Harjoitusotteluista voitto ja tappio

Uusi kausi saatiin virallisestikin käyntiin, kun Karkkilan joukkue asteli ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotiyleisön eteen harjoitusotteluiden merkeissä kahteenkin otteeseen menneellä viikolla. Vastaan asettui tiistai-iltana rakas naapuri Forssasta eli FoKoPo, kun taas torstain myöhäisillan trillerin vastustaja saapui Järvenpäästä.

Molemmat harjoitusvastustajat pelaavat tulevalla kaudella sarjaporrasta ylempänä joten helpolla Karkkilan poikia ei päästetty kumpanakaan iltana. Tiistaina kotiyleisö toivotti tervetulleeksi niin vanhat tutut pelaajat kuin uudet tuttavuudet Arttu Lecklinin, Väinö Haajasen ja Byron Burnettin Karkkila-paitaan sekä tietenkin paluun tehneen Samuli Brofeldtin. Peli lähti käyntiin kotijoukkueen kannalta sujuvasti, ja jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kotijohto oli kahdeksassa pisteessä. Taukolukemiksi oli kaunisteltu jo 27-18.img_6144

Toisella neljänneksellä karkkilalaisrynnistys jatkui, ja ero kasvoi entisestään ja kävi parhaimmillaan jo lähemmäs kahdessa kymmenessä pisteessä. Forssalaisten peli ei koko ensimmäisen puoliskon aikana ottanut käynnistyäkseen, joten puoliajallekin lähdettiin Karkkilan johtaessa. Lukemat olivat 48-33.

Toinen puoliaika mentiinkin enemmän FoKoPon hallinnassa, ja parhaimmillaan forssalaiset tekivät peräti 14 pistettä yhteen pötköön karkkilalaisten jäädessä samaan aikaan pisteittä. Niinpä kolmannen neljänneksen lopussa forssalaisjoukkue hengitti jo niskassa tilanteessa 64-60. Viimeisessä erässä näytti jo siltä, että ottelu kääntyy täysin FoKoPolle, mutta sisukas Karkkila taisteli itsensä vielä mukaan voittotaisteluun, mutta viime hetken kolmonen jäi upottamatta ja jatkoaika vain haaveeksi. Lopputulokseksi siis Karkkilan kannalta harmittava tappio lukemin 84-87. Pelaajista esiin täytyy ehdottomasti nostaa Burnett, jonka ensiesiintyminen oli napakymppi. Mies sai vertaisensa painikaverin Forssan Reedistä, ja pääsi näyttämään todella taitojansa. Tärkeintä lienee kuitenkin, että joukkue sai ottelussa tuntumaa toisiinsa pelitilanteessa ja tositoimissa.

Pisteet/levypallot: Kinnunen 21/3, Burnett 16/12, Brofeldt 12/1, Koskinen 10/8, Mäkelä 9/1, Heino 9/1, Kivimäki 3/3, Lecklin 3/2, Ryynänen 1/2, Salmela 0/3,  Haajanen 0/2.


Torstai-iltana vieraita tosiaan saapui Järvenpäästä, kun JKS matkusti Karkkilaan.  Tämä kohtaaminen erosi aiemmin viikolla pelatusta ottelusta siinä mielessä hieman, että se oli alusta loppuun saakka todella tasainen ja jännittävä. Ensimmäinen erä mentiin ehkä hienoisesti järvenpääläiskomennossa, ja tauolle mentiin vierasjoukkueen johtaessa lukemin 11-19. Artturi Niemisen kolme upea kolmosta siivittivät kotijoukkueen kuitenkin upeaan liitoon, ja puoliaikatilanne kääntyikin jo toisinpäin. Kotijohto oli puoliajalla 34-31.

Kaiken kaikkiaan peli tuntui jo välillä olevan hyvin Karkkilan joukkueen hallussa, mutta JKS ei koskaan päästänyt vastustajaa kovin kauas karkuun ja aina onnistui kuromaan eron kiinni. Kolmannen neljänneksen loputtua tilanne oli 53-45, josta lähdettiin ratkaisemaan ottelun voittajaa viimeiseen erään. Se ei vain ollutkaan niin yksinkertaista. Neljännen erän jälkeen tulos oli nimittäin 68-68, ja edessä oli jatkoaika. Joka ei sekään meinannut riittää, mutta lopulta ero saatiin kahteen pisteeseen vapaaheittoviivalta. Lopputulos kirjattiin lukemin 77-75 Karkkilan eduksi eikä toista jatkoaikaa enää tarvittu.

