Otteluennakko: Räppä - KaU
KaU kohtaa kauden ensimmäisessä vierasottelussaan Porvoon Tarmon farmijoukkueen Räpän. Ottelu on porvoolaisille jo kolmas viikon sisällä ja samalla ensimmäinen kotiottelu. Kaksi edellistä ottelua PUS-Baskettia ja JKS:a vastaan päättyivät Räpän selvään tappioon. Vertailun vuoksi mainittakoon että KaU kohtasi PUS-Basketin kolme viikkoa sitten harjoitusottelussa voittaen pelin kuudella pisteellä.
Räppää vahvistaa useita Porvoon Tarmossakin pelanneita nuoria pelaajia. -87 -syntynyt 195-senttinen laituri Kasimir Hytönen, 19-vuotias Juuso Aaltovirta ja ensimmäisessä kahdessa ottelussa joukkueen parhaana pistemiehenä kunnostautunut 21-vuotias Jan Eklund (ka 16.5p) ovat kaikki päässeet kokeilemaan siipiään myös edustusjoukkueessa. Kokemusta Räpän joukkueeseen tuo jo 37-vuotias Tarmon monivuotinen sentteri Johan Wickholm joka teki tiistaina JKS:a vastaan 17 pistettä.
KaU lähtee kauden toiseen otteluunsa takanaan helppo peli Espoon Kelohonkaa vastaan. Viime lauantaina pelatussa ottelussa KaU pelasi loistavaa peliä ensimmäisen erän, mutta nopeasti kasvanut koriero vei motivaation ja seuraavat kolme erää olivat sekaista pakkopullaa. Räppää vastaan tärkeintä on asenne; KaU:lle on luvassa voitto jos jaksetaan pelata tosissaan. Puolivaloilla vierasotteluun lähdettäessa voi olla edessä tuskainen 40-minuuttinen. Ylimielisyyteen ei ole varaa ja pitää pelata omaa peliä koko ottelu loppuun asti. Valmentaja Liesmala on samaa mieltä:
-Viime lauantaina pelattiin 10 minuuttia hyvin ja nyt me lähdetään siitä että tuota aikaa pidennetään.
KaU matkaa Porvooseen lähes täydellä miehityksellä; vain Vendelin ja Astala puuttuvat. Mukana myös joukkueen tuorein hankinta Mikko Virolainen josta löytyy uutinen täältä.
Ottelu pelataan sunnuntaina porvoossa kello 13.15.
Viimeksi päivitetty (08.10.2010 15:39)














