Otteluennakko: KaU – Honka Akatemia


Lauantaina kello 14.00 liikuntahallilla nähdään Suomen parhaat ja lahjakkaimmat nuoret koripalloilijat kun Miikka Luosmaan ja Tuomo Heinon lisäksi paikalle saapuu Honka Akatemia Espoosta.

1.divisioonan parhaimmistoa edustava Honka Akatemia toimii Espoon Hongan farmijoukkueena ja kokoonpanossa onkin lukuisia nuorten maajoukkuepelaajia. Harvemmin näkee yhdessä joukkueessa kaksi alle 20 -vuotiaiden, neljä 18-vuotiaiden ja yhden 16-vuotiaiden maajoukkuepelaajan.

Joukkueen tasosta kertoo myös se että se sijoittui viime kauden päätteeksi neljällätoista voitolla ja kahdeksalla tappiolla 1. divisioonan kolmanneksi ja oli näin mukana divarin pudotuspeleissä. Kunnioitettava suoritus jo muutenkin, mutta vielä kun ottaa huomioon että joukkueesta kahta vaille kaikki ovat 90-luvulla syntyneitä, on saavutus melkoinen.

Kyseessä on harjoitusottelu ja coach Liesmalan mukaan kyse onkin nimenomaan harjoittelusta: ”Lähdetään hakemaan kovuutta ja tempoa, jotta ollaan valmiita kun toinen divarin suosikki Loimaan Korikonkarit tulee Suomen Cupissa vastaan. Akatemian kohtaaminen toimii hyvänä mittarina tämän hetken kunnollemme.”

Liesmala kohtaa lauantaina myös vanhan kurssikaverinsa, sillä Akatemian valmentaja, vaativa ja kuumapäinen, Jussi Syrjänen oli suorittamassa samaan aikaan huippukoripallovalmentajatutkintoa.

Ottelusta on varmuudella pois vain Astala ja Vendelin. Voitokkaassa PUS-Basket ottelussa lepuutettu Kimmo ”Sniper” Tolvanen on siis taas kehässä.

Liput otteluun vain 2e! Kannatuskausikortilla luonnollisesti ilmaiseksi. Kortteja myynnissä ottelussa 50e hintaan.

Kaikki Karkkilan Liikuntahallille Lauantaina kello 14.00!

 
kau_sarjataulukko
01-04-2012 17:00
 
KaU Koris 69 : 100 Kerava
01-04-2012 10:30
 
PeU-Basket 64 : 77 KaU Koris
31-03-2012 14:30
 
JyWe 82 : 94 KaU Koris
mainostabanner.png
Pikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi Risicumilta