KaUsi 2010-2011: Jo 5 sopimusta valmiina!

KaU Koriksella on kautta jäljellä vielä muutaman ottelun verran, mutta taustaryhmä tekee jo töitä ensi kauden eteen. Tolvanen, Vendelin ja Huovinen ovat jo sopineet jatkosta ensi kaudeksi ja nyt meillä on ilo ilmoittaa että myös takamiehet Jarkko Ilonen ja Aleksi Etholen jatkavat  joukkueessa ensi kaudella! Kaikkien sopimukset ovat voimassa sarjatasosta riippumatta.

KaU Koriksella on siis jo viisi sopimusta valmiina ensi kaudeksi ja neuvottelukierrosta jatketaan eteenpäin. Ensin käydään läpi nykyjoukkue, josta toivotaan kaikkien jatkavan, sitten omat junnut joita voitaisiin nostaa harjoitusrinkiin ja kolmantena mahdolliset paluumuuttajat. Tarkoituksena on, että saataisiin kauden loppuun mennessä ensi kauden joukkueen runko valmiiksi jotta päästäisiin hyvissä ajoin valmistautumaan ensi kauteen. Suuria muutoksia ei tulla näkemään ensi kaudella ellei merkittäviä paluumuuttajia saada houkuteltua Karkkilaan. Sarjataso saattaa toki muuttua. ;)

KaUn seuraava ottelu on sunnuntaina klo18.00 kun joukkue matkustaa Malmin Liiketalousopistolle jossa vastaan asettuu KFUM. Suunnatkaa siis sinne kannustamaan KaU sarjavoittoon. Seuraava kotiottelu pelataan 13.3. tämän hetken sarjakolmosta Kisistä vastaan. Kyseinen ottelu on runkosarjan viimeinen kotiottelu joten toivomme mahdollisimman suurta yleisöä. Ottakaa siis perheenne, ystävänne, työkaverinne jne mukaan.

 

PS. Mahdollinen karsintaturnaus saatetaan järjestää Karkkilassa. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Viimeksi päivitetty (02.03.2010 13:36)

 
mainostabanner.png
Karsintaturnauksen tulokset
Sarjataulukko


Joukkue Pelattu Pisteet
1 KaU Koris 20 36
2 EBT 20 34
3 Kisis 20 32
4 ToPoLa I 19 26
5 HyPo II 19 20
6 El Tahto 20 14
7 PuHu 3 20 14
8 Los Pakilas 20 14
9 PakVi 1 20 12
10 KFUM H 20 8
11 Malibu 20 8
Koko sarjataulukko
Kirjautuminen