Matias Nyman jatkaa

Matias Nyman jatkaa 2-vuotisella sopimuksella!
 
Joukkueen ykköstakamieheksi 2020-2021 -kaudeksi noussut KaU-kasvatti Matias Nyman on allekirjoittanut 2-vuotisen sopimuksen KaU Karkkilan kanssa. 21-vuotias pelaaja kirjasi viime kaudella keskimäärin 14 pistettä, 3,9 levypalloa ja 3,4 syöttöä ottelua kohden nostaen keskiarvojaan aiemmista kausista merkittävästi.
 
A-poikien SM-pronssiakin KaU-paidassa saavuttanut Nyman on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo 5 kautta edustusjoukkueessa.
 
Matias Nyman pelasi päättyneellä kaudella vain 9 ottelua ikävän alaraajavamman takia, mutta on jo kuntoutumassa hyvää vauhtia.
 
Joukkueen päävalmentaja Kimmo Tolvanen kommentoi:
 
– Matias on erittäin vahva pelaaja kummassakin päässä kenttää. Kasvanut aiempien ykköstakamiesten takana ja tehnyt itsestään todellisen urheilijan periksiantamattomalla treenillä. ”Mattis” onkin meille erittäin tärkeä pelaaja myös henkisesti.
 
Sopimusneuvottelut jatkuvat ja joukkuetta lähdetään rakentamaan tuttuun tapaan omien kasvattien ja päättyneen kauden joukkueen ympärille.

Hannes Koskinen jatkaa!

KaU-kasvatti Hannes Koskinen jatkaa 2-vuotisella sopimuksella!
 
Päättyneellä kaudella takaisin Karkkilan paitaan palannut 198-senttinen Koskinen kirjasi hienot keskiarvot 17,8 pistettä, 7,5 levypalloa ja 3,3 syöttöä per ottelu. Tupla-tuplia kertyi viisi kappaletta.
 
23-vuotias laituri on edustanut urallaan Karkkilan lisäksi myös Lahti Basketballia ja Loimaan Bisonsia.
 
Pääpässi Kimmo Tolvanen kommentoi uunituoretta sopimusta seuraavasti:
 
– Hannes on uutta tulemista tekevä nuori pelaaja joka tulee olemaan ensi kaudella sarjan top 3 -pelaajia. Erittäin monipuolinen, ja nyt toivottavasti ehjän kesätreenikauden jälkeen hän tulee olemaan entistäkin vaikeampi pelaaja vastustajille.
 
Sopimusneuvotteluita on käynnistetty heti kauden päätyttyä ja ensi viikolla on jo luvassa lisää uutisia!

Yonis Mohamed liittyy pässilaumaan

Malmin Super Koriksen kasvatti Yonis Mohamed siirtyy Vantaan PuHu:sta Karkkilaan loppukaudeksi. Vuonna 2000 syntynyt lupaava 184-senttinen takamies on kirjannut tämän kauden kuudessa pelaamassaan ottelussa keskimäärin 3,5 pistettä, 2,2 levypalloa ja 1,2 syöttöä peliajan oltua 11 minuuttia per ottelu.

Mohamed pelasi aiemmin U19 SM-sarjaa GTA:n joukkueessa 5,7 pisteen ja 2,6 levypallon keskiarvoilla.

KaU Koris ry:n Arttu Jarila kommentoi siirtoa tuoreeltaan:

  • Tällä hetkellä pelataan tyhjille katsomoille ja siitä johtuva tiukka taloustilanne ei anna myöden rellestää pelaajamarkkinoilla. Onneksi tätä erikoista kautta lähdettiin rakentamaan maltillisesti, koska ilman malttia olisimme tällä hetkellä todella kaameassa tilanteessa. Olemmekin todella onnellisia, että Yonis halusi siirtyä meille kokeilemaan siipiään ja kulku pääkaupunkiseudulta sujuu muiden pelaajien mukana. Molemmilla osapuolilla on tahtotila päästä jatkamaan sopimusta myös pidemmälle tulevaisuuteen.

