Hyvinkään Ponteva kaatui perusvarmalla pelillä!
KaU: n valmistautuminen vierasotteluun ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Valmentaja Rami Salonen oli sairaslomalla loppuviikon ja KaU valmistautui sarjapeliin Kimmo Tolvasen opastamana. Varsinaiseen otteluun Rami Salonen kuitenkin lähti ja sai todeta, että sanonta ”aikainen lintu madon nappaa” piti paikkansa KaU: n osalta:
a) Pelaajat olivat hereillä ottelun varhaisesta alkamisajankohdasta huolimatta
b) Vauhtiin päästiin heti alkuvihellyksestä lähtien.
Ottelu Pontevan ja KaU: n osalta lähti tasaisesti liikkeelle. Molemmat joukkueet hyökkäsivät hyvin, mutta puolustaminen oli heikkoa. Pelin 2. jaksolla KaU lisäsi puolustuspelaamisensa intensiteettiä ja hankki 10 pisteen johdon puoliajalle mentäessä. Myös 3. jakso eteni KaU: n hallinnassa, mutta pelin viimeinen neljännes oli tervanjuontia vierasjoukkueelle. Pontevan pelaajat rankaisivat hyvällä prosentilla KaU: n virheistä.
- Vaikka varoitin Pontevan iskukyvystä, mokasin itse laittamalla kaksi kylmää miestä kentälle, päivitteli valmentaja Rami Salonen ja kritiikkiä sai myös vierasjoukkue HyPo.
- Ihmettelen etteivät hyvinkääläiset ole keränneet enempää sarjapisteitä, sillä tämän kaltaisella hyvällä suorittamisella niitä luulisi irronneen.
KaU: n peli oli perusvarmaa suorittamista ja 4. jakson notkahduksesta huolimatta palaset loksahtelivat kohdalleen. Pontevasta ei loppujen lopuksi ollut taistelemaan ottelun voitosta.
- Meillä on nyt hyvä syke päällä. Ja kun on Ilonen ja Huovinen saatu mukaan, niin työkalut ovat nyt kasassa. Meillä on heittää kova aloitusviisikko EBT: tä vastaan ja vaihtopenkiltä löytyy hyviä roolipelaajia, totesi Kimmo Tolvanen.
Yksittäisistä pelaajista mainittakoon, että Tolvasen Kimmo pelasi normipelin (29 pistettä) ja Huovisen Henrin jalat kävivät ajoittain jo tiuhalla tahdilla. Ottelun herra ja hidalgo oli tällä kertaa Kalle Niittumäki, joka takoi tulostaululle mahtavan saldon. (20 pistettä, toistakymmentä levypalloa ja useita torjuntoja) Eikä suoritus ollut mikään tähdenlento, vaan Niittumäki on pitkin kautta ollut yksi KaU: n tukipilareista. Niittumäellä on taitoa ja tahtoa vääntää perusduunia korin alla.
KaU: n kokoonpanosta puuttuivat tällä kertaa Jaakko Heino ja Aleksi Etholen.
KaU jatkaa sarjäkärjessä ja valmistautuu huolella 14.2. pelattavaa III-divarin eteläisen A-lohkon ratkaisupeliä varten. (EBT - KaU)
Nyt siis kaksi viikkoa kovaa duunia ja sitten Espooseen opettamaan karkkilan murretta(hieman savolla höystettynä) sekä kentän että katsomon puolelta. Hyvä KaU! Laitetaan espoolaisten kielikorvat punaisiksi ja puntit tutisemaan!
Tilastot:
HyPo2 - KaU 73-84 (18-20, 13-23, 18-25, 24-6)
Pisteet:
Ilonen 6
Niittumäki 20
Huovinen 15
Sakala 9
Rinne 2
Tolvanen 29
Kilpeläinen 3Viimeksi päivitetty (04.03.2010 17:25)







