Kimmo Tolvanen jatkaa Karkkilan päävalmentajana
KaU Karkkila ja päävalmentaja Kimmo Tolvanen ovat sopineet kahden vuoden jatkosopimuksesta. 48-vuotias Tolvanen aloitti Karkkilassa päävalmentajana peliuransa jälkeen kaudella 2018-2019. Tolvanen on luotsannut joukkueensa kahteen peräkkäiseen runkosarjavoittoon viime kausina.
Vuonna 2007 Karkkilaan Team Componentaan siirtynyt, Heinäveden Hyrskeen kasvatti Tolvanen on juurtunut Karkkilaan ja valmentaa tulevalla kaudella edustusjoukkueen lisäksi U10-poikia sekä avustaa muita junnujoukkueita Karkkilan Urheilijoissa. Tolvanen on Koripalloliiton maajoukkuepolun ensimmäisen askelman, SUSI All Stars -ohjelman, valmentaja.
– Kimmon jatkaminen oli meille ykkösprioriteetti, joten olen sopimukseen luonnollisesti todella tyytyväinen. Kimmo kehittyy jatkuvasti valmentajana, hän on pidetty pelaajien keskuudessa ja hän on yksi karkkilalaisen koripallon kasvoista kaupungissa ja valtakunnallisesti.
Miikka Luosmaa, KaU Koris ry:n puheenjohtaja
Pelaajana yhdeksän kautta Korisliigaa ja 10 kautta divaria pelannut, Suomen mestari ja kaksinkertainen Suomen Cup-kultamitalisti, Tolvanen tulee aloittamaan syksyllä yhdeksännen kautensa joukkueen peräsimessä. Vuonna 2007 Team Componentaan siirtynyt Tolvanen oli pelaajana nostamassa Karkkilaa alueellisista sarjoista takaisin valtakunnalliseen 1. divisoonaan ennen siirtymistään päävalmentajaksi. Vuonna 2016 Tolvanen valmensi Karkkilan Urheilijoiden A-pojat SM-pronssille. Tolvasen käsien kautta kovempiin sarjoihin ovat siirtyneet muun muassa Aatu Kivimäki, Miikka Luosmaa ja Samuli Mäkelä.
Fiilikset ovat todella hyvät ja halu kehittää karkkilalaista koripalloa on kova. Seura on hyvässä kuosissa ja kehittyy jatkuvasti, vaikka ajat ovat haastavat. Kiitos myös karkkilalaisille korisihmisille, että olette taas löytäneet itsenne hallille. Ilman teitä ei olisi meidän joukkuetta. Nyt vaan Ryskettä hallille!
Kimmo Tolvanen
Ensi kauden suunnittelu on jo vauhdissa ja ensimmäisiä sopimusuutisia päästään julkaisemaan toukokuun aikana.
Tarkoitus olisi rakentaa aikaisempaa isompi pelaajarinki tulevalle kaudelle – jää nähtäväksi onnistummeko siinä. Jokatapauksessa erittäin kovaa yrittävää ja aloitteen tekevää joukkuetta haetaan. Puolustuksen kautta mennään jatkossakin!
Kimmo Tolvanen