"Vaihtopenkin takaa" on Kaukoris.comin uusi blogi jossa kirjoittajat tarjoavat uudenlaisia näkökulmia lajiin ja joukkueeseen. Suuren suosion saavuttanut pelaajien "vaihtopenkin alta" -blogi jatkuu tuttuun tyyliin joka keskiviikko mutta nyt rinnalle tuodaan tiistaisin julkaistava blogi jossa kynään tarttuvat fanit, sponsorit, kilpakumppanit, lajin vaikuttajat, lehtimiehet... ketkä tahansa.

Haluatko sinä kirjoittaa "Vaihtopenkin takaa" -blogiin? Ota yhteyttä kaukoris (at-merkki) gmail.com!

Minä mitään koripallosta tiedä, mutta seuraan sitä sujuvasti katsomosta. Nimenomaan katsomosta ja livenä, telkkarin äärellä nukahdan viimeistään toisella neljänneksellä, enkä saa koskaan tietää kumpi voitti, Namika vai Pyrintö. Todennäköisesti kuitenkin Pyrintö. Salibandya, jota itse pelaileskelen, en sen sijaan viitsi katsoa edes katsomosta. Se on laji, jota on tylsä katsella, mutta mukava pelata.

Koripallo ja Karkkila alkavat koolla ja ovat melkein samankokoisiakin. Poikasena 60-70-lukujen taitteessa en Karkkilasta muuta tiennytkään kuin Kaun. Se nimittäin kävi pelaamassa kotipaikkakunnallani Laukaassa, joka puolestaan oli koripalloakin pienempi. Kaun tullessa keskikoulun voimistelusalin niin sanottu katsomo oli täynnä, mutta ei se niin täynnä kuin Äänekosken Huiman matseissa. Silloin poikasia roikkui puolapuillakin. LU ja Huima elivät naapuruksina viharakkaussuhteessa kuin kaiketi Karkkila ja Forssa ikään tai jääkiekossa Lukko ja Ässät.

Karjuimme katsomossa LAUKAA, LAUKAA ja jos joku yritti huutokaupata HUIMAA, Rutanen uhkasi tirvaista huutajaa kuonoon. Rutanen tiesi koripallosta ja yhtään mistään vielä vähemmän kuin minä. Mutta hänellekin tunnelma oli tärkein.

Isäni ei piitannut muusta kuin “oikeasta” urheilusta (hiihto, yleisurheilu, mäkihyppy) ja oli työväenaatteen mies . Hän muistikin aina kehottaa koripallomatsiin lähtiessämme meitä kannattamaan Karkkilaa, Huimaa tai Suolahden Urhoa, sillä ne olivat kuulemma jonkin TUL:n joukkueita. No, ukko ei tiennyt livematsin tunnelmasta mitään. Eikä onneksi tullut Rutasen seuraksi katsomoon...

Tunnelmaa on riittänyt Kaun III divisioonan matseissa, joita tuoreena karkkilalaisena olen käynyt seuraamassa. Näin täällä muutama vuosi sitten jonkin mestaruussarjaottelun, mutta silloin minua ihmetytti ja vähän jopa huvitti. Kentällä nimittäin taisi olla koko kentällinen mustia miehiä ja katsomo huusi HÖÖKI, HÖÖKI. Mietin tuntevatkohan kaverit huudon taustan, tuskin.

Tunnelma voi olla hyytävän pelonsekainenkin. Tuttavani väittää, että Uudenkaupungin Urheilijoiden kotimatseissa sali pimennettiin ennen ottelun alkua, jolloin katsomo alkoi kiljua UU-UU, UU-UU. Viisi minuuttia tällaista ulinaa ja vieraspelaajat oli vat jos ei valmiiksi vellit pelihousuissa, niin ainakin ihmeissään.

On kiva katsella Kaun nuorukaisten, jopa koululaisten taistelua kentällä. Nimenomaan taistelua jokaisesta pallosta. Silmiin pistää pelaamisen ilo, joka ei aina välttämättä loista “ostomiesten” otteista. Kun katsoo vaikkapa nro 23:n karvaamista ja tsemppaamista, ei tarvitse ihmetellä, jos ensi kausi pelataankin jo kerrosta ylempänä. Silloin on vielä enemmän väkeä ja tunnelmaa katmossakin. Mutta fiilistellään ensin tämä kausi kunnialla pakettiin.