Toinen peräkkäinen voitto!
Joukkue jatkoi sunnuntaina 15.10.2017 siitä, mihin se kauden avausottelussa Hyvinkään Pontevaa vastaan jäi. Tällä kertaa karkkilalaisten vahvan vireen sai kokea perinteinen Vantaan Pussihukat, joka kaatui selkeästi numeroin 70-98.
Karkkila matkasi Pussihukkien kotiluolaan Martinlaaksoon 12 miehen voimin. Joukkue oli harjoitellut koko viikon hyvällä tempolla ja odotukset otteluun olivat korkealla. Ottelun alku ja ensimmäinen puoliaika olivat kuitenkin karkkilalaisille tahmeaa puurtamista ja vantaalaiset piinasivat vierailijoita etenkin Grahamin ja Safin riehuessa pisteidenteossa. Karkkila onnistui hieman laajemmalla rintamalla, kun korisukkaa heiluttivat tutun tehokkasti Kinnunen, Mäkelä ja Coleman. Puoliajalle mentiin Karkkilan 4 pisteen johdossa.
Toiselle puoliajalle kopista saapui uudestisyntynyt Karkkila, joka myllytti Vantaan ylpeyden parketin rakoon. Toinen puoliaika meni Karkkilalaisille murskaavasti 30-54. Karkkila hallitsi toisen puoliajan tapahtumia molemmissa päissä kenttää. Kinnunen (29p) ja Mäkelä (19p) heittivät murhaavan tarkasti. Karkkilan takamieskaksikkoa säestivät parhaiten jenkkikaksikko Coleman – Burnett. Coleman osui läheltä ja kaukaa, sekä pisti vastustajan ykkösmiehen Grahamin tekemään töitä jokaisen heittonsa eteen. Ilahduttavaa on myös, että viime kauden sivussa ollut Burnett näyttää löytäneen uutta virtaa koneeseensa, sillä mies keräsi hyvällä prosentilla 15 pistettä ja samalla kaapi 10 levypalloa. Tämä kaikki vain 23 minuutissa.
Ottelun jälkeen joukkueen valmentaja Kimmo Tolvanen oli erittäin tyytyväinen ottelun toiseen puoliskoon ja sillä tapahtuneeseen rytmin muutokseen jolla hukkalauma pudotettiin kelkasta.
Sarjassa on kolme joukkuetta puhtaalla pelillä ja Karkkila on yksi niistä. Taistelu kärkisijoista jatkuun sunnuntaina 22.10.2017 klo 17.00 Karkkilan Liikuntahallilla pelattavalla ottelulla Karkkila – Raholan Pyrkivä. Rahola on ollut viime vuosina Karkkilalle tiukka vastustaja ja voitot ovat menneet vuorotellen molemmille joukkueille. Mielenkiintoiseksi vierailijaksi Raholan tekee fakta, että joukkueen valmennusportaassa on mukana legendaarinen Jarmo ”Jarkki” Laitinen ja kentällä viilettää Vekkilän koripallosuvun edustaja Sampo Vekkilä.