KarkkilaRahola_yleisö

Voittoputki kasvoi jo kolmeen!

 

Karkkila on aloittanut miesten 1. divisioonan voitoilla perinteisistä koripalloseuroista HyPo:sta ja PuHu:sta. 22.10.2017 sunnuntaina vastaan asteli karkkilalaisille ei ehkä niin tuttu seura Raholan Pyrkivä, tuttavallisemmin RaPy. Viime vuodet joukkueen kohtaamiset ovat olleet tasaista vääntöä ja voitot ovat vuorotelleet seurojen välillä. RaPy on aloittanut kauden hieman mollivoittoisesti yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla.

Karkkila oli lukenut läksynsä ja tuli ensimmäiseen erään todella kovaa. Janne Kinnunen osoittautui tamperelaisille mahdottomaksi pideltäväksi ja Kinnunen johdatti joukkonsa ensimmäisen erän voittoon tylyin 28-11 lukemin. Erätauolla kotijoukkueen valmennus painotti kaasupolkimen pitämistä pohjassa, jotta peli saadaan ratkaistua lopullisesti jo ensimmäisellä puolikkaalla. Toisaalta läpi käytiin myös paikkahyökkäystä, koska ennakkoon tiedettiin, että Rahola pelaa paljon paikkaa ja vielä sitä ei oltu nähty.

Toisella neljänneksellä Mansen miehet siirtyivätkin odotetusti paikkapuolustukseen ja Karkkila missasi välittömästi heiton päästäen RaPy:n nopeaan hyökkäykseen. Tämä jäi kuitenkin vierasjoukkueen ainoaksi valonpilkahdukseksi, sillä Karkkila onnistui pelaamaan helppoja heittoja paikkoja näyttävien syöttöketjujen päätteeksi, joista nosteltiin palloa koriin kovalla prosentilla. Kotijoukkueen huikeat 341 katsojaa pääsivät tuulettamaan ja nauttimaan tunnelmasta oikein kunnolla. RaPy:n kokenut valmennuskaksikko Järnström – Laitinen olivat aseettomia kotijoukkueen hurlumhein edessä. Puoliajalle lähdettiin omien poikien johdossa 61-31.

Kolmas jakso käynnistyi tasaisissa merkeissä. Jakson puolivälissä vierailijat saivat aikaseksi pienen runin, jolla saivat kavennettua eroa reiluun 20 pisteeseen. Pian kuitenkin kotijoukkue vastasi ja ero oli taas kolmekymmentä pistettä. Kotijoukkueen otteista paistoi tyytyväisyys ja voiton varmistuminen, jonka myötä viimeinen terä ja isku olivat kadonneet jo otteista. Jakso vierailijoille 20-22.

Neljäs jakso olikin sitten vierailijoiden näytöstä. Kotijoukkue huilautti avainpelaajia ja antoi mahdollisuuden nuorille pelaajille kokeilla siipiään. Rahola kavensi ero reilulla kymmenellä pisteellä viimeisellä jaksolla, mutta kotijoukkueen voitto ei missään vaiheessa ollut uhattuna. Kotijoukkueen ykköstykki oli Kinnunen, joka rankaisi vastustaa 31 pisteen edestä (puoliaikaan mennessä 26p). Kinnusta säestivät Samuli Mäkelä 16 pistettä ja 6 syöttöä, tarkkuutta koko ajan parantava Byron Burnett 15 pistettä ja 6 levypalloa sekä Hl Coleman 13 pistettä ja 10 levypalloa.

Karkkila jatkaa sarjaa puhtaalla pelillä yhdessä Munkkiniemen Kisapoikien kanssa, kun Loimaan Bisons karahti karille Perniössä. Seuraava kotiottelu pelataan jo ensi sunnuntaina 29.10.2017 klo 17.00 Karkkilan Liikuntahallilla, jolloin vastaan astelee sarjan todella hyvin aloittanut Helsingin NMKY, jonka ainoa tappio on tullut sarjan kovimmalle ennakkosuosikille Bisonsille. Namika tekee yhteistyötä Helsinki Seagullsien kanssa ja heidän parhaat pelaajansa ja pistemiehensä ovatkin tuttuja Korisliigajoukkueen riveistä. Voidaan siis hyvin puhua sarjan kärkikamppailusta, jossa kotijoukkue joutuu todelliseen testiin äänekkään kotiyleisönsä edessä. Tervetuloa hyvätunnelmaiseen koripallomatsiin!

KaU_pallologo2_2V

Toinen peräkkäinen voitto!

Joukkue jatkoi sunnuntaina 15.10.2017 siitä, mihin se kauden avausottelussa Hyvinkään Pontevaa vastaan jäi. Tällä kertaa karkkilalaisten vahvan vireen sai kokea perinteinen Vantaan Pussihukat, joka kaatui selkeästi numeroin 70-98.