Yonis Mohamed on itsekin siirtoon tyytyväinen:

  • Tämä muutama päivä joukkueen kanssa on ollut mahtava kokemus. Minut on otettu tosi hyvin vastaan ja olen tullut joukkueen kanssa hyvin toimeen. Olen tyytyväinen valintaani tulla Karkkilaan ja yritän tuoda lisää energiaa pöydälle ja kovaa duunia. Tuon 110% ittestäni joka päivä treeneihin ja vaadin myös joukkuekavereiltani samaa kovaa duunia ja myös positiivisuutta. 

Mohamed nähdään joukkueen kokoonpanossa jo perjantain ottelussa sarjakärki PuHua vastaan. Ottelu lähetetään suorana Nelonen Ruutu+ -palvelussa 19.30 alkaen.

Kapteenin kynästä

Pääsen ensimmäistä kertaa urallani kirjoittamaan otsikon mukaista tekstiä – jännittävää! Jännittävää on ollut myös paluu Karkkilan pelipaitaan. Kesällä tehdessäni päätöksen kotiin palaamisesta oli mielessäni kolme tavoitetta:

  1. Pitää hauskaa koripallon parissa.
  2. Auttaa nuorempia pelaajia ja seuraa kehittymään.
  3. Pelata voittavaa koripalloa.

Ensimmäisessä tavoitteessa olen syyskauden osalta onnistunut. Vaikka en voi väittää, etteivätkö marras-joulukuun pimeydessä Turku-Karkkila –matkan ajaminen ja tuskastuttavat neljännen erän väsähtämiset olisi painaneet välillä mieltä matalaksi, oli päätös Karkkilaan tulemisesta ehdottomasti oikea. Karkkilassa on hieno ja perinteikäs koripalloperhe, jossa on mukava olla. Tämän koripalloperheen muodostatte kaikki Te. Kiitos Teille!

Toista tavoitetta on vielä vaikea arvioida, sillä syyskausi jäi koronapandemiasta johtuen torsoksi. Kirjoitushetkellä tilanne on se, että kotijoukkueet ovat saaneet päättää pelataanko tyhjille katsomoille vai siirretäänkö otteluja keväälle. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että tällä hetkellä otteluiden pelaaminen on vastuutonta. Omilla toimillamme voimme vaikuttaa siihen pelataanko kevätkaudella vaiko ei. Vaikka ottelut ovat tauonneet, olemme saaneet kaupungin luvalla jatkaa harjoituksia, sillä kuulumme Olympiakomitean määritelmän mukaisesti kilpaurheiluun. Kaupungille siitä kiitokset!

Harjoituksissa on otteluiden tauottua pystytty kiristämään ruuvia ja selkeää kehittymistä onkin ollut havaittavissa tilannekovuudessa ja aggressiivisuudessa. Kaksi kertaa viikossa järjestettävissä aamuharjoituksissa tekeminen keskittyy yksilötaitoihin ja toisaalta opettaa urheilijan elämään. Olen ollut iloinen nähdessäni fysiikkavalmennuksen tason Nummelan Speedsters-salilla, jossa joukkue käy kerran viikossa. Pojat saavat sellaisen lähtötason fysiikkavalmennukselle, että siitä tulee seuraamaan vielä paljon hyvää.

Yleisesti voi sanoa, että kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella. Kun joutuu jokaisessa tilanteessa tekemään kaikkensa, jotta pysyy edes muun porukan mukana, alkaa oma taso viikko viikolta tämän myötä nousemaan. Harjoituksissa olen yrittänyt omalta osaltani tuoda sopivassa määrin painetta ja tukea joukkueen nuorisolle, jotta pystymme harjoittelemaan laadukkaasti vieden nuoria pelaajia eteenpäin.

Kolmannen tavoitteen saavuttamiseen on toisaalta paljon, mutta toisaalta vain vähän matkaa. Olemme parhaimmillamme pelanneet todella hyvää joukkuekoripalloa, jota on varmasti ollut mukava katsoakin. Toisaalta pahimmillaan pelaaminen on ollut hyvinkin ontuvaa ja staattista. Heikot hetket ovat olleet liian pitkiä ja ovat maksaneet meille muutaman voiton. Tällainen vuoristorata on nuorelle ja kokemattomalle joukkueelle ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää. Jos jotain tiedän valmentaja Kimmosta, niin tulemme tekemään päivittäin periksi antamatonta työtä sen eteen, että keväällä pelaamme hyvää ja voittavaa koripalloa keväällä.