img_6166Ottelun valitettavin tapahtuma oli Byron Burnettin loukkaantuminen, jonka takia mies joutui jättämään pelikentän eikä enää palannut peliin mukaan. Aika näyttänee kuinka vakavasta vammasta on kyse. Sen sijaan ottelun ehdottomia valopilkkuja oli kolmosillaan hurmannut Artturi Nieminen sekä muuten todella upean ottelun pelannut Hannes Koskinen. Molemmissa otteluissa todella hyvin pelasi myös Samuli Mäkelä jolla oli tälle kaudelle lähdettäessä suuret saappaat täytettävänään, mutta eipä näytä paljon painavan vaan mennään tuhatta ja sataa niin kuin tähänkin asti. Tästä on hyvä lähteä kohti tulevaa kautta!

Pisteet/levypallot: Nieminen 21/8, Mäkelä 18/2, Heino 13/5, Koskinen 11/9, Kinnunen 9/6, Wesa 3/1, Lecklin 2/0, Lehtonen 0/1, Haajanen 0/3, Ryynänen 0/5, Nyman 0/1, Burnett 0/0.

 

Harjoitusottelut jatkuvat tällä viikolla Hyvinkäällä TUL-turnauksen merkeissä. Karkkila parketilla perjantaina ja lauantaina.

(Emmi Lahti)

Byron Burnett Karkkilaan!

Karkkila on viimeistellyt ensi kauden joukkueensa allekirjoittamalla 1+1-vuotisen sopimuksen Tampereen Pyrinnöstä (II) siirtyvän Byron Burnetin kanssa.

206-senttisestä ja 118-kiloisesta järkäleestä haetaan lääkettä joukkuetta viime kaudella kiusanneeseen sentteripulaan. Myös viime kaudella vasta lopussa mukaan tullut KaU-sentteri Artturi Nieminen on mukana.

34-vuotias NCAA Florida FIU:n kasvatti on urallaan pelannut yli kymmenessä maassa; mm. Ranskan Pro B:ssä, Espanjassa, Kolumbiassa, sekä Romaniassa. 1-divisioona A:ssa tilastot olivat viime kaudella 12 pistettä ja 8,2 levypalloa ottelua kohden 27 minuutin peliajalla. Kauden levypalloennätyksen ollessa huikea 16.

Karkkilan kausi alkaa lokakuun alussa, mutta joukkue nähdään ensikertaa jo 6.9. harjoitusottelussa FoKoPoa vastaan. Ottelu pelataan Karkkilan liikuntahallilla kello 17 alkaen.

Kouvot ja Vilpas Karkkilaan!

Karkkilan Liikuntahallilla pelataan ensi viikon perjantaina Korisliigan näytösottelu. Parketilla nähdään kaksi Suomen kärkipään joukkuetta, kun Suomenmestari Kouvolan Kouvot saa vastaansa Salo Vilpas Vikingsin.

Mielenkiintoisen lisämausteen otteluun tuo kahden KaU-kasvatin kohtaaminen. Kouvoissa toista kauttaan aloittava Miikka Luosmaa (Pantteri-patsaan kanssa kuvassa) kohtaa tuoreen Vilpas-takuri Aatu Kivimäen.

Karkkilassa ja koko Suomessa koripallo on mennyt harppauksin eteenpäin viime vuodet ja karkkilalaisyleisölle tarjoutuu nyt tilaisuus nähdä Korisliigaa kotiparketilla yli seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Nelinumeroisiin katsojalukuihin tottuneiden Korisliigajoukkueiden odotetaan vetävän Karkkilan Liikuntahallin täyteen joten järjestäjät toivovat katsojien saapuvan vähintään 30 minuuttia ennen ottelun alkua jotta halli saadaan täytettyä ilman pahempia ruuhkia, ja varaamaan mukaan käteistä lipunmyynnin ja kahvion toiminnan nopeuttamiseksi.

Korisliigan näytösottelu siis perjantaina 9. syyskuuta kello 18.30. Karkkila pelaa lisäksi samalla viikolla kaksi harjoitusottelua 1-divisioona A-joukkueita vastaan. FoKoPo saapuu vierailulle tiistaina 6.9. kello 17 ja JKS Järvenpäästä torstaina 8.9. kello 20.