Karkkila matkasi Pussihukkien kotiluolaan Martinlaaksoon 12 miehen voimin. Joukkue oli harjoitellut koko viikon hyvällä tempolla ja odotukset otteluun olivat korkealla. Ottelun alku ja ensimmäinen puoliaika olivat kuitenkin karkkilalaisille tahmeaa puurtamista ja vantaalaiset piinasivat vierailijoita etenkin Grahamin ja Safin riehuessa pisteidenteossa. Karkkila onnistui hieman laajemmalla rintamalla, kun korisukkaa heiluttivat tutun tehokkasti Kinnunen, Mäkelä ja Coleman. Puoliajalle mentiin Karkkilan 4 pisteen johdossa.

Toiselle puoliajalle kopista saapui uudestisyntynyt Karkkila, joka myllytti Vantaan ylpeyden parketin rakoon. Toinen puoliaika meni Karkkilalaisille murskaavasti 30-54. Karkkila hallitsi toisen puoliajan tapahtumia molemmissa päissä kenttää. Kinnunen (29p) ja Mäkelä (19p) heittivät murhaavan tarkasti. Karkkilan takamieskaksikkoa säestivät parhaiten jenkkikaksikko Coleman – Burnett. Coleman osui läheltä ja kaukaa, sekä pisti vastustajan ykkösmiehen Grahamin tekemään töitä jokaisen heittonsa eteen. Ilahduttavaa on myös, että viime kauden sivussa ollut Burnett näyttää löytäneen uutta virtaa koneeseensa, sillä mies keräsi hyvällä prosentilla 15 pistettä ja samalla kaapi 10 levypalloa. Tämä kaikki vain 23 minuutissa.

Ottelun jälkeen joukkueen valmentaja Kimmo Tolvanen oli erittäin tyytyväinen ottelun toiseen puoliskoon ja sillä tapahtuneeseen rytmin muutokseen jolla hukkalauma pudotettiin kelkasta.

Sarjassa on kolme joukkuetta puhtaalla pelillä ja Karkkila on yksi niistä. Taistelu kärkisijoista jatkuun sunnuntaina 22.10.2017 klo 17.00 Karkkilan Liikuntahallilla pelattavalla ottelulla Karkkila – Raholan Pyrkivä. Rahola on ollut viime vuosina Karkkilalle tiukka vastustaja ja voitot ovat menneet vuorotellen molemmille joukkueille. Mielenkiintoiseksi vierailijaksi Raholan tekee fakta, että joukkueen valmennusportaassa on mukana legendaarinen Jarmo ”Jarkki” Laitinen ja kentällä viilettää Vekkilän koripallosuvun edustaja Sampo Vekkilä.

16403318_10154354119538583_7596179438014171147_o

Eskareiden hyväksi tehtiin 2321 euroa!

Hyväntekeväisyysottelu Eskari 2 on pelattu! Katsojien ja alla listattujen yritysten tuella kerättiin mukavat 2321€ Karkkilan eskarien uintimatkoihin! Kiitos mukana olleille!

Ottelun raportti löytyy tästä Karkkilalaisen numerosta.

Mukana olleet yritykset:

ABC
Ahowerk
Aitokulta
AJL-Components Oy
Auto-Kehä
Barona
Ello Juhan Kodinkone
Esasähkö
Hitsaus ja Rakennustyö Aho Oy
HMM Palvelut Oy
K.Suilo
Karkkilalainen
Karkkilan Painopalvelu
Karkkilan Pyörä ja Moottori Ky
Karkkilan Sisäverhous Oy
Kauneuspiste Maria
Koneurakointi J Takaveräjä
Kuljetus Lilja
Kustannus-Mäkelä Oy
Leipomo Alen
Lounaskahvila Rinne
Malliapu
Mansner
MeriMet
Pikkupässi
Profie
Puustelli Lohja
S-market
Team Auvinen
TEKOPA
Tmi Grönholm
TT-Farm Toivonen Oy
Verax
VK Pelti
Värisilmä Karkkila

img_6144

Harjoitusotteluista voitto ja tappio

Uusi kausi saatiin virallisestikin käyntiin, kun Karkkilan joukkue asteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiyleisön eteen harjoitusotteluiden merkeissä kahteenkin otteeseen menneellä viikolla. Vastaan asettui tiistai-iltana rakas naapuri Forssasta eli FoKoPo, kun taas torstain myöhäisillan trillerin vastustaja saapui Järvenpäästä.

Molemmat harjoitusvastustajat pelaavat tulevalla kaudella sarjaporrasta ylempänä joten helpolla Karkkilan poikia ei päästetty kumpanakaan iltana. Tiistaina kotiyleisö toivotti tervetulleeksi niin vanhat tutut pelaajat kuin uudet tuttavuudet Arttu Lecklinin, Väinö Haajasen ja Byron Burnettin Karkkila-paitaan sekä tietenkin paluun tehneen Samuli Brofeldtin. Peli lähti käyntiin kotijoukkueen kannalta sujuvasti, ja jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kotijohto oli kahdeksassa pisteessä. Taukolukemiksi oli kaunisteltu jo 27-18.img_6144

Toisella neljänneksellä karkkilalaisrynnistys jatkui, ja ero kasvoi entisestään ja kävi parhaimmillaan jo lähemmäs kahdessa kymmenessä pisteessä. Forssalaisten peli ei koko ensimmäisen puoliskon aikana ottanut käynnistyäkseen, joten puoliajallekin lähdettiin Karkkilan johtaessa. Lukemat olivat 48-33.