Toivottavasti näemme kevätkaudella hallilla. Parempaa uutta vuotta kaikille!

Veeti Parviainen Joensuun Katajasta Karkkilaan

Karkkila hankki myös toisen pelaajan Joensuun Katajasta, kun joukkueen mukana elokuusta asti harjoitellut Veeti Parviainen allekirjoitti 1-vuotisen sopimuksen Karkkilan kanssa.

Roy Juutin kanssa Katajan U19 joukkueessa pelannut Parviainen kirjasi viime kaudella SM-sarjassa 5,7 pisteen, 2,6 levypallon ja 1,7 syötön keskiarvot. Hän oli myös Katajan Korisliigajoukkueen rosterissa viimeiset kaksi kautta, mutta peliminuutit jäivät 2001-syntyneellä vielä vähiin.

Pääpässi Kimmo Tolvanen kommentoi:

  • Veeti on hyvän heiton omaava nuori pelaaja joka tuo meille myös lisää aggressiivisuutta puolustuspäähän!

Heittoaan Parviainen pääsi esittelemään jo edellisessä harjoitusottelussa Raidersia vastaan upottamalla 7 minuutissa 6 pistettä (kolmoset 2/2).

180-senttinen Joensuun Katajan kasvatti on kolmas nuori lupaava pelaaja joka liittyy joukkueeseen uutena pelaajana Karkkilan ulkopuolelta kaudelle 2020-21. Aiemmin mainitun Roy Juutin (Mikkelin NMKY) lisäksi joukkueen rosteriin liittyi jo aiemmin vasta 16-vuotias Kaapo Nikander (Arska-Basket).

Karkkila aloittaa KaUtensa 18.10. Forssassa. Joukkue pelaa kuitenkin vielä yhden harjoitusottelun lauantaina 3.10. Salohallissa PeU-Basketia vastaan.

Roy Juuti Joensuun Katajasta Karkkilaan

Karkkilan koripallomiehet saivat uuden vahvistuksen viime viikolla käytyjen avointen harjoitusten jälkimainingeissa, kun Joensuun Katajan U19 SM-sarjajoukkueessa viime kaudella pelannut Roy Juuti liittyy mukaan 1-vuotisella sopimuksella.

181-senttinen takamies viimeisteli nuorten SM-sarjassa viime kaudella keskimäärin 11,7 pistettä, otti 3,9 levypalloa ja jakoi 4,1 syöttöä. Hän oli koko SM-sarjan paras riistäjä (2,7) ja syöttötilaston neljäs. Huomionarvioista on myös, että hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies heti maajoukkuepelaajien jälkeen.

2001-syntynyt Juuti aloitti uransa Mikkelin NMKY:ssä ennen etenemistään Joensuuhun. Siellä hänen valmentajanaan toimi Marko Tuononen, joka pelasi aiemmin Katajassa yhdessä Kimmo Tolvasen kanssa. Vinkki pelaajasta tuli hänen kauttaan. Valmentaja Tolvanen kommentoi:

  • Roy on hyvin liikkuva pelaaja ja omaa erittäin nopean ensimmäisen askeleen. Hän on jo varsin osaava, mutta heiton ja fysiikan kanssa voidaan vielä tehdä On hienoa saada Kinnusen jälkeen taas savolaista verta joukkueeseen.

(Toim. huom.: Myös valmentaja Tolvanen sekä apuvalmentaja Kosunen ovat Savosta ja pelanneet molemmat Katajassa)

Juuti ehti jo muuttaa pääkaupunkiseudulle ja suunnitelmissa oli pelata toisen 1-divisioonajoukkueen riveissä, mutta Karkkila onnistui kääntämään pelaajan pään:

  • Valitsin Karkkilan, koska käydessäni harjoituksissa olin vaikuttunut kuinka hyvällä tasolla koko organisaatio on. Kiinnostus oli molemminpuolinen ja ilmapiiri hyvä.
  • Ensi kauden tärkein tavoite on tietysti joukkueen voittoisa tulos. Muita tavoitteita ensi kaudelle on joukkueena ja yksilönä Itselleni tärkeintä on sopeutua miesten sarjan kovuuteen.

