Karkkilan takakenttä saa ensi kaudeksi lisää vauhtia, sillä Teddy Susi on solminut pelaajasopimuksen seuran kanssa. 19–20-vuotias pelaaja on käynyt juniorivuotensa suurimmaksi osaksi Espoossa.
Karkkilan 12 pelaajan kokoonpano on viimeisen pelaajasopimuksen myötä valmis. Viimeisen kokoonpanopaikan täyttää 20-vuotias Teddy Susi, joka on pelannut juniorivuotensa suurimmaksi osaksi EBT:ssa. 176-senttinen takamies on harjoitellut joukkueen kanssa elokuun ajan ja on mukana heti perjantaina ensimmäisessä harjoitusottelussa HNMKY:ta vastaan.
Nopeus aseena molemmissa päissä kenttää
Susi kuvailee itseään kentällä erittäin nopeaksi pelaajaksi, joka pelaa kovaa ja hyödyntää vauhtiaan sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Kentän ulkopuolella mies kertoo olevansa rento ja hauska jätkä.
– Olen todella nopea pelaaja, pelaan kovaa ja hyödynnän nopeutta molemmissa päissä kenttää, Susi kuvailee itseään.
Karkkilaan Susi päätyi vanhan valmentajansa HL Colemanin kautta, joka on itse pelannut Karkkilassa aiemmin.
– Hän puhui siitä, kuinka kovaa täällä treenataan, ja koska haluan kehittyä, se todellakin houkutteli minua tulemaan tänne, Susi kertoo.
Valmentaja Tolvanen: ”Teddyn pitää pysyä pallon edessä koko kentällä”
Karkkilan päävalmentaja Kimmo Tolvanen on tyytyväinen tuoreeseen hankintaan ja nostaa esiin erityisesti Suden nopeuden.
– Teddy on nopea ja hänen pitää pysyä pallon edessä koko kentällä, Tolvanen kuvailee.
Kehityskohteitakin löytyy jo valmiiksi.
– Pelinlukutilanteet ja heittotaito ovat asioita, joissa odotan häneltä kehitysaskelia, Tolvanen listaa.
Joukkue alkaa hahmottua
Suden myötä Karkkilan 12 pelaajan kokoonpano on valmis. Joukkueen amerikkalaisvahvistukset saapuivat Suomeen jo elokuun viimeisellä viikolla ja joukkueharjoitukset ovat olleet käynnissä läpi elokuun. Päävalmentaja Tolvaselle alkaakin jo hahmottumaan kuva siitä, millainen joukkue Karkkilassa nähdään tulevalla kaudella.
– Joukkue tulee olemaan nopea ja yritteliäs, yhtenäinen nippu, sitoutunut yhteiseen toimintaan, Tolvanen sanoo.
Myös Susi odottaa kautta innolla.
– Meillä on mielestäni todella hyvä ja hauska joukkue, joten tulee varmasti kiva kausi. Toivottavasti nähdään hallilla! Susi lähettää terveisiä faneille.
Karkkilalla on pelaajasopimukset Luka Vlajkovicin, Luukas Koskelon, Woeyram Banin, Johannes Kuokkasen, Sauli Näppisen, Tuomas Flinckin, Aaron Cooleyn, Nestori Kivimäen, Patrik Poutiaisen, Valtteri Heiskasen, Micke Schukovin ja Teddy Suden kanssa.
Teddy Susi viimeistelee Karkkilan kokoonpanon
Karkkilan takakenttä saa ensi kaudeksi lisää vauhtia, sillä Teddy Susi on solminut pelaajasopimuksen seuran kanssa. 19–20-vuotias pelaaja on käynyt juniorivuotensa suurimmaksi osaksi Espoossa.
Karkkilan 12 pelaajan kokoonpano on viimeisen pelaajasopimuksen myötä valmis. Viimeisen kokoonpanopaikan täyttää 20-vuotias Teddy Susi, joka on pelannut juniorivuotensa suurimmaksi osaksi EBT:ssa. 176-senttinen takamies on harjoitellut joukkueen kanssa elokuun ajan ja on mukana heti perjantaina ensimmäisessä harjoitusottelussa HNMKY:ta vastaan.
Nopeus aseena molemmissa päissä kenttää
Susi kuvailee itseään kentällä erittäin nopeaksi pelaajaksi, joka pelaa kovaa ja hyödyntää vauhtiaan sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Kentän ulkopuolella mies kertoo olevansa rento ja hauska jätkä.