Toinen puoliaika mentiinkin enemmän FoKoPon hallinnassa, ja parhaimmillaan forssalaiset tekivät peräti 14 pistettä yhteen pötköön karkkilalaisten jäädessä samaan aikaan pisteittä. Niinpä kolmannen neljänneksen lopussa forssalaisjoukkue hengitti jo niskassa tilanteessa 64-60. Viimeisessä erässä näytti jo siltä, että ottelu kääntyy täysin FoKoPolle, mutta sisukas Karkkila taisteli itsensä vielä mukaan voittotaisteluun, mutta viime hetken kolmonen jäi upottamatta ja jatkoaika vain haaveeksi. Lopputulokseksi siis Karkkilan kannalta harmittava tappio lukemin 84-87. Pelaajista esiin täytyy ehdottomasti nostaa Burnett, jonka ensiesiintyminen oli napakymppi. Mies sai vertaisensa painikaverin Forssan Reedistä, ja pääsi näyttämään todella taitojansa. Tärkeintä lienee kuitenkin, että joukkue sai ottelussa tuntumaa toisiinsa pelitilanteessa ja tositoimissa.

Pisteet/levypallot: Kinnunen 21/3, Burnett 16/12, Brofeldt 12/1, Koskinen 10/8, Mäkelä 9/1, Heino 9/1, Kivimäki 3/3, Lecklin 3/2, Ryynänen 1/2, Salmela 0/3,  Haajanen 0/2.


Torstai-iltana vieraita tosiaan saapui Järvenpäästä, kun JKS matkusti Karkkilaan.  Tämä kohtaaminen erosi aiemmin viikolla pelatusta ottelusta siinä mielessä hieman, että se oli alusta loppuun saakka todella tasainen ja jännittävä. Ensimmäinen erä mentiin ehkä hienoisesti järvenpääläiskomennossa, ja tauolle mentiin vierasjoukkueen johtaessa lukemin 11-19. Artturi Niemisen kolme upea kolmosta siivittivät kotijoukkueen kuitenkin upeaan liitoon, ja puoliaikatilanne kääntyikin jo toisinpäin. Kotijohto oli puoliajalla 34-31.

Kaiken kaikkiaan peli tuntui jo välillä olevan hyvin Karkkilan joukkueen hallussa, mutta JKS ei koskaan päästänyt vastustajaa kovin kauas karkuun ja aina onnistui kuromaan eron kiinni. Kolmannen neljänneksen loputtua tilanne oli 53-45, josta lähdettiin ratkaisemaan ottelun voittajaa viimeiseen erään. Se ei vain ollutkaan niin yksinkertaista. Neljännen erän jälkeen tulos oli nimittäin 68-68, ja edessä oli jatkoaika. Joka ei sekään meinannut riittää, mutta lopulta ero saatiin kahteen pisteeseen vapaaheittoviivalta. Lopputulos kirjattiin lukemin 77-75 Karkkilan eduksi eikä toista jatkoaikaa enää tarvittu.

img_6166Ottelun valitettavin tapahtuma oli Byron Burnettin loukkaantuminen, jonka takia mies joutui jättämään pelikentän eikä enää palannut peliin mukaan. Aika näyttänee kuinka vakavasta vammasta on kyse. Sen sijaan ottelun ehdottomia valopilkkuja oli kolmosillaan hurmannut Artturi Nieminen sekä muuten todella upean ottelun pelannut Hannes Koskinen. Molemmissa otteluissa todella hyvin pelasi myös Samuli Mäkelä jolla oli tälle kaudelle lähdettäessä suuret saappaat täytettävänään, mutta eipä näytä paljon painavan vaan mennään tuhatta ja sataa niin kuin tähänkin asti. Tästä on hyvä lähteä kohti tulevaa kautta!

Pisteet/levypallot: Nieminen 21/8, Mäkelä 18/2, Heino 13/5, Koskinen 11/9, Kinnunen 9/6, Wesa 3/1, Lecklin 2/0, Lehtonen 0/1, Haajanen 0/3, Ryynänen 0/5, Nyman 0/1, Burnett 0/0.

 

Harjoitusottelut jatkuvat tällä viikolla Hyvinkäällä TUL-turnauksen merkeissä. Karkkila parketilla perjantaina ja lauantaina.

(Emmi Lahti)

KaU_pallologo2_2V

Karkkila voittoon jatkoajalla!

Karkkila kärsi syyskaudella peräti kolme pisteen tappiota, mutta keväkausi käynnistyi pisteen voitolla. Tiukan otteun kääntö voitoksi oli nuorelle joukkueelle äärimmäisen tärkeä ja itseluottamus kasvoi varmasti huomattavasti. Ottelun tilastot löydät täältä.