteluita, tarkastimme sosiaalisen median ja etsimme tuttuja ihmisiä, joilta voisimme kysyä pelaajasta. Mikäli pelaaja vaikutti edelleen meille sopivalta, aloimme tiedustelemaan tarkemmin tämän tilanteesta, palkkapyynnöstä ja järjestimme puhelun pelaajan ja Kimmon välille.

Saimme pelaajia varmasti yli kymmeneltä agentilta, yhteensä noin 50 pelaajaa. Syksyn aikana neuvottelimme useiden pelaajien kanssa ennen kuin Tannerin kanssa kaikki natsasi. Tanner oli kesän aikana neuvotellut myös Korisliigan suuntaan, mutta onneksemme nuo neuvottelut olivat kariutuneet ja hän etsi edelleen itselleen sopivaa joukkuetta ammattilaisuran käynnistämiseen. Vääntö agentin kanssa sopimuksen yksityiskohdista otti oman aikansa, eikä aikaero helpottanut asiaa. Lopulta sopimus syntyi Suomen aikaa kymmeneltä maanantai-iltana. Tuntia myöhemmin puheenjohtaja Arttu Jarila oli varannut lennot. Samana päivänä tehtiin vuokrasopimus Tannerin tulevasta asunnosta ja aloitettiin asunnon valmistelu. Anssi Liesmalan johdolla aloitettiin paperitöiden täyttäminen sekä varmistettiin, että Tannerilla on tarvittavat dokumentit, kuten koronapassi, mukanaan.

Helpotus oli kohtalaisen suuri, kun Tanner keskiviikkona saapui turvallisesti Suomeen. Nyt vielä toivotaan, että hän on sen kaltainen vahvistus, mitä me hänessä näimme, kun häneen päädyttiin. Lauantaina pelattu valmistava ottelu antoi lupauksia tulevasta. Hän tuskin tulee enää 1/9 kolmeen pisteen heittojaan heittämään.

Joukkue aloittaa urakkansa 10.10. vieraissa Lahtea vastaan. Ensimmäinen kotiottelu Karkkilan liikuntahallilla on 17.10. klo 16. Tervetuloa pitkästä aikaa seuraamaan koripalloa paikan päällä!