Joukkueesta kerrotaan, että viime viikolla käydyistä avoimista harjoituksista jäi joukkueen kanssa harjoittelemaan useampikin pelaaja ja on mahdollista, että lähiaikoina kuullaan vielä lisää pelaajauutisia.

 

(Kuva: Väinö Leppänen)

Eemeli Laaksonen jatkaa joukkueessa myös tulevalla kaudella.

Lohjan lahja koripallolle pelasi Karkkilassa jo A-juniorina ja on kehittynyt vuosi vuodelta laadukkaan harjoittelun myötä. Viime kaudella hän otti hienosti vastuuta kirjaten keskiarvot 13,2 pistettä ja 3,4 levypalloa.
 
Laaksonen tunnetaan ennen kaikkea hyökkäyspään taidoistaan ja hänen viime kauden yhden ottelun piste-ennätyksensä oli peräti 37. Vuonna 2000 syntynyt pelaaja kehittyy yhä ja hänen odotetaan ottavan paikkansa yhtenä joukkueen kantavista voimista alkavalla kaudella.
 
Laaksosen kanssa tehty 1-vuotinen sopimus sisältää nyt myös juniorivalmennusta ja työmatkat Karkkilaan sujuvat tyylikkäällä Nissanilla.
 
Kiitos jälleen Auto-Kehä ja Vakuutusyhtiö Turva / Teemu Kilpeläinen. Vakuutusasioissa kannattaa muuten suosia KaU-kasvattia; Teemun tavoittaa +358 50 5051117.

Miikka Luosmaa siirtyy Korisliigasta Karkkilaan

KaU-kasvatti Miikka Luosmaa on allekirjoittanut 2-vuotisen sopimuksen KaU Karkkilan kanssa. 26-vuotias sentteri on pelannut viimeiset 5 kautta Korisliigassa Kouvolan Kouvoissa, Salon Vilppaassa ja Kaarinan Urassa.

Luosmaa oli mukana nostamassa Karkkilaa alueellisesta 3-divisioonasta 2-divisioonaan ja edelleen valtakunnalliseen 1-divisioonaan ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan. 204-senttinen ja 112-kiloinen nuorimies palasi Regis Universitystä Kouvolan Kouvoihin 2015-2016 -kaudeksi ja pääsi heti tulokaskautenaan nostamaan pantteripatsasta Kouvojen voittaessa suomenmestaruuden. Kahden Kouvolassa vietetyn kauden jälkeen Luosmaa siirtyi Salon Vilppaaseen yhdessä toisen KaU-kasvatin, Aatu Kivimäen kanssa. Pantteripatsas oli jälleen lähellä Salon saavuttaessa SM-hopeaa 2017-2018. Seuraavalla kaudella Vilppaan paidassa kaulaan ripustettiin Suomen Cupin kultamitali, mutta peliminuutit jäivät harmittavan pieniksi joukkueen huipputasoisessa rosterissa. Loppukaudeksi Luosmaa siirtyi Kaarinan Uraan ja kiitti saamistaan lisäminuuteista tehden kauden viimeisissä otteluissa keskimäärin 8 pistettä ja ottaen 3 levypalloa.

Viime kaudella Korisliigassa keskiarvot olivat 3,6 pistettä ja 3,7 levypalloa. Mukaan mahtui neljä yli 10 pisteen ottelua joista parhaana viime marraskuussa BC Nokiaa vastaan tehdyt 15 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa.

Miikka Luosmaa on siirtoon tyytyväinen:

– Aina on tuntunut, että ura Karkkilassa jäi vähän kesken. Olen aina tiennyt että haluan vielä palata tänne pelaamaan ja nyt siihen oli sopiva hetki. Karkkilasta Anssi ja Kimmo ottivat heti yhteyttä ja sopimusneuvottelut sujuivat todella mallikkaasti. Tuntuu hyvältä palata kotiin.

