Matias Nyman jatkaa Karkkilassa

Karkkila on tehnyt jatkosopimuksen Matias Nymanin kanssa. 26-vuotias Karkkilan Urheilijoiden kasvatti aloittaa yhdeksännen kautensa edustusjoukkueen paidassa. Huhtikuussa päättynyt kausi oli Nymanin paras tämän tilastoidessa 15,5 pistettä, 3,3 levypalloa ja 2,4 koriinjohtanutta syöttöä ottelua kohden. Kolmen pisteen heittoja Nyman pisti ilmaan yli kahdeksan ottelua kohden 41 prosentin tarkkuudella.

Haluan pelata koripalloa edelleen tosissaan ja toivon, että pystyn tulevallakin kaudella auttamaan joukkuetta menestymään. Henkilökohtaisesti koen, että pystyn edelleen kehittymään pelaajana. Joukkueena ensimmäinen tavoite on varmasti sarjassa pysyminen, mutta olisihan se hienoa päästä heti ensimmäisellä kaudella playoffien makuun.

Matias Nyman

Nyman on vasta 26-vuotias, joten hänen parhaat pelivuodet ovat toivottavasti vasta edessäpäin. Nyman oli mukana voittamassa 19-vuotiaiden SM-pronssia kaudella 2025-16 Karkkilan Urheilijoiden riveissä. Miesten I divisioona B:ssa Nymanin läpimurtokausi oli 2020-21, jolloin pisteitä syntyi ottelua kohden 14. Tuon jälkeen Nyman on kuulunut heittäjänä sarjan parhaimmistoon. Päättyneellä kaudella Nyman heitti sarjassa viidenneksi eniten kolmen pisteen heittoja ottelua kohden. Kymmenestä eniten kolmosia heittäneestä pelaajasta Nyman oli tarkin.

Matias on Karkkilan oma poika, joka on henkeen ja vereen Karkkilan mies. Hän on kova taistelija ja huippuheittäjä, joka pystyy pelaamaan pelipaikoilla 1-2. Tästä me olemme haaveilleet, että pääsemme katsomaan mihin rahkeet riittävät. Se pätee niin joukkueeseen kuin Matiakseen.

Kimmo Tolvanen

Karkkila on julkaissut sopimukset Nymanin lisäksi Nestori Kivimäen, Sauli Näppisen, Juuso Kurjen, ja Patrik Poutiaisen kanssa. Neuvottelut ovat olleet aktiivisia läpi kesäkuun ja lisää sopimusuutisia on tulossa lähiaikoina.