Hyytiäinen ja Toivanen vahvistamaan Karkkilan takakenttää
Karkkila on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. 22-vuotias Markus Hyytiäinen saapuu Karkkilaan Tapiolan Hongan riveistä. 19-vuotias Valtteri Toivanen puolestaan siirtyy Karkkilaan Helsingin NMKY:n junioripolun läpikäyneenä. Molemmat pelaajat tulevat muuttamaan kesän aikana Karkkilaan ja osallistuvat pelaamisen lisäksi juniorivalmennukseen.
Hyytiäinen on 191-senttinen takamies, joka on pelannut koko uransa LePyn ja Hongan joukkueissa. Hän on voittanut junioreissa 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja hopeaa 17-vuotiaiden sarjassa. Viime keväänä Hyytiäinen oli nostamassa Tapiolan Honkaa takaisin Korisliigaan. Hyytiäinen tilastoi viime kaudella miesten 1-divisioona A:ssa 8,9 pistettä heittäen kolmen pisteen heitot 36% tarkkuudella.
Tuon energiaa kentälle aggressiivisella puolustuksella sekä kolmen pisteen heitoilla. Olen kova taistelija ja hyvin kilpailuhenkinen – en tyydy keskinkertaisuuteen. Koen Karkkilan erinomaiseksi paikaksi ottaa isoja kehitysaskelija pelaajana sekä ihmisenä.
Markus Hyytiäinen
184-senttinen Toivanen päätti keväällä junioripelinsä SM-pronssiin Helsingin NMKY:n riveissä. Toivanen tilastoi 19-vuotiaiden SM-sarjassa 7,4 pistettä ja kuului joukkueensa runkopelaajiin. Junioriotteluiden lisäksi Toivanen pelasi viime kaudella Helsingin NMKY:n edustusjoukkueessa miesten 1-divisioona A:ssa, joten miesten ottelut ovat hänelle jo tuttuja.
Olen hyvin periksiantamaton ja yritän aina täysillä, niin pelaajana, kuin ihmisenä. Vahvuuteni pelaajana on heittäminen ja puolustaminen. Annan aina 100% itsestäni ja pyrin tuomaan hyvää meininkiä treeneihin sekä peleihin. Valitsin Karkkilan, koska se vaikutti paikalta, jossa asiat tehdään kunnolla ja jossa tarjotaan mahdollisuus kehittyä pelaajana.
Valtteri Toivanen
Hyytiäinen ja Toivanen tulevat molemmat Karkkilaan hakemaan isompaa roolia ja ottamaan harppauksia koripalloilijana. Molempien tavoitteet ovat isommilla areenoilla, joten päävalmentaja Kimmo Tolvanen saa joukkueeseensa kaksi hyvin motivoinutta nuorta lupausta.
Kummankin nuoren miehen pitäisi sopia meidän vauhtipeliin hyökkäyksessä ja puolustuksessa.He tuovat leveyttä meidän entisestään hyvään takakenttään. Kertoo nuorten miesten sitoutumisen tasosta, että kumpikin heistä muuttaa Karkkilaan kesän aikana.
Kimmo Tolvanen
Karkkilalla on nyt pelaajasopimukset Teemu Hakkaraisen, Mikko Visakon, Markus Hyytiäisen ja Valtteri Toivasen kanssa. Joukkuetta valmentaa tuttuun tapaan Kimmo Tolvanen, joukkueenjohtajana toimii Sami Salmela ja huollosta vastaa Pekka Suihkonen.
Markus Hyytiäisen pelaajaprofiili
Valtteri Toivasen pelaajaprofiili