– Olen todella nopea pelaaja, pelaan kovaa ja hyödynnän nopeutta molemmissa päissä kenttää, Susi kuvailee itseään.
Karkkilaan Susi päätyi vanhan valmentajansa HL Colemanin kautta, joka on itse pelannut Karkkilassa aiemmin.
– Hän puhui siitä, kuinka kovaa täällä treenataan, ja koska haluan kehittyä, se todellakin houkutteli minua tulemaan tänne, Susi kertoo.
Valmentaja Tolvanen: ”Teddyn pitää pysyä pallon edessä koko kentällä”
Karkkilan päävalmentaja Kimmo Tolvanen on tyytyväinen tuoreeseen hankintaan ja nostaa esiin erityisesti Suden nopeuden.
– Teddy on nopea ja hänen pitää pysyä pallon edessä koko kentällä, Tolvanen kuvailee.
Kehityskohteitakin löytyy jo valmiiksi.
– Pelinlukutilanteet ja heittotaito ovat asioita, joissa odotan häneltä kehitysaskelia, Tolvanen listaa.
Joukkue alkaa hahmottua
Suden myötä Karkkilan 12 pelaajan kokoonpano on valmis. Joukkueen amerikkalaisvahvistukset saapuivat Suomeen jo elokuun viimeisellä viikolla ja joukkueharjoitukset ovat olleet käynnissä läpi elokuun. Päävalmentaja Tolvaselle alkaakin jo hahmottumaan kuva siitä, millainen joukkue Karkkilassa nähdään tulevalla kaudella.
– Joukkue tulee olemaan nopea ja yritteliäs, yhtenäinen nippu, sitoutunut yhteiseen toimintaan, Tolvanen sanoo.
Myös Susi odottaa kautta innolla.
– Meillä on mielestäni todella hyvä ja hauska joukkue, joten tulee varmasti kiva kausi. Toivottavasti nähdään hallilla! Susi lähettää terveisiä faneille.
Karkkilalla on pelaajasopimukset Luka Vlajkovicin, Luukas Koskelon, Woeyram Banin, Johannes Kuokkasen, Sauli Näppisen, Tuomas Flinckin, Aaron Cooleyn, Nestori Kivimäen, Patrik Poutiaisen, Valtteri Heiskasen, Micke Schukovin ja Teddy Suden kanssa.
Micke Schukov vahvistaa Karkkilaa
Micke Schukov vahvistaa Karkkilaa
Karkkila on solminut sopimuksen Micke Schukovin kanssa. 20-vuotiaan ja 192-senttisen Salon Vilppaan kasvatin kummiyrityksenä toimii Iloniemen Viherrakennus.
Schukov on pelannut kaikki junnukautensa Salon Vilppaassa ja viimeiset kaksi kautta hän on edustanut PeU-Basketia miesten 1B-divisioonassa. Päättyneellä kaudella hän tilastoi 18 ottelussa 18,8 minuutin keskiarvolla 5,8 pistettä ja 2,1 levypalloa ottelua kohden heittoprosenttien ollessa 29,6 % kentältä ja 72,5 % vapaaheitoista. Schukov oli voittamassa PeU-Basketin riveissä miesten 1B-divisioonan mestaruutta kaudella 2024-25.
”Täällä tehdään asioita täysillä”
Schukoville päätös suunnata Karkkilaan oli helppo, ja ratkaisevaksi tekijäksi nousi seuran tekemisen laatu.
– Karkkilaan mä päädyin siten, että mä sain kuulla, että täällä on tosi hyvä valmennus. Ja täällä tehdään asioita täysillä eikä mitään puolivillaisesti, mikä on minun mielestäni todella tärkeää, Schukov perustelee.
Kentällä 20-vuotias nostaa vahvuuksikseen urheilullisuuden ja korille ajamisen, ja kentän ulkopuolella hän kuvailee itseään menevänä kaverina, joka lähtee mukaan mihin vain.
– Mä oon aika semmonen menevä kaveri, että mä teen oikeestaan mitä vaan, että milloin mitäkin nyt sattuu tulemaan, niin kyllä mä yleensä oon aina mukana, Schukov naurahtaa.