Hankintaa olivat mahdollistamassa paitsi yhteistyökumppanit, niin myös fanit jotka osallistuivat projektiin ostamalla ennätysmäärän kannatusKaUsikortteja. Miikka Luosmaan matkat taittuvat turvallisesti Auto-Kehä Oy:n Peugeotilla.

KaU Koris ry:n Arttu Jarila kommentoi:

– Onhan tämä aivan uskomattoman hienoa. Tiedämme kyllä, että pystymme tarjoamaan tavoitteelliselle pelaajalle aidosti laadukkaat olosuhteet pelata ja kehittyä, mutta silti joutuu vähän nipistämään itseään että onko tämä totta. Ajat ovat haastavat, mutta yhteistyökumppanit ja fanit ovat osoittaneet vankan tukensa. Meillä on Karkkilassa hieno yhteisö ja pyörät pidetään pyörimässä.

– Tässä avattiin tavallaan uusi sivu meidän 11 kauden mittaisella taipaleella. Olemme pystyneet auttamaan KaU-junioreita maailmalle ja Korisliigaan, mutta nyt aika oli kypsä saada Korisliigasta oma kasvatti takaisin.

Pelaamisen ja harjoittelun lisäksi Luosmaa osallistuu juniorivalmennukseen, sekä seuran kehitykseen ja markkinointiin.

KaUden päätös

KaU Karkkilan kausi päättyi poikkeuksellisesti, kun korona pysäytti myös koripallon M1DB sarjan. Seuran johtokunta ja kaikki talkoolaiset tekevät työtään pyyteettömästi ja korvauksetta omien päivätöiden, harrastusten ja perhe-elämän ohessa, joten dramaattista taloustilannetta ei seuralle pääse syntymään. Monet ovat olleet meihin yhteydessä ja tiedustelleet tilannetta, mahdollisuuksia auttaa ja miten seura jatkaa tästä eteenpäin. Kiitämme kiinnostuksestanne ja välittämisestänne. Karkkilassa on hieno koripalloyhteisö. Tässä tiedotteessa on lyhyesti tiivistys tilanteesta.
 
URHEILULLINEN TULOS
KaU Karkkila sijoittui M1DB:ssä kuudenneksi, pelaten upean ja nousujohteisen kevätkauden. Kuudes tila on pettymys siihen, mitä ennen kautta toivottiin, mutta kun ottaa joukkueen kärsimät loukkaantumiset huomioon, suoritus oli loistava. Joukkue oli kauden päättyessä täydessä iskussa playoffeihin ja oli erittäin yllätysvalmis etenemään ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Joukkue teki esimerkillisesti töitä syksyn vaikeina aikoina ja se alkoi kantaa hedelmää vuodenvaihteen jälkeen. Suuri kiitos pelaajille, valmentajille ja muulle joukkueen staffille.
 
TALOUDELLINEN TULOS
KaU Karkkila menetti ainakin yhden playoff -kotiottelun, jonka mukana myös siitä saatavat tulot. Yhden playoff-ottelun menetys maksaa KaU Karkkilalle tuhansia euroja. Lisäksi korona epidemian myötä yksittäisiä yhteistyökumppaneiden poisjääntejä tapahtui. Kaiken kaikkiaan kauden ennen aikaisen päättymisen vaikutus seuran talouteen on arviolta 5000 – 10.000€. Tarkempi summa selviää kevään aikana. Seura on taloudellisesti hyvin hoidettu ja vakaa. KaU Karkkila ei ole koskaan joutunut ottamaan lainaa, mutta tällä hetkellä mennään aivan äärirajoilla. Seura haluaa ja pystyy hoitamaan velvoitteensä kaikkia sidosryhmiä kohtaa täysmääräisesti ja ajallaan. Sidosryhmiä ovat mm. pelaajat, valmentajat, Suomen Koripalloliitto jne. Seura ei tule ottamaan lainaa missään tilanteessa nykyisen johtokunnan aikana.
 
