KaU voitti KaHen

KaU Koriksen urakka miesten eteläisessä 2-divisioonassa jatkui sunnuntaina Kartanon Herroja vastaan. Sarjakutonen KaHe on pelannut hyvää kautta ja voittanut hiljattain mm. kärkijoukkueisiin lukeutuvan Järvenpään. KaU oli ennen joekahe ottelua sarjan piikkipaikalla yhdessä Keravan kanssa. Loukkaantumisista kärsinyt KaU on kaikesta huolimatta pelannut ehkä parasta koripalloa viimeisissä otteluissa FC Passea ja JKS:a vastaan. Janne Kinnunen ja Ilari Heino olivat tästäkin ottelusta pois, mutta Miikka Luosmaa pääsi jo testaamaan kuntoaan.

Ottelu oli alusta alkaen tasainen ja ratkaisua saatiin odottaa viimeisille sekunneille asti. Katso ottelun taltiointi ottelusivulta. Sieltä löydät myös raportin ja tilastot.

 

ottelusivulle

Viimeksi päivitetty (20.02.2012 18:49)

 

KaU jyräsi JKS:n!

KaU Koris kohtasi torstaina M2D:n kärkiottelussa JKS:n Järvenpään Lukion pienessä, mutta tyylikkäässä salissa. Miikka Luosmaa ja Janne Kinnunen ovat yhä sivussa, joten A-junioreille pystyi jo ennakkoon veikkaamaan hyviä img_6924 minuutteja. Järvenpään rosterista mainittavan arvoista se, että paikalla oli Pierre Jallow. Syksyllä JKS voitti Karkkilassa pelatun ottelun viidellä pisteellä, joten nyt oli revanssin paikka. Ja mikä revanssi saatiinkaan! JKS kaatui näyttävästi yli kahdellakymmenellä pisteellä. Peli pyöri uskomattoman hienosti ja voidaan sanoa, että tällä tavalla pelaavaa joukkuetta on vaikea voittaa. Lue otteluraportti ja katsot tilastot ottelusivulta.

 

ottelusivulle

 

KaU voitti UJ Äitin!

KaU Koriksen urakka miesten eteläisessä 2. divisioonassa jatkui sunnuntaina, kun vastaan asettui Helsingin NMKY:tä edustava UJ Äiti. Sarjan peräpäätä pitävä UJ Äiti on piristänyt otteitaan sakkemiikaujaiti joulutauon jälkeen voittaen ensin sarjakärki Järvenpään ja pistäen myös Kartanon Herrat tiukoille häviten kuitenkin kahdella pisteellä. UJ Äiti pysyi hyvin kannoilla ottelun puoliväliin asti, mutta sitten kotijoukkue meni menojaan. Heiskanen ja Kinnunen pelasivat vahvasti ja haastoivat ajoillaan UJ Äitin puolustusta. Myös Miikko Luosmaa oli hyvässä iskussa ja tarjoili yleisölle muun muossa 3 donkkia. Lue raportti ja tilastot ottelusivulta. Myös otteluvideo löytyy sieltä.

 

ottelusivulle

Viimeksi päivitetty (25.01.2012 16:51)

 

Kauden toinen tappio

KaU Koris kärsi kauden toisen tappionsa kärkipään kamppailussa 1.divisioonasta viime kaudella tippunutta Keravan Energia Teamia vastaan. Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta toisessa KaU meni kaukoris_logo menojaan. Johto kävi parhaimmillaan lähes 20 pisteessä, mutta viimeisen erän kova kiri toi Keravan kantaan kiinni ja ottelun viimeiset sekunnit olivat lähinnä uskomattomat. Kimmo Tolvanen pääsi vapaaheittoviivalle johdon ollessa 2 pistettä ja aikaa jäljellä vaivaiset 2.9 sekuntia. Ensimmäinen heitto sisään ja ero kolmeen pisteeseen, mutta toinen ohi ja Keravan Arsene Towa viskasi summerin soidessa pallon toiseen päähän onnistuen kaikkien hämmennykseksi heitossaan vieden ottelun jatkoajalle! Keravan hurmiota ei pystytty enää pysäyttämään ja se voitti ottelun lopulta lukemin 87-83. Pidempi otteluraportti ja tilastot ottelusivulla.

 

ottelusivulle

 

Viimeksi päivitetty (08.12.2011 18:24)

 

KaU kaatoi Kelohongan!

KaU Koris kohtasi Tapiolan Hongan organisaatioon kuuluvan Kelohongan sunnuntaina 27. marraskuuta. Sateinen ja synkkä päivä keräsi yllättävän paljon kansaa lehtereille ja hallin äänentoistolaitteetkin toimivat jälleen. Lähtökohdat hienolle koripalloiltapäivälle olivat siis kunnossa. Kelohonka johti ottelua vain ensimmäiset sekunnit, mutta pysytteli kannoilla aina toiselle puoliskolle asti jolloin KaU alkoi karata. Loppulukemat 84-68 Karkkilalle. Lue raportti, sekä tilastot ja katso otteluvideo ottelusivulta...

 

ottelusivulle

 

Wartti kaatui!

KaU Koris kohtasi sunnuntaina viime kauden sarjavoittaja Wartti Basketin johon on täksi vuodeksi liitetty myös Panttereiden miehistöä. Wartin kokoonpano on vaihdellut huomattavasti pelien kinnunenwartti välillä ja joukkue on ollut yllättäen sarjan peränpitäjänä. Viime peleihin joukkue on kuitenkin saanut enemmän miehistöä ja tästä esimerkkinä ensimmäinen voitto viime pelistä PUS-Basketia vastaan. Ennakkoon tiedettiin, että sijoituksestaan huolimatta Wartti tulee olemaan kova vastus. KaU:sta Teemu Heiskanen oli palanut kokoonpanoon, mutta A-poikien loukkaantumishuolet saivat jatkoa Miikka Luosmaan istuessa sivussa jalkavamman takia. Lue otteluraportti, tilastot ja katso otteluvideo ottelusivulta...

 

ottelusivulle

 
Lisää artikkeleita...
kau_sarjataulukko
19-02-2012 15:00
 
KaU Koris 91 : 87 KaHe
kau_sarjataulukko

Joukkue Pisteet
1 KaU Koris 30
2 Kerava 30
3 JKS Basket 26
4 EBT 22
5 Kelohonka 18
6 KaHe 18

Koko sarjataulukko