Liput kaikkiin ensi viikon otteluihin 5e/kpl (etu-/kausikortit eivät ole voimassa, omat juniorit ilmaiseksi Karkkilan otteluihin).

Linkki Facebookin tapahtumakutsuun: https://www.facebook.com/events/1350913311603441/

Kolme ottelua viikolla 36

KaUteen 2016-2017 valmistautuminen on täydessä käynnissä ja ensimmäiset harjoitusottelu on sovittu. Kausi starttaa virallisesti lokakuun puolella.

Viikolla 36 Karkkilaan saapuu peräti kaksi 1-divisioona A:n joukkuetta eli harjoitusvastustajat ovat todella haasteellisia. Tiistaina vastassa on rakas naapuri Forssa ja torstaina JKS Järvenpäästä.

Perjantaina vuorossa on melkoinen spektaakkeli josta kerrotaan lisää ensi viikon Karkkilalaisessa. Tässä vaiheessa voidaan jo sanoa, että kyseessä on ottelu jollaista tällä paikkakunnalla ei ole nähty vuosiin.

Lipunhinnat ja kausikortit julkaistaan lähipäivinä.

Tiistai 6.9. 17.00 Karkkila – FoKoPo (M1DA)
Torstai 8.9. 20.00  Karkkila – JKS  (M1DA)
Perjantai 9.9. NÄYTÖSOTTELU

Lecklin ja Haajanen Karkkilaan!

1-divisioonakauteen valmistautuva Karkkila hankki 14 karkkilalaispelaajan tueksi kaksi 19-vuotiasta ToPo:n A-junioria Klaukkalasta. Klaukkalan NMKY:n kasvatit Arttu Lecklin ja Väinö Haajanen ovat jo harjoitelleet useamman viikon Karkkilassa ja heidät tullaan näkemään ensi kaudella pelaavassa kokoonpanossa.

Arttu Lecklin on 186-senttinen takamies joka teki viime kauden SM-kultaa voittaneessa ToPo:n joukkueessa keskimäärin 6,6 pistettä ja otti 3,7 levypalloa. Piste-ennätys kaudella oli 21.

Väinö Haajanen on 200-senttinen ja 92-kiloinen sentteri jonka tilastot mestarijoukkueessa olivat 2,1 pistettä ja 3,5 levypalloa ottelua kohden.

Karkkilan joukkue siis jatkaa nuorten lahjakkaiden pelaajien kehittämistä yli seurarajojen.

Kokoonpanoon odotetaan vielä ainakin yhtä vahvistusta. Rosteritilanne näyttää nyt seuraavalta:

Janne Kinnunen, kapteeni  (HeiHy)
Samuli Mäkelä, varakapteeni  (KaU)
Kimmo Tolvanen  (HeiHy)
Artturi Nieminen  (KaU)
Hannes Koskinen  (KaU)
Tuomo Heino  (KaU)
Samuli Brofeldt  (KaU)
Miro Salmela  (KaU)
Arvi Ekola  (KaU)
Santeri Ryynänen  (KaU)
Samuel Wesa  (KaU)
Ilari Lehtonen  (KaU)
Elmeri Kivimäki  (KaU)
Matias Nyman  (KaU)
Arttu Lecklin  (KlaNMKY)
Väinö Haajanen  (KlaNMKY)
????? ???????

Joukkue lähes valmis!

Karkkilan koripallon edustusjoukkue on lähes valmis alkavaan kauteen. Päävalmentajana jatkava Anssi Liesmala rakensi joukkueen tuttuun tyyliin paikallisten KaU-pelaajien ympärille ja heitä saatiin kasaan peräti 14 kappaletta. Heinäveden miehet, Tolvanen ja Kinnunen, lasketaan toki jo paikallisiksi.

Uusia pelaajia joukkueeseen on tulossa näillä näkymin kolme ja lisäksi Samuli Brofeldt on tekemässä paluuta Basket Savonlinnasta. Uusista pelaajista todennäköisesti kaksi tulee olemaan yli 2-metrisiä joten tilanne näyttää selvästi paremmalta viime kauteen verrattuna. Lisäksi Niemiseltä ja Koskiselta on lupa odottaa paljon.

Takamiesosastolta Aatu Kivimäki siirtyi oikeutetusti Korisliigaan Salon Vilppaan riveihin, joten lahjakkaalle Samuli Mäkelälle tarjotaan isompaa roolia alkavalla kaudella.