KAUSI 2020 – 2021
Päättynyt kausi ajaa seuran todella haastavaan tilanteeseen ensi kautta suunniteltaessa. Päättyneen kauden menetetyt tulot ja koronan aiheuttama taloudellinen sekasorto luovat kohtuuttomasti epävarmuutta ensi kauden rakentamiseen. On varmaa, että KaU Karkkila jatkaa pelaamista M1DB:ssä kaudella 2020-2021 kunhan pudotuspeleihin liittyvät pelipaikkamurheet saadaan ratkaistua yhteisymmärryksessä muiden osapuolien kanssa. Seuran on kuitenkin kartoitettava taloudellinen tilanne todella huolellisesti ennen kuin pelaajahankintoja tehdään, jotta toiminnan tulevaisuus ja polku miehiin kyetään takaamaan omille nuorille pelaajille myös jatkossa. KaU Karkkila on myös iso palanen juniorikoripallovalmennusta Karkkilassa, joten edustusjoukkueen toiminnan edellytysten takaaminen ja toiminnan jatkuminen ovat elintärkeitä perinteikkäälle Karkkilalaiselle koripallolle.
 
TUKIMUODOT
Pyrimme mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kontaktoimaan pääyhteistyökumppaneitamme, jotta saamme käsityksen siitä, millaisella budjetilla voimme kehittää Karkkilalaista koripalloa ensi kaudella. Ennen kontaktointia seuran on hoidettava tietyt kauden päättämiseen liittyvät velvoiteet sekä laadittava sarjapaikkahakemus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kontaktointi tullaan aloittamaan huhtikuussa, mutta pääosa tullaan tekemään toukokuussa.
 
Tulemme julkaisemaan muutamia yksityishenkilöille tarkoitettuja tukimuotoja, joita on toivottu, tämän viikon aikana.
 
HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELU ja ESKARIUINNIT
Kesällä 2019 pelattiin esikoululaisten uintien hyväksi perinteinen hyväntekeväisyysottelu, josta saaduilla tuloilla esikoululaiset pääsevät uimaan lukukaudella 2019-2020. Tällä hetkellä uintimatkoja ei ole vielä tehty. Jos vallitseva maailman tilanne ei salli uintimatkojen tekemistä keväällä, tulee KaU Koris ehdottamaan varhaiskasvatukselle varojen siirtoa 1.-luokkalaisille lukukaudelle 2020-2021. Näin uinnit koskisivat edelleen samaa ikäryhmää.
 
Seuraava hyväntekeväisyysottelu on suunnitteilla kuluvan vuoden heinäkuun loppuun. Luonnollisesti sen pelaaminen riippuu korona-tilanteesta. Ottelun tuotto käytetään 2020-2021 lukukaudella esikoululaisten uintimatkojen toteuttamiseen.
 
KATUKORIPALLOTURNAUS
Katukoripalloturnaus järjestetään lauantaina 18.7.2020, jos korona-tilanne sen sallii.

Frazier-Stanley palaa kotiin

Andre Frazier-Stanley kärsi ikävän alaraajavamman viime sunnuntain ottelussa. Lääkäri oli nopeasti kentällä ja pelaaja toimitettiin Pohjola Sairaalaan jatkotutkimuksiin. Vamma osoittautui kuitenkin niin pahaksi, että paluu pelikuntoon tulee kestämään pitkään.

Pelaaja halusi palata kotiin USA:han ja seura luonnollisesti suostui pelaajan toiveeseen. Tiet siis erkanevat hyvässä yhteisymmärryksessä. Frazier-Stanley tulee parantelemaan itseään perheensä tukemana ja kannustaa joukkuetta etäältä.

Seuran puheenjohtaja Arttu Jarila kommentoi:

  • Todella ikävä tilanne. Eniten harmittaa tottakai Andren puolesta sillä hän oli todella innoissaan päästessään pelaamaan tänne ja nyt matka katkesi liian nopeasti. Toivotetaan hänelle kaikkea hyvää ja tsemppiä kuntoutukseen. Hän tulee varmasti kehittymään vielä ja ura kääntyy taas nousuun.
  • Meillä on onneksi tälle kaudella iso rosteri ja luotto pelaajiin on korkealla. Tässä on taas lisäminuutteja tarjolla muille ja joku varmasti nostaa tasoaan mahdollisuuden auetessa. Emme siis lähde aktiivisesti hakemaan uutta pelaajaa.