Karkkilan ensi
kauden joukkuetta rakennetaan jo ja useita neuvotteluita on käynnissä niin uusien kuin myös tuttujenkin pelaajien
kanssa. Perinteiseen tapaan joukkue rakentuu kylän omien poikien ympärille.
Ensimmäinen julkistus on viimeiset kaksi kautta
Karkkilassa pelanneen ja tänne muuttaneen Juha
Anttilan jatkosopimus. 2-metrinen laituri on edustanut urallaan kasvattajaseura
Klaukkalan NMKY:n lisäksi PuHua, Keravaa ja
Karkkilaa. Hänellä on taskussaan myös A-poikien SM-pronssi PuHu:sta vuodelta 2014.
Anttila on
kehittyvä 22-vuotias pelaaja,
joka nosti keskiarvojaan merkittävästi kaudelta 2017-2018 kaudelle 2018-2019:
Pisteet 5,5 -> 13,7
Levypallot 4,5 -> 9,1
Torjunnat 1,2 -> 2,1
Hän teki loppukaudesta piste-ennätyksekseen 29 pistettä.
Päävalmentaja Kimmo Tolvanen kommentoi:
- Me
haluttiin saada jatkumoa meidän toiminnalle ja siihen
Juha sopii. Hänhän alkaa jo olemaan karkkilalainen!
- Hän on iso pelaaja, jonka potentiaalia on vasta
raapaistu. Ensi kausi tulee olemaan hieno mahdollisuus kehittyä hyväksi pelaajaksi.
Karkkila
julkaisee lisää sopimuksia jo tulevina
päivinä. Monipuolinen valmennustiimi, runsaat harjoitusmäärät, hyvät olosuhteet ja sarjan korkein yleisökeskiarvo ovat asioita, jotka on huomattu myös kaupungin rajojen ulkopuolella ja imua
joukkueeseen löytyy. Joukkueen
tavoitteena on menestyä, mutta myös kehittää pelaajia, ja siksi on tärkeää löytää pelaajia, joilla on motivaatiota kehittyä vastuunkantajiksi.
Tiedustelut:
Lehdistö ja yhteistyökumppanit: Arttu Jarila / 040 76 232 16 / arttu.jarila@www.kaukoris.com
Pelaajatiedustelut:
Anssi Liesmala / 044 75 754 11 /
anssi.liesmala@www.kaukoris.com
Anttila jatkaa 2-vuotisella sopimuksella
Karkkilan ensi kauden joukkuetta rakennetaan jo ja useita neuvotteluita on käynnissä niin uusien kuin myös tuttujenkin pelaajien kanssa. Perinteiseen tapaan joukkue rakentuu kylän omien poikien ympärille.
Ensimmäinen julkistus on viimeiset kaksi kautta Karkkilassa pelanneen ja tänne muuttaneen Juha Anttilan jatkosopimus. 2-metrinen laituri on edustanut urallaan kasvattajaseura Klaukkalan NMKY:n lisäksi PuHua, Keravaa ja Karkkilaa. Hänellä on taskussaan myös A-poikien SM-pronssi PuHu:sta vuodelta 2014.
Anttila on kehittyvä 22-vuotias pelaaja, joka nosti keskiarvojaan merkittävästi kaudelta 2017-2018 kaudelle 2018-2019:
Pisteet 5,5 -> 13,7
Levypallot 4,5 -> 9,1
Torjunnat 1,2 -> 2,1
Hän teki loppukaudesta piste-ennätyksekseen 29 pistettä.
Päävalmentaja Kimmo Tolvanen kommentoi:
Karkkila julkaisee lisää sopimuksia jo tulevina päivinä. Monipuolinen valmennustiimi, runsaat harjoitusmäärät, hyvät olosuhteet ja sarjan korkein yleisökeskiarvo ovat asioita, jotka on huomattu myös kaupungin rajojen ulkopuolella ja imua joukkueeseen löytyy. Joukkueen tavoitteena on menestyä, mutta myös kehittää pelaajia, ja siksi on tärkeää löytää pelaajia, joilla on motivaatiota kehittyä vastuunkantajiksi.
Tiedustelut:
Lehdistö ja yhteistyökumppanit: Arttu Jarila / 040 76 232 16 / arttu.jarila@www.kaukoris.com
Pelaajatiedustelut: Anssi Liesmala / 044 75 754 11 / anssi.liesmala@www.kaukoris.com
Aikakauden päätös, Janne Kinnunen päättää pelaajauransa
1987-syntynyt Heinäveden Hyrskeen kasvatti pelasi lauantaina viimeisen ottelunsa tehden siinä peräti 32 pistettä. Kinnunen pelasi urallaan Korisliigaa kuusi kautta Joensuun Katajassa, sekä miesten 1-divisioonaa FoKoPo:ssa, LoKoKo:ssa ja viimeisimpänä vielä 4 lisäkautta Karkkilassa. Hänellä on taskussaan kaksi Korisliigan SM-hopeaa, yksi SM-pronssi, Suomen Cupin hopeamitali ja 2017-2018 kauden päätteeksi hänet valittiin 1-divisioona B:n vuoden pelaajaksi Karkkilan paidassa.
