Pasi Heinonen palaa kotiin!
Yksi Karkkilan Urheilijoiden kaikkien aikojen kirkkaimmista tähdistä, Pasi Heinonen, pukee kymmenen vuoden tauon jälkeen kasvattajaseuransa peliasun ylleen. Heinonen oli aikoinaan voittamassa KaU:n C-junioreissa SM-pronssia mm. Anssi Liesmalan kanssa. Sittemmin uskomattomat yli 400 runkosarjaottelua korisliigassa pelannut Heinonen on nyt tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen KaU Koriksen kanssa.
− Jouluna sanoin vielä ei, kun Liesmalan Anssi soitteli, mutta hän osasi kääntää jutun niin, että nyt sitä pelataan taas Karkkilan puolesta. Mikään sateentekijä en ole, mutta parissa kuukaudessa saan kyllä pelirytmistä kiinni. Taidothan eivät ole kadonneet mihinkään, mutta juoksuvoiman takaisin saaminen ottaa aikansa. Autan poikia esimerkilläni ja pyrin tekemään parhaani kentällä. Jos pääsemme divarikarsintoihin ja menestymme niissä, annan itselleni puhtaat paperit, Heinonen toteaa KaU:n riveihin siirtymisestään.
Pasi Heinonen ja ennen joulua mukaan liittynyt Kalle Niittumäki täydentävät loukkaantuneen Sami Syrjälän paikan joukkueen rosterissa. Samin sairasloman pituudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. 194-senttinen Heinonen pelasi vielä viime kaudella KTP:ssä korisliigaa tehden 48:ssa ottelussa keskimäärin 6.9 pistettä. Tällä kaudella 32-vuotias Heinonen on jäähdytellyt kaakkoisessa II-divisioonassa Karhulan Veikoissa mm. Jari Vekkilän, Markus Myllylän ja Toni Ilmosen kanssa. Maininnanarvoista on myös se, että Pasi on edelleen harjoitellut myös KTP:n kanssa.
- Tiedän että eteläisen alueen II-divari on paljon kovempi kuin kaakkoisen alueen vastaava sarja. Täällä pelaa useita ex-korisliigapelaajia, kuten entinen seurakaverini Pussihukkien Nanski. KaU:n joukkueesta tunnen entuudestaan Sami Syrjälän, Teemu Heiskasen ja Tolvasen Kimmon, Heinonen toteaa.
Koossa onkin nyt todellinen Dream Team sillä vain kerran aiemmin on nähty samaan aikaan kokoonpanossa KaU-tähdet Teemu Heiskanen, Sami Syrjälä ja Pasi Heinonen. Faneille tarjoillaan siis loppukaudesta todella harvinaista herkkua.
Pasi Heinosen koripalloura on vakuuttava. 417 korisliigan runko-ottelua ja niissä 4143 pistettä. Koko korisliigauran keskiarvo siis 10,33 pistettä. Tämän lisäksi pudotuspeliotteluita on kertynyt 65 ja niissä 468 pistettä. Pasilla on tilillään myös kaksi koripallon Suomen Cupin voittoa, yksi korisliigan pronssimitali, sekä neljä miesten ja 18 nuorten maaottelua.
Pasin paluu nähdään jo lauantaina 22.01. kun entinen mahtiseura Pantterit saapuu Helsingistä Karkkilan Liikuntahallille. Ottelu alkaa klo 14.00 ja liput tuttuun tapaan 5e ja S-etukortilla euron alennus. Ensimmäisestä ottelusta Pasi toteaa lyhyesti:
- Toivon että myös Ulla-mummo on pitkästä aikaa paikalla kannustamassa.
Toivotetaan Pasi tervetulleeksi ja täytetään liikuntahallin katsomo! Kaikki mukaan!
(Kuvasta iso kiitos Kai Kilappalle - www.koriskuvat.fi – SUOMALAISIA KORIPALLOKUVIA)
Viimeksi päivitetty (19.01.2011 10:11)