Valmentaja Tolvanen: ”Micke on pelityyliimme sopiva pelaaja”
Karkkilan päävalmentaja Kimmo Tolvanen on nähnyt Schukovin otteita jo muutamien harjoitusten verran, ja ensivaikutelma on ollut myönteinen. Valmentaja näkee myös, että uusi vahvistus istuu joukkueen pelityyliin.
– Micke on nopea ja urheilullinen pelaaja. Joukkueemme identiteetti perustuu puolustamiseen, joten tarvitsemme joukkueeseen urheilijoita. Sellainen Micke ehdottomasti on. Vielä kun heittäminen ja päätöksentekokyky paranee, niin mies auttaa meitä paljon, Tolvanen sanoo.
Schukovin sopimuksen myötä Karkkilalla on 11 julkaistua pelaajasopimusta ja julkaisemme viimeisen sopimuksen vielä tällä viikolla. Sopimuspelaajia ovat Luka Vljakovic, Luukas Koskelo, Woeyram Bani, Johannes Kuokkanen, Sauli Näppinen, Tuomas Flinck, Aaron Cooley, Nestori Kivimäki, Patrik Poutiainen, Valtteri Heiskanen.
Aaron Cooley Karkkilan toinen vahvistus
KaU Karkkila on solminut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Aaron Cooleyn kanssa. 196-senttinen Cooley saapuu Karkkilaan suoraan NBA-organisaatiosta ja aloittaa ammattilaisuransa tulevalla kaudella. Cooleyn kummina toimii Karkkilan kaupunki.
Vasenkätinen Cooley pelasi täydet neljä kautta NCAA-yliopistosarjaa arvostetussa Ivy League -konferenssissa Brown Bearsin joukkueessa. Samassa konferenssissa pelaa legendaarisia yhdysvaltalaisia yliopistoja, kuten Harvard University, Princeton University ja Yale University. Yliopistourallaan hän kuului joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin ja toimi myös ryhmän kapteenina. Viimeisellä yliopistokaudellaan 2024–2025 laiturin tontilla viihtyvä Cooley tilastoi vakuuttavat 10,6 pistettä, 6,0 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden ollen joukkueensa kolmanneksi paras pisteidentekijä ja toiseksi paras levypalloissa.
Yliopistouransa jälkeen Cooleylla oli iso päätös tehtävänä, sillä hän sai tarjouksen NBA-organisaatio Cleveland Cavaliersin valmennusryhmästä. Tuo mahdollisuus oli Bostonin Roxburyssa kasvaneelle Cooleylle liian hyvä ohitettavaksi ja hän siirtyi Clevelandiin työskentelemään videokoordinaattorina sekä pelaajakehityksen parissa. Osana työtään Cooley harjoitteli NBA-pelaajien ja tulevien NBA-pelaajien kanssa, mikä sai miehen harkitsemaan vielä uudestaan päätöstään pelaamisen ja valmentamisen välillä.
Cooley on Karkkilan kymmenes sopimuspelaaja ja valmentaja Kimmo Tolvasella oli tässä vaiheessa jo selkeä kuva siitä millainen vahvistus Karkkilaan tarvitaan:
Vaikka Cooley on ollut vuoden pelaamatta, pitäisi hänen olla erinomaisessa kunnossa sparrattuaan harjoituksissa lähes päivittäin NBA-pelaajia, kuten Donovan Mitchell ja Darius Garland.
Cooley on nyt siis Karkkilan toinen vahvistus ja samalla toinen vahvistus Bostonin alueelta, sillä myös aiemmin uutisoitu sentteri Luka Vlajkovic on bostonilainen. Molemmat pelurit saapuvat Karkkilaan elo-syyskuun vaihteessa. Ensimmäiset harjoitusottelut Karkkila pelaa jo syyskuun ensimmäisellä viikolla.
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Aaron Cooleyn lisäksi Patrik Poutiaisen, Tuomas Flinckin, Luukas Koskelon, Johannes Kuokkasen, Sauli Näppisen, Luka Vlajkovicin, Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa. Joukkuetta valmentaa Kimmo Tolvanen.
Patrik Poutiainen jatkaa Karkkilassa
Patrik Poutiainen jatkaa Karkkilassa
Karkkilan koripalloyleisö saa nauttia tutuista otteista myös tulevalla kaudella, sillä monipuolinen laituri Patrik Poutiainen on solminut jatkosopimuksen seuran kanssa. 198-senttisen Salon Vilppaan kasvatin kummiyrityksenä toimii tulevallakin kaudella LVI & Sukitus Harju Oy.
