Janne Kinnunen Karkkilaan!
KaU Koris on tehnyt 2-vuotisen sopimuksen Joensuun Katajaa ja LoKoKoa viime kaudet edustaneen Janne Kinnusen kanssa. Sopimukseen sisältyy lisäksi yhden juniorijoukkueen valmennus ja samalla Kinnunen myös muuttaa Karkkilaan.
1987-syntynyt 181-senttinen takamies teki viime kaudella LoKoKo:n Korisliigaan nousseessa joukkueessa keskimäärin 8,8 pistettä, otti 1,3 levypalloa
ja tarjoili 1,2 syöttöä. Korisliigaa nuori pelaaja on ehtinyt pelata jo peräti 5 kautta Joensuun Katajan joukkueessa saavuttaen joukkueen mukana kaksi SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin.
Jotkut saattavat muistaa Janne Kinnusen myös viime vuoden Suomen Cupista missä LoKoKo tiputti KaU:n jatkosta Karkkilan Liikuntahallilla pelatussa ottelussa. Kinnunen oli ottelun paras pistemies tehden 30 minuutissa 28 pistettä ja upottamalla peräti kuusi kolmosta 55% tarkkuudella.Kimmo Tolvasen tavoin Heinäveden Hyrskeestä lähtöisin olevan Kinnusen juuret näkyvät heittoprosenteissa, sillä kolmoset upposivat viime kaudella 33,8% tarkkuudella ja kakkoset 52,6%. Moni muistaa myös 90-luvulla Karkkilassa pelanneen HeiHy:n Timo Pesosen joka hänkin oli tunnettu kaukoheitoistaan.
Janne Kinnunen mahdollistaa samalla viikko sitten hankitun Joe Nurmion peluuttamisen hänelle paremmin sopivalla laiturin tontilla. Kinnusta ja Nurmiota yhdistää se hieno tosiseikka, että molemmissa tapauksissa aloite KaU:n paitaan siirtymisestä tuli heiltä itseltään.
KaU:n valmentaja Anssi Liesmala kommentoi hankintaa seuraavasti:
- Ei voi kun olla tyytyväinen, että saatiin Jannen tasoinen pointti joukkueeseen. Tulevan kauden hankinnat ovat nyt pulkassa. Seuraavaksi varmistetaan viime kauden pelaajien jatkoja ja tietysti nostetaan A-poikia edustuksen ryhmään ja pelaavaan kokoonpanoon. A-pojat ovat Kimmon johdolla aloittaneet kesäharjoittelun jo kuukausi sitten ja siellä on menty todella lujaa. Toivon mukaan sieltä tulee noin 7 pelaajaa edustuksen mukaan.
Ensi kaudella nousua valtakunnalliseen 1-divisioonaan hakevalla KaU Koriksella on nyt rosterissaan Janne Kinnusen lisäksi Teemu Heiskanen, Kimmo Tolvanen, Jarkko Ilonen, Joe Nurmio, sekä A-juniorit (mm. Miikka Luosmaa, Tuomo Heino ja Topias Karvinen).

Viimeksi päivitetty (01.06.2011 10:13)