Kinnusen tilastokeskiarvot viimeiseltä kaudeltaan ovat komeat 19,8 pistettä, 3 levypalloa, 3,7 syöttöä per peli. Heittoprosentti 42,6 (2p), 40,5% (3p) ja 91% (1p).
KaU Koris ry:n Arttu Jarila kommentoi:
Kaisa Kosunen liittyy valmennustiimiin
Karkkila valmistautuu kauteen ennätyslaajoilla valmennusresursseilla. Tärkeintä seuralle on nuorten pelaajien laadukas ja ennen kaikkea kokonaisvaltainen valmennus jossa keskitytään muuhunkin kuin pelkkään lajiharjoitteluun.
Uutena jäsenenä valmennustiimiin on liittynyt Kaisa Kosunen. Heinäveden Hyrskeen kasvatti on pelaajaurallaan edustanut Joensuun Katajaa ja KaU:ta. Hänellä on I-tason koripallovalmentajakoulutus.
Kimmo Tolvasen johtamaan valmennustiimiin kuuluu Kosusen lisäksi huippukoripallovalmentajatutkinnon käynyt Anssi Liesmala, sekä fysiikkavalmentajat Asko Heino ja Vesa Jaakkola (Speedsters Coaching). Tolvanen opiskelee parhaillaan valmentajan ammattitutkintoa seuran tukemana.
Olosuhteisiin panostaminen on jo näkynyt ylempiin sarjoihin etenevinä KaU-kasvatteina, mutta myös ulkopaikkakunnilta on jatkuvasti enemmän nuoria tulijoita Karkkilaan. KaU:n juniorivalmennus on laadukasta jo koriskerhosta lähtien ja miesten joukkue jatkaa tästä mahdollisimman ammattimaisesti.
Lokakuun alussa alkavaan kauteen valmistuvalla joukkueella on viikoittain neljä lajiharjoitusta, vähintään yksi fysiikkaharjoitus ja lisäksi minimissään kahtena aamuna ohjatut heittoharjoitukset jotka pidetään niin aikaisin ettei esimerkiksi koulunkäynti kärsi.
Kokonaisuudessaan valmennusrosteri näyttää tältä:
Päävalmentaja: Kimmo Tolvanen
Valmentaja: Anssi Liesmala
Valmentaja: Kaisa Kosunen
Fysiikkavalmentaja: Asko Heino
Fysiikkavalmentaja: Vesa Jaakkola, Speedsters Coaching
Huoltaja: Pekka Paulomäki
Kau Karkkila valmistautuu tulevaan kauteen neljällä harjoitusottelulla
KaU Karkkila pelaa ennen lokakuun alussa alkavaa runkosarjaa neljä harjoitusottelua. Ensimmäinen niistä pelataan tämän viikon lauantaina Kisakallion Susi Training Centerissä ja vastaan asettuu Ruotsalainen Fryshuset Basket. Joukkue on Ruotsin BEH-sarjan hallitseva mestari. Sarja vastaa meidän M1DB:tä, joten vastaan asettuu hyvä kansainvälisen tason vastustaja. Samana viikonloppuna myös Karkkilan Urheilijoiden MU16 ja MU19 joukkueet pelaavat omat harjoitusottelunsa Fryshusetin joukkueita vastaan, joten Kisakalliossa on mahdollisuus nähdä viikonlopun aikana neljä harjoitusottelua Karkkilan ja Fryshusetin välillä.
Harjoitusotteluiden tarkempi aikataulu:
Lauantai 25.8.
15:30 Miehet: KaU – Fryshuset
17:30 MU16: KaU – Fryshuset)
Sunnuntai 26.8.
11:00 MU15: KaU – Fryshuset
15:00 KaU U19 – Fryshuset, men II
Kisakallion Fryshuset ottelun lisäksi Karkkilalla on sovittuna kolme muutakin harjoitusottelua, joista kaksi pelataan Karkkilan Liikuntahallilla:
Ti 18.9.2018 20.00 PeU-Karkkila, Perniön Liikuntahalli
To 20.9.2018 19:30 Karkkila – FoKoPo, Karkkilan Liikuntahalli
To 27.9.2018 19.30 Karkkila-PeU, Karkkilan Liikuntahalli
Tervetuloa katsomaan minkälaisessa iskussa joukkue kauden kynnyksellä on.
Benson Osayande on Karkkilan uusin vahvistus!
KaU Karkkila on hankkinut riveihinsä NCAA Montana State Bobcatsista 206-senttisen Benson Osayanden 1-vuotisella sopimuksella.