Poutiainen siirtyi Karkkilaan viime kaudeksi ja nousi heti joukkueen tärkeiden runkopelaajien joukkoon. Päättyneellä kaudella hän urakoi runkosarjassa 22 ottelua 22,7 minuutin keskiarvolla tilastoimalla 8,9 pistettä ja 4,7 levypalloa ottelua kohden. Kevään pudotuspeleissä Poutiainen nosti tasoaan entisestään: kahdeksassa ottelussa peliminuutit nousivat lähes 30 minuuttiin ottelua kohden ja tilastomerkinnät 10,6 pisteeseen sekä 8,0 levypalloon.
Loistava joukkuehenki ja halu parantaa pitivät Karkkilassa
Poutiaiselle päätös jatkaa Karkkilan paidassa oli lopulta helppo. Suurimmaksi syyksi hän nimeää joukkueen sisäisen ilmapiirin ja arjen sujuvuuden.
– Karkkilassa jatkamiseen vaikutti ennen kaikkea tosi hyvä joukkuehenki, joka oli läsnä koko viime kauden. Lisäksi tietenkin valmentaja Kimmo Tolvasen vitsit ja joukkueenjohtaja Sami Salmelan timanttinen huolto vaikuttivat päätökseen, Poutiainen hymyilee.
Viime kaudesta miehelle jäi kokonaisuudessaan hyvä maku, vaikka pelit päättyivätkin katkerasti välieriin. Nälkää jäi juuri sopivasti tulevaa kautta ajatellen.
– Viime kaudesta jäi hyvä fiilis niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin puolesta. Taisteltiin hyvin loppuun asti, mutta vähän jäi hampaankoloon se välieräsarja kuitenkin. Siitä on hyvä parantaa seuraavalle kaudelle. Tavoitteena on tietenkin mennä mahdollisimman pitkälle ja voittaa koko sarja.
Valmentaja Tolvanen: ”Älykäs pelaaja”
Karkkilan päävalmentaja Kimmo Tolvanen ottaa Poutiaisen jatkosopimuksen vastaan erittäin tyytyväisenä. Valmentaja arvostaa Poutiaisen monipuolisuutta kentän molemmissa päissä.
– Patrik on älykäs pelaaja, jota voi peluuttaa muutamalla eri pelipaikalla. Hän pystyy heittämään sekä puolustamaan tehokkaasti, Tolvanen kuvailee.
Katseet on jo suunnattu tulevaan kauteen ja kehityskohteisiin.
– Odotan häneltä tulevalla kaudella fyysistä kehitystä ja ennen kaikkea ehjää kautta, Tolvanen listaa odotuksiaan.
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Patrik Poutiaisen lisäksi Tuomas Flinckin, Luukas Koskelon, Johannes Kuokkasen, Sauli Näppisen, Luka Vlajkovicin, Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa. Joukkuetta valmentaa Kimmo Tolvanen.
Runkosarjan otteluohjelma on julkaistu
Miesten I Divisioona A:n otteluohjelma kaudelle 2026–2027 on virallisesti julkaistu. Tulevallakin kaudella sarja pelataan kahdentoista joukkueen voimin. Kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa.
Karkkilan osalta kausi pyörähtää käyntiin torstaina 8. lokakuuta Lappeenrannan NMKY:n vieraana. Kotiavauksessa sunnuntaina 18. lokakuuta vieraaksi saapuu Pyrintö Akatemia Tampereelta. Kaikkiaan Karkkilan kotiyleisölle tarjoillaan runkosarjan aikana 11 kotiottelua. Runkosarja huipentuu sunnuntaina 14. maaliskuuta vierasotteluun Jyväskylässä, minkä jälkeen katseet käännetään kevään pudotuspeleihin.
Lataa otteluohjelma suoraan kalenteriisi!
Teimme kauteen valmistautumisen sinulle helpoksi. Voit ladata koko kauden otteluohjelman (sisältäen koti- ja vierasottelut pelipaikkoineen) suoraan omaan älypuhelimeesi tai tietokoneesi kalenteriin. Näin pysyt aina ajan tasalla siitä, missä ja milloin Karkkila pelaa!
