Nousu jäi 1 tappion päähän

KaU Koris päätti divarikarsinnat kotivoittoon Keravasta ja vierastappioon Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkueelle. Karkkilalaisten saldoksi karsintasarjassa jäi kaksi tappiota ja voitto. Karkkila miikkapyrinto
jatkaa siis 2. divarissa. Keravan Energia Team tippui 2.divisioonaan eli pelaa samassa sarjassa KaU:n kanssa tulevalla kaudella. 1. divisioonaan nousivat Pyrintö II ja Oulun NMKY.

KaU lähti karsintoihin muuttamatta joukkuettaan ja hävisikin ottelut joukkueitaan rajusti muuttaneille Pyrinnölle ja Oulun Ynnille. Joukkueen nousuprojekti on kolmen vuoden mittainen ja nousua tavoitellaan siis vuoden päästä. Nyt päättyneelle kaudelle 2.divisioonaan noussut KaU oli heti upeasti mukana nousukahinoissa eikä esimerkiksi hävinnyt kertaakaan kotisalissaan! Tästä suuri kiitos kuuluu mahtaville faneillemme. Voimme olla ylpeitä kuluneen kauden suorituksiin.

Nyt on aika keskittyä ensi kauden joukkueen rakentamiseen ja vahvistamaan organisaatiotamme. Pyrimme tekemään pitkäjänteistä työtä, jotta organisaatio olisi vakaalla pohjalla myös tulevaisuudessa. Ennenkaikkea juniorityöhön panostetaan yhä enemmän. Taloutemme on kunnossa ja ensi kauden joukkueesta tulemme raportoimaan jo lähiaikoina.

Tappiollisen Pyrintö II -ottelun tilastot ja otteluraportti löytyvät ottelusivulta:

 

ottelusivulle

Viimeksi päivitetty (07.04.2011 16:53)

 
kau_sarjataulukko
01-04-2012 17:00
 
KaU Koris 69 : 100 Kerava
01-04-2012 10:30
 
PeU-Basket 64 : 77 KaU Koris
31-03-2012 14:30
 
JyWe 82 : 94 KaU Koris
mainostabanner.png
Pikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi Risicumilta