Ennakko: PuB - KaU
12.2.2011 klo 12.30 alkaa Hämeenlinnassa Hämeenkaari 1:ssä M2D koripallo-ottelu Punaportin Blues (PuB) – KaU. Ottelussa on
kovat panokset, sillä PuB taistelee kynsin ja hampain sarjapaikastaan. Tällä hetkellä Hämeenlinnan ylpeys on ensimmäisellä karsijanpaikalla, mutta matkaa suoranputoajan paikkaan on ainoastaan 2 pistettä. KaU puolestaan kamppailee paikasta karsintoihin, 1. divisioonakarsintoihin. Karkkilalaiset ovat tällä hetkellä sarjassa toisena, mutta Pussihukat vaanivat heti selän takana.
13.11.2010 samaiset joukkueet iskivät yhteen Karkkilan Liikuntahallilla, silloin KaU voitti selvästi 83 – 64. Syyskierroksen ottelussa varjojen mailla ajoittain vaeltanut Heiskanen teki vain 3 pistettä, Syrjälä kärsi kovista selkäkivuista ja Tolvanen kipeytyneestä polvesta. Kimmo ja Sami painoivat kuitenkin kyseissä ottelussa parikymmentä pistettä mieheen. Voiton takeena PuB:ia vastaan oli tasaisuus, sillä Huovinen, Sakala, Luosmaa ja Ilonen tekivät kukin kymmenkunta pistettä mieheen. PuB:ille kaikki kaikessa oli Lassi Utrio, joka nakutti 29 pistettä, mutta tarvitsi siihen kohtuuttoman määrän yrityksiä. Utriota säesti Tampereen Pyrinnössä liigakokemusta kartuttanut Eetu Koivuniemi. Koivuniemi on isosta koostaan huolimatta on melko pehmeä ja ottaakin enemmän ja tuloksekkaampia ratkaisuja 3-pisteenviivan takaa, kuin korin läheisyydestä. Karkkilassa PuB pelasi lähes 40 minuuttia paikka ja paikkaa on odotettavissa myös lauantaina.
PuB:in voittoprosentti kotikentällään on 75 ja joukkue on kärsinyt tappiot ainoastaan PuHu:lle ja sarjassa jo kuudenneksi kavunneelle KaHe:lle. PuB on kaatanut kotonaan mm. Wartti Basketin pari kierrosta sitten. Kotijoukkueelle on koossa isokokoinen joukkue, joka pelaa rauhallisesti ja organisoidusti. Vauhtia joukkueessa edustavat Ari Lehtola, joka jäi Karkkilassa 7 pisteeseen ja Mika Halttunen, joka on viime otteluissa löytänyt takavuosien vireen. KaU matkustaa Hämeenlinnaan vierasrekordilla 5/5.
KaU pääsee matkaan näillä näkymin joukkueella, josta ei puutu avainpelaajia. Joukkue on harjoitellut koko viikon paikan murtamista ja heittoa, jotta lauantaina ollaan valmiita. Ottelutaktiikasta päävalmentaja Liesmala kommentoi seuraavasti: ”Paikkaa vastaan ollaan varauduttu pelaamaan, mutta tietysti ykkösvaihtoehto on juosta nopeita. Puolustuspäässä uskon meidän mätsäävän hyvin. Heiskanen saa päivystää viime peleissä hyvin pelannutta Halttusta, Heinonen ja Tolvanen saavat vuorotella Utriossa ja isot pojat saavat sitten painia keskenään.”
PuB – KaU lauantaina 12.2.2011 klo 12.30 Hämeenkaari 1:ssä. Joukkue toivoo faneja mukaan eli lauantaina suunnaksi Hämeenlinna! Seuraava kotipeli ensi viikon lauantaina kello 14.00, kun vastaan asettuu PUS-Basket.Viimeksi päivitetty (10.02.2011 18:28)