Lataa otteluohjelma kalenteriisi tästä (.ics)
Sarjan joukkueet kaudella 2026-2027: AC Oulu, HBA-Märsky (Helsinki), Helsingin NMKY, JBA (Jyväskylä), Karkkila, Kobrat Lapua, Lappeenrannan NMKY, Pantterit (Helsinki), Pyrintö Akatemia (Tampere), Raholan Pyrkivä, Torpan Pojat (Helsinki) ja Äänekosken Huima.
Tervetuloa sankoin joukoin kannustamaan Karkkila voittoon heti lokakuun kotiavausesta lähtien!
Kausikortit ja aidot pelipaidat ovat myynnissä verkkokaupassamme. Aidot pelipaidat ovat myynnissä sunnuntaihin 2.8. asti.
Tuomas Flinck vahvistamaan KaU Karkkilan takakenttää!
KaU Karkkila on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Tuomas Flinckin kanssa. 27-vuotias Flinck siirtyy Karkkilaan Jyväskylästä, missä hän edusti viimeiset kuusi vuotta JBA:ta sekä Jyväskylän Weikkoja miesten Divisioona A:ssa ja B:ssä. Tampereen Pyrinnön kasvatilta löytyy kokemusta Korisliigasta Tampereen Pyrinnön paidasta kausilta 2018–2020.
Flinckin kummiyrityksenä toimii Pesuveljekset.
Viime kaudella (2025–2026) Flinck urakoi JBA:n riveissä Divisioona A:ssa 23 ottelua keskiarvoilla 6,1 pistettä, 5,4 levypalloa ja 3,7 syöttöä ottelua kohden. Flinck tunnetaan luotettavana ja monipuolisena pelinrakentajana, joka tuo joukkueeseen roppakaupalla kokemusta ja pelillistä älykkyyttä.
Kentän ulkopuolella Flinck kuvailee itseään rennoksi ja rauhalliseksi kaveriksi, joka on koripallon ohella opiskellut Jyväskylässä luokanopettajaksi. Pelikentillä hän puolestaan syttyy erityisesti puolustuspään haasteista ja pelin johtamisesta.
Päävalmentaja Kimmo Tolvanen allekirjoittaa uuden suojattinsa vahvuudet ja odottaa tältä isoa panosta joukkueen pelaamiseen:
Ammattimaiset keskustelut vakuuttivat siirrosta
Yhteydenpito takamiehen ja seuran välillä alkoi jo hyvissä ajoin, mikä teki Flinckiin vaikutuksen. Päätös siirtyä Karkkilaan kypsyi sujuvien neuvotteluiden myötä.
Flinckin kuluva kesä on sujunut perinteisissä ja työntäyteisissä merkeissä, mutta myös akkujen lataamiseen on löytynyt aikaa ennen uutta haastetta. Joukkue aloittaa yhteisen harjoittelun elokuun alussa Karkkilan liikuntahallin uusitulla parketilla.
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Tuomas Flinckin lisäksi Luukas Koskelon, Johannes Kuokkasen, Sauli Näppisen, Luka Vlajkovicin, Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa. Joukkuetta valmentaa Kimmo Tolvanen. Sopimusuutiset jatkuvat viimeistään ensi viikolla.
Luukas Koskelo ja Johannes Kuokkanen liittyvät joukkueeseen
Karkkilan koripalloyleisölle on luvassa mielenkiintoisia uusia kasvoja, kun kaksi nuorta ja nälkäistä pelaajaa siirtyy paikkakunnalle hakemaan arvokasta kokemusta miesten ympyröistä. Joukkueen takakenttä ja laituri-osasto vahvistuvat, kun Luukas Koskelo ja Johannes Kuokkanen pukevat Karkkilan paidan päälleen tulevalla kaudella.
Päävalmentaja Kimmo Tolvanen näkee molemmissa pelaajissa paljon potentiaalia ja uskoo Karkkilan tarjoavan erinomaisen ympäristön heidän kehitykselleen.
