Kaudenpäätösklubi oli menestys!
Perjantaina 7.5. pidetty kaudenpäätösklubi onnistui loistavasti ja paikalle saapui runsas määrä yhteistyökumppaneita. Viime kauden joukkueen jäseniä paikalla oli 6 ja lisäksi uuden vahvistukset Heiskanen ja coatch Liesmala olivat näytillä. Iso osa pelaajista oli junioreiden matkassa turnauksessa joten poissaoloille oli mitä parhain syy.
Kello 19 ravintola Pilvenhattarassa alkanut tapahtuma käynnistyi uuden päävalmentajan / toiminnanjohtajan puheella ja humoristisella pelaajaesittelyllä jossa saatiin nauraa mm. parimetrisen Luosmaan ja pienikokoisen Liesmalan yritystä puhua samaan kiinteään mikrofoniin. Noin puoli tuntia kestäneiden esittelyiden jälkeen siirryttiin itse pääasiaan eli ruokailuun. Länsimäen ruokatarjoilut olivat jälleen uskomattoman maukkaita ja allekirjoittanutkin myöntää olleensa kevyessä ähkyssä vielä kotiin lähdettäessä. Söipä muuan hallilla kuuluttajan tehtävissäkin nähty koripallotuomari ainakin 4 lautasellista. Feta-, lohipasta- ja italiansalaattia, kanapaellaa, lihapullia, patonkia jne oli niin runsaasti että jopa Sami Syrjälä olisi ollut vaikeuksissa ruokamäärän kanssa.
Ruokaa sulatellessa pidettiin pienimuotoinen korisvisa Mika Lätin komennolla. Kilpailuun valittiin kolme pöytäseuruetta joita vahvistettiin Luosmaalla, Huovisella ja Kilpeläisellä. Kysymyksissä oli mm. videopätkiä 70-luvun uimarantaottelusta ja viime vuoden nostalgiapelistä. Selvisipä kaikkien yllätykseksi myös Teemu Heiskasen vanhan ruokapöydän ja kattovalaisimen nykyinen sijainti. Kilpeläisen joukkue voitti ylivoimaisesti ja sai palkinnoksi Leinon tarjoamat tikkataulut.
Vielä kerran kiitokset koko KaU Koriksen puolesta yhteistyökumppaneille, faneille, Pilvenhattaralle, Länsimäelle, sekä tietenkin ruokailun tarjonneille lähivakuutukselle, SKV:lle, Leinolle ja Säästöpankille.
Viimeksi päivitetty (08.05.2010 11:08)