Lassi Nikkarisen kanssa samassa joukkueessa pelannut Osayande aloittaa siis ammattiuransa Suomessa Karkkilan tarjoamien olosuhteiden tehtyä pelaajaan vaikutuksen.
-96 syntyneestä Osayandesta saatiin varsinkin Nikkarisen kautta poikkeuksellisen hyvin tietoa ja häntä on kehuttu liikkuvaksi isoksi pelaajaksi joka on hyvä puolustaja, vahva levypallopelaaja ja pystyy viimeistelemään tehokkaasti varsinkin läheltä. MSU:n tasoisessa yliopistossa peliminuutit (6) jäivät kuitenkin vähiin ja sitä kautta myös tilastot (2,1 pist / 1,2 lev) olivat varsin vaatimattomat. Osayande etsikin Euroopasta joukkuetta jossa hän voi näyttää taitonsa, ottaa isompaa vastuuta ja samalla kehittyä.
Valmentaja Kimmo Tolvanen kommentoi:
Benson Osayande muuttaa Californian Elk Grovesta Karkkilaan kuun lopussa ja hänet tullaan näkemään liikuntahallin lisäksi ainakin Lounasruokala Valimossa joka auttaa pelaajan muonituksessa.
KaU Karkkilan ja Burnetin tiet erkanevat
Pitkän harkinnan jälkeen KaU Koris ry on päätynyt purkamaan Byron Burnettin pelaajasopimuksen. Pelaajan ja seuran tiet erkanevat yhteisymmärryksessä.
Uuden pelaajan etsinnät ovat jo pitkällä ja seura toivoo voivansa julkaista uuden sopimuksen jo lähipäivinä.
KaUsi alkaa 7.10. kotiottelulla Tapiolan Honkaa vastaan. Koko otteluohjelma löytyy täältä. Sitä ennen luvassa harjoituspelejä joista tiedotetaan erikseen.
Kauden 2018 – 2019 otteluohjelma on julkaistu
Tulevan kauden otteluohjelma on julkaistu.
Miesten 1. Divisioona B:n kausi 2018 – 2019 alkaa lokakuun alussa ja se pelataan 12 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. KaU Karkkila aloittaa kautensa 7.10. kotiottelulla Tapiolan Honkaa vastaan ja siitä eteenpäin runkosarjaa pelataan peli per viikko tahtia aina maaliskuun puoleen väliin saakka. Karkkila pelaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta kotiottelunsa tuttuun tapaan sunnuntaisin klo. 17:00, Karkkilan Liiikuntahallilla.
Otto Lecklin siirtyy Karkkilaan!
Uutena kasvona Karkkilan joukkueeseen liittyy 19-vuotias Otto Lecklin! 19-vuotiaiden SM-sarjassa MuKia edustanut 192-senttinen laituri aloittaa ensimmäisen kautensa miesten sarjassa.
PuHu-kasvatti Lecklin edustaa joukkueen nuoriso-osastoa ja odotuksissa pääosaa esittää kehittyminen. Hän on kuitenkin jo osoittanut kesäharjoituksissa taitonsa ja hyvän asenteensa joten peliminuutteja on varmasti luvassa.
Sopeutumista uuteen joukkueeseen helpottaa varmasti ainakin se, että joukkueessa jo kolmatta kauttaan aloittaa isoveli Arttu Lecklin.
Arttu Lecklin jatkaa!
Tämä ei varmaan tullut yllätyksenä. Luottopelaajaksi noussut Lecklin nakutti pleijareissa pisteitä sellaiseen tahtii, että kaikki jäivät odottamaan jatkoa. Muutaman pisteen keskiarvot muuttuivat viimeisen ottelun henkilökohtaiseen ennätykseen joka oli 22 pistettä! Ottelusarjassa PeU-Basketia vastaan syntyi yhteensä 38 pistettä ennen harmittavaa loukkaantumista.
21-vuotias PuHu:n kasvatti on kehittynyt hyvää tahtia kahden Karkkilassa vietetyn kauden aikana ja myös asuu paikkakunnalla.
Takamiehen kanssa tehty sopimus on 1-vuotinen ja tuttuun tyyliin myös tähän sopimukseen on lisätty juniorivalmennusta.
Juha Anttila jatkaa!
KaU Karkkila on solminut 1-vuotisen jatkosopimuksen 21-vuotiaan Juha Anttilan kanssa. 2-metrinen KlaNMKY:n kasvatti kirjautti viime kaudella 5,5 pisteen ja 4,5 levypallon keskiarvot. Hetken pois koriskentiltä ollut Anttila osoitti lahjakkuutensa ja pystyi palaamaan yllättävän nopeasti pelikuntoon. Joukkueen valmennus uskoo vahvasti, että raamikas laituri kehittyy vielä emmekä ole nähneet häntä parhaimmillaan.
Sopimukseen sisältyy myös juniorivalmennusta Karkkilassa.