Luukas Koskelo: Urheilullisuutta ja kilpailuhenkeä laiturin paikalle
19-vuotias Tammelasta kotoisin oleva Luukas Koskelo siirtyy Karkkilaan Bisons Loimaalta. Forssan Koripoikien kasvatti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kerryttää kokemusta Forssan lisäksi Salosta ennen siirtymistään Loimaalle. Viime kausi Bisonsissa oli 193-senttiselle laiturille loukkaantumisen vuoksi rikkonainen, ja pelikuntoon toipunut nuorukainen pääsi pelaamaan vasta kauden loppupuoliskolla. Nyt katseet on suunnattu vahvasti eteenpäin ja Karkkilassa miestä houkutteli erityisesti harjoitteluympäristö:
Päävalmentaja Kimmo Tolvasen kommentit Luukaksesta:
Ennen elokuussa alkavia yhteistreenejä Koskelo aikoo treenata kovaa seuraavat viikot, mutta aikaa jää myös rentoutumiselle: ”Suunnitelmissa on käydä paljon kalassa ja viettää aikaa kavereiden kanssa.”
Luukas Koskelon kummiyrityksenä toimii LVI-Säätö Kanninen.
Johannes Kuokkanen: Tulevaisuuden takamieslupaus haastaa kokeneemmat
Toinen uusi kasvo on 17-vuotias Hyvinkäältä kotoisin oleva Johannes Kuokkanen. Espoon Hongan U17- ja U19-sarjoissa vahvasti esiintynyt takamies siirtyy Karkkilaan hakemaan uusia haasteita ja kehittymään pelaajana. Karkkilan maine laadukkaasta harjoittelusta houkutteli 192-senttistä nuorta takamiestä.
Päävalmentaja Kimmo Tolvasen kommentit Johanneksesta:
Kuokkasen loppukesä sujuu tiiviisti koripallon ja perheen parissa: ”Ohjelmassa on kesätreenejä ja vähän perheen kanssa nauttimista, siitä se kesä menee.”
Kuokkasen kummiyrityksenä toimii Puutarha Frosterus.
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Luukas Koskelon ja Johannes Kuokkasen lisäksi Sauli Näppisen, Luka Vlajkovicin, Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa. Joukkueen yhteiset treenit pyörähtävät käyntiin täydellä vauhdilla elokuussa.
Näppinen jatkaa Karkkilassa
KaU Karkkila on solminut jatkosopimuksen luottopelaajansa Sauli Näppisen kanssa. 191-senttinen Forssan Koripoikien kasvatti aloittaa tulevalla kaudella jo viidennen kautensa Karkkilan pässipaidassa. Kuluneella kaudella Näppinen pelasi keskimäärin reilut seitsemän minuuttia ja hyödynsi korintekomahdollisuutensa peräti 92,9% tarkkuudella.
Näppisen kummiyrityksenä tulevalla kaudella toimii Kuljetus Lilja Oy.
Loistava viime kausi takana ja suuria uutisia kentän ulkopuolella
Näppinen lähtee uuteen kauteen erittäin positiivisin mielin. Viime kausi oli joukkueelta vahva suoritus, joka ylitti monet odotukset.
Tuleva loppukesä tuo Näppisen elämään myös suuria ja odotettuja muutoksia koripallokenttien ulkopuolella:
Kesä kuluu uuteen kauteen ja perheenlisäykseen valmistautuessa työn ja harjoittelun merkeissä. Näppinen työskentelee parhaillaan ABC Masuunilla.
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Sauli Näppisen lisäksi Luka Vlajkovicin, Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa.
Luka Vlajkovic vahvistamaan Karkkila
KaU Karkkila on tehnyt tulevan kauden kattavan sopimuksen Luka Vlajkovicin kanssa. Serbian ja Yhdysvaltojen kansalaisuuden omaava Vlajkovic on monipuolinen iso pelaaja, joka aloittaa ammattilaisuransa Karkkilassa. 24-vuotias ja 195-senttinen Vlajkovic on kasvanut Bostonissa, mutta viettänyt paljon aikaa vanhempiensa kotimaassa Serbiassa.
Yliopistourastaan kaksi ensimmäistä kautta Vlajkovic vietti Quinsigamond Community Collegessa, missä hän toisella kaudellaan viimeisteli 16,7 pistettä, 10,8 levypalloa ja 5,1 koriin johtanutta syöttöä. Kahden junior collegessa vietetyn kauden jälkeen Vlajkovic siirtyi Massachusettsiin Springfieldin kaupunkiin Western New England Universityyn. Springfieldissä sijaitsee Naismith Basketball Hall of Fame -museo. Western New England Universityn kasvatteja puolestaan on Larry O’Brien, jonka mukaan on nimetty NBA:n mestaruuspalkinto. Vlajkovic johti viimeisellä yliopistokaudellaan joukkuettaan lähes jokaisessa tilastokategoriassa tilastoiden 15 pistettä, 10,6 levypalloa ja 3,5 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohti. Vlajkovic nimettiin konferenssissa ykkösviisikkoon kauden päätteeksi.
