KaU – PuHu lauantaina 17.30

Lauantaina Karkkilan vieraaksi matkustaa Pussihukat Vantaalta. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen PuHu:n miestenjoukkue on jälleen herännyt eloon. Viime kaudella joukkue taisteli ssologosarjapaikasta M2D:ssä, mutta tulevalta kaudelta on lupa odottaa merkittävästi enemmän. PuHu-paidan on pukenut jälleen päälleen Nanayah Awuah Addae eli kotimaisittain Nanski. Nanski oli kaudella 2008 – 2009 Team Componentan avainpelaajia, TC:n säilyttäessä silloisen Korisliiga paikkansa. Lisäksi joukkueeseen on liittynyt runsaasti Korisliiga kokemusta omaava Jan Wieland.

PuHu:n joukkueessa viilettää Nanaskin ja Wielandin lisäksi kosolti kokeneita pelimiehiä ja hyvin valmennettuja sekä pärjänneitä junioreita. Joukkue on sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Nuorisokaartia edustavat lukuisat juniorit, jotka ovat kolunneet nuorten SM-sarjoja. Pääsemme siis näkemään, miten omat ”junnumme” Luosmaa ja Heino pärjäävät ikäisiään SM-sarja pelureita vastaan. PuHu:n pelityyli on toistaiseksi Karkkilalaisille täysi arvoitus, eivätkä peluritkaan ole tuttuja, Nanskia ja Wielandia lukuun ottamatta. Kauden kolmesta ottelustaan PuHu on voittanut kaksi. Toinen voitoista tuli kolmen voiton Wartti Basketia vastaan.

KaU lähtee otteluun jälleen kerran pelaamaan omaa peliään: aggressiivista puolustusta ja nopeisiin pyrkivää sekä organisoitua hyökkäyspeliä. Joukkue on päässyt valmistautumaan otteluun hyvin. Tiistaina joukkue harjoitteli puolustuspään asioita ja eilen keskiviikkona hiottiin joukkuehyökkäystä. Harjoitteluviikosta Liesmala toteaa:

-Ihan ok perusviikko. Pakkia ja hyökkäystä. Perjantaina vielä hieman hiotaan ja viimeistellään ja otetaan ehkä pari uutta kikkaa mukaan. Meillä on täydet mahdollisuudet voittaa, jos pystytään keskittymään omaan tekemiseen. Vanha totuushan on, että 90% keskittymistä seuraa 50%:in suoritus. Tarvitaan täydellistä keskittymistä. Nyt vastassa on niin hyvä joukkue, että meidän on kaikkien pakko olla kartalla, jotta pelin taso säilyy, vaikka viisikon ukkoja olisi vaihdossakin.”

KaU:lla on edessään kiireinen viikonloppu, sillä sunnuntaina se kohtaa Pantterit Helsingissä. Kotiottelu pelataan tuttuun tapaan Karkkilan Liikuntahallilla, mutta alkamisaika on poikkeuksellinen; Ottelu alkaa vasta 17.30! Kaikki mukaan auttamaan KaU:ta kasvattamaan kolmen ottelun voittoputkeaan! Liput 5e ja S-etukortilla euron alennus.

Virallisena ottelupubina Ravintola Pilvenhattara jossa tarjouksia ottelun erätauoilla sekä loppusummerin jälkeen. pilvenhattaralogo

 
kau_sarjataulukko
01-04-2012 17:00
 
KaU Koris 69 : 100 Kerava
01-04-2012 10:30
 
PeU-Basket 64 : 77 KaU Koris
31-03-2012 14:30
 
JyWe 82 : 94 KaU Koris
mainostabanner.png
Pikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi Risicumilta