Väinö Haajanen jatkaa joukkueessa!
Väinö Haajanen jatkaa joukkueessa myös tulevalla KaUdella.
Jo 5 kautta pässipaidassa edustanut kaksimetrinen Haajanen vahvistaa jatkossakin joukkueen korinalustaa.
Vuonna 1997 syntynyt Klaukkalan NMKY:n kasvatti pelasi päättyneellä kaudella keskimäärin hieman yli 9 minuuttia per ottelu ja kirjasi niissä 1,1 pistettä ja 1,9 levypalloa. Parhaimpana suorituksena tammikuun PeU-ottelun 4 pistettä ja 6 levypalloa.
Hän on aiemmin urallaan saavuttanut 19-vuotiaiden SM-kultaa, sekä 19- ja 16-vuotiaiden SM-hopeaa ToPo:ssa. Väinö
Haajasen kommentit:
– Hienoa päästä jatkamaan pässipaidassa tulevalla kaudella 2021-2022! Karkkilassa on hieno yhteisö, joten päätös jatkosta oli helppo.
– Poikkeuksellisen vaikea kausi 2020-2021 on lisännyt sekä henkilökohtaista, että koko pelaajarungon motivaatiota tekemään yhä laadukkaammin töitä tulevaa kautta ajatellen.
– Vuosien vammakierteeni vaikuttaisi olevan ohi, joten uskon voivani auttaa joukkuetta vahvuuksillani jatkossa enemmän verrattuna aikaisempiin kausiin.”
Myös pääpässi Kimmo Tolvanen on jatkosopimukseen tyytyväinen:
– Väinö kuuluu jo meihin karkkilalaisiin, koska on pelannut niin pitkään täällä. Hän pelasi hyvän loppukauden ja pääsi vähän irti loukkaantumisista eli nyt odotetaan ehjää kautta. Väinö on aito joukkuepelaaja!
– Joukkue tarvitsee isoja pelaajia ja hyviä tyyppejä!
Joukkueen runko on muodostumassa pitkälti viime kauden joukkueen pohjalle eli tulevaan kauteen päästään valmistautumaan hyvistä lähtökohdista. Keskusteluja käydään vielä niin tuttujen kuin ehkä myös kotiyleisölle hieman tuntemattomampien pelaajien kanssa. Myös muita isoja uutisia on rakenteilla… 🙂