Vlajkovic odottaa innolla uutta haastetta ja fanien kohtaamista
Ensimmäisen ammattilaissopimuksensa allekirjoittanut Vlajkovic on uransa uudesta askeleesta erittäin kiitollinen ja odottaa jo pääsyä joukkueen mukaan.
Suomi ja Karkkila ovat tuoreelle vahvistukselle uusia tuttavuuksia, mutta hän on kuullut molemmista jo paljon hyvää ennen saapumistaan.
Kentällä Karkkilan yleisö tulee näkemään peräänantamattoman joukkuepelaajan.
Päävalmentaja Tolvanen: ”Saamme pelaajan, joka tekee ympärillään olevista parempia”
KaU Karkkilan päävalmentaja Kimmo Tolvanen on tyytyväinen uuteen kiinnitykseen. Vlajkovic tuo joukkueeseen monipuolisuutta ja sellaista roolia, jota valmennusjohto on aktiivisesti etsinyt.
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Luka Vlajkovicin lisäksi Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa.
Valtteri Heiskanen vahvistaa Karkkila – ”Odotan, että Valtteri ottaa meillä uuden stepin”
Karkkila on solminut pelaajasopimuksen Valtteri Heiskasen kanssa. Uusi vahvistus saapuu Karkkilaan innokkaana ja valmiina tuomaan oman monipuolisen osaamisensa joukkueen käyttöön. Valtterin kummiyrityksenä tulevalla kaudella toimii Puustelli Lohja & Järvenpää.
Varhainen yhteydenotto ja Karkkilan kotiotteluiden tunnelma tekivät vaikutuksen
Päätös siirtyä Karkkilaan syntyi sujuvan ja vakuuttavan prosessin seurauksena.
Vaikka itse Karkkilan paikkakunta ei ole miehelle vielä entuudestaan kovin tuttu, on Karkkila jättänyt vastustajan paidassa pelatessa vahvan muistijäljen:
Kentän ulkopuolella Heiskanen kuvailee itseään rentona kaverina, jolta löytyy myös sopivasti huumorintajua. Pelikentillä nähdään puolestaan monipuolinen urheilija, joka luottaa pelisilmäänsä:
Päävalmentaja Tolvanen: ”Odotan, että Valtteri ottaa uuden stepin”
Karkkilan päävalmentaja Kimmo Tolvanen on tyytyväinen uuteen sopimukseen ja tietää tarkalleen, mitä Heiskanen tuo mukanaan joukkueen pelaamiseen:
Monipuolisuus näkyy tilastoissa
Heiskanen on lähes kaksimetrinen laituri, joka pelasi hienon kauden Lappeenrannassa. Heiskanen tilastoi 22 pelaamassaan ottelussa 12,9 pistettä, 6,3 levypalloa ja 3,4 koriin johtanutta syöttöä. Kauden piste-ennätys syntyi Äänekosken Huimaa vastaan Heiskasen pussittaessa 30 pistettä ilman yhtäkään ohiheittoa.
Heiskanen flirttaili tripla-tuplan kanssa muutamaan otteeseen ja lähimmäksi hän pääsi maaliskuussa Helsingin NMKY:ta vastaan, kun hän pyöritti peliä 10 syötön, 12 pisteen ja kahdeksan levypallon arvoisesti.
Kesä kuluu treenatessa ja pizzoja käännellen
Tulevan kauden tavoitteet ovat Heiskaselle selvät: auttaa joukkuetta voittamaan mahdollisimman paljon pelejä ja kehittyä samalla itse pelaajana. Kesä kuluu uuteen kauteen valmistautuessa tiiviisti harjoitusten merkeissä, mutta miehen voi bongata myös työn touhusta:
Karkkilalla on nyt julkaistut sopimukset Valtteri Heiskasen, Woeyram Banin ja Nestori Kivimäen kanssa. Tulemme julkaisemaan seuraavan pelaajasopimuksen ensi viikolla. Joukkuetta valmentaa Kimmo Tolvanen.