1-divisioona B pelataan tällä kertaa 13 joukkueen 24 ottelun sarjana. Tulevan kauden sarjasta viimeinen putoaa alueelliseen 2-divisioonaan ja paras viidestä -menetelmällä pelattavan nelijoukkueisen playoff-sarjan finaalin voittaja nousee. Lisäksi finaalin häviäjä pääsee karsimaan noususta. Karkkilan tavoite on olla taistelemassa playoff-paikasta.

Ensi kaudella täysin uusi tulokas on Munkkiniemen Kisapojat ja lisäksi aiemminkin samassa sarjassa ollut Jyväskylän Weikot

Kausi alkaa 2.10. kotiottelulla Helsingin NMKY:tä vastaan. Ennen kauden alkua on luvassa harjoitusotteluita ja lisäksi valmistelussa on melko eeppinen näytösottelu josta lisää lähipäivinä. Merkatkaa jo kuitenkin perjantai 9.9. kalenteriin.

 

Pelaajatilanne (21.8.2016)

Janne Kinnunen, kapteeni  (HeiHy)
Samuli Mäkelä, varakapteeni  (KaU)
Kimmo Tolvanen  (HeiHy)
Artturi Nieminen  (KaU)
Hannes Koskinen  (KaU)
Tuomo Heino  (KaU)
Samuli Brofeldt  (KaU)
Miro Salmela  (KaU)
Arvi Ekola  (KaU)
Santeri Ryynänen  (KaU)
Samuel Wesa  (KaU)
Ilari Lehtonen  (KaU)
Elmeri Kivimäki  (KaU)
Matias Nyman  (KaU)
A???? L??????
V???? H???????
????? ???????

Ilmainen koriskoulu hiihtolomalla!

KaU järjestää jälleen suuren suosion saavuttaneen maksuttoman ja kaikille avoimen koripallokoulun hiihtolomalla.

1- 5. -luokkalaisille on ohjattua ja leikkimielistä koripallotoimintaa hiihtolomalla seuravasti:
Maanantaina klo 10-11
Tiistaina klo 10-11
Keskiviikkona 10-11

ja 6. -luokkalaisille:
Maanantaina klo 11-12
Tiistaina klo 11-12
Keskiviikkona 11-12.

Koripallokoulu pidetään Karkkilan Liikuntahallilla ja ohjaajina toimivat alan ammattilaiset eli miesten edustusjoukkueen pelaajat ja valmentajat. Koripallokouluun ei tarvitse ilmoittautua, vaan ainoastaan ilmestyä paikalle ja kentälle. Mukaan sisäliikuntavarusteet, myös tossut. Osallistua voi kerran, kaksi tai kolme kertaa. Lisätietoja tarvittassa allekirjoittaneelta.

Toivomme, että saisimme tätä kautta lisää lapsia ja nuoria harrastamaan liikuntaa ja urheilua sekä oppimaan terveellisiä elämäntapoja.

Yhteistyöterveisin ja hyvää hiihtolomaa toivottaen,
Anssi Liesmala
Valmennuspäällikkö
Karkkilan Urheilijat
0503321408

Karkkila voittoon jatkoajalla!

Karkkila kärsi syyskaudella peräti kolme pisteen tappiota, mutta keväkausi käynnistyi pisteen voitolla. Tiukan otteun kääntö voitoksi oli nuorelle joukkueelle äärimmäisen tärkeä ja itseluottamus kasvoi varmasti huomattavasti. Ottelun tilastot löydät täältä.

 

 

Joululahjavinkkejä

Joulu on jo oven takana ja mikä olisikaan parempi joululahja korisfanille kuin KaU Karkkilan fanituotteet ja KaUsikortit.

Suoraan varastosta saatavilla:

  • KaUlaliinat ja lippikset: 20€
  • Pipot 15€
  • Kahvikupit 10€
  • T-paitoja ja huppareita joitain hajakokoja, kysy lisää.

Lisäksi KaUsikortit ja VIP-KaUsikortit tulevat myyntiin loppukaudeksi. Kortit heti valmiina. Hinnat:

  • KaUsikortti 27€
  • VIP-KaUsikortti 50€

Joululahjoja voi tilata myynti@kaukoris.com tai txt 040 7623216. Myyntiä myös 22.12. kello 19-20 liikuntahallilla, käynti sivuovesta.

KaU Karkkila toivottaa oikein hyvää joulun odotusta kaikille!

Uusi tapa kannustaa!