2010 vuoden tavoitteita, toiveita, unelmia ja lupauksia

 

Me (pelaajat, valmentajat ja taustajoukot) asetimme tavoitteeksi nousta 3. divarista 1. divariin kolmessa vuodessa, kehittää omia junnuja tukemalla heidän harjoitteluaan ja alkaa ajamaan lupaavimpia junnuja sisään edustusjoukkueeseen. Olemme onnistuneet ajamaan joukkueeseen sisään nuoria pelaajia. Kiitos Salosen. Säännöllisestä peliajasta nauttii tällä hetkellä 1-2 juniori-ikäistä pelaajaa ja 1-2 pelaajaa on päässyt hajaminuuteille. Kaikki kuitenkin harjoittelevat koko ajan edustusjoukkueen mukana, joka takaa heille mahdollisuudet kehittyä. Olemme olleet koko kauden tukemassa junioreiden harjoittelua. 7-8 henkeä edustusjoukkueesta valmentaa viikoittain KaU:n junnuja. Lisäksi olemme onnistuneet opettamaan vanhimmille junioreille, mitä harjoittelu oikeasti tarkoittaa. Kiitos Tolvasen. Ensimmäinen välitavoite on nousta 2. divisioonaan. Olemme onnistuneet kasaamaan joukkueen, jolla on realistiset mahdollisuudet voittaa oma lohko ja matkata (koti)karsintoihin. Olemme kasanneet joukkueen, jolla on onnistuessaan mahdollisuus nousta 2. divisioonaan kaudella 2009 - 2010. Tavoite on selkeä.

Loppukaudelle voimme vain toivoa, että loukkaantumisista kärsineet Kimi, Allu, Ade, Henxu ja Sami pysyvät terveenä. Koko joukkueen ollessa terveenä, lisääntyy porukan iskukyky vielä parilla kymmenellä pinnalla. Toiveissa olisi ehkä vielä yksi sopiva vahvistus karsintoihin, jotka ovat aina arvaamattomat. Karsinnoissa yksi huono peli omalta joukkueelta, yksi huippu onnistuminen vastustajalta tai yksi runkopelaajan loukkaantuminen voi johtaa ikävään lopputulokseen ja romuttaa haaveet tavoitteen toteutumisesta. Siksi toiveissa olisi vielä yksi apu KaU:n joukkueen riveihin. Vaikka nousu tällä kaudella on prosentuaalisesti pieni pätkä matkaamme ykköseen, on se kuitenkin tärkein yksittäinen tapahtuma tämän kolmen vuoden projektin aikana. Toivon, että nousulla kolmosesta kakkoseen yhdessä vuodessa, pystymme vakuuttamaan yhteistyökumppanit, kannattajat ja Karkkilan kaupungin siitä, että nyt ollaan oikeasti tosissaan ja että tämä homma viedään loppuun asti. Tarvitsemme kaikkien tuen palauttaaksemme Karkkilalaisen koriksen sinne minne se kuuluu, kilpatasolle.

Unelma siitä, että ensi kaudella Karkkilassa pelataan 2. divisioonaa, pitää meidän porukassa työmotivaation yllä. Unelma siitä, että ensi kaudella päästään kärkkymään divarin porteille saa yhteistyökumppanit, kannattajat, pelaajat, valmentajat ja taustajoukot tekemään töitä ja uhrauksia yhteisen tavoitteen eteen. Itse olen jo haaveillut siitä, että saamme houkuteltua lisää paluumuuttajia Karkkilan paitaan. Nopeasti laskien saan mieleeni heti 4-5 nimeä, jotka mielelläni näkisin viilettävän KaU:n puolesta Karkkilan Liikuntahallilla kaudella 2010 – 2011. Unelmatilannehan olisi houkutella Karkkilasta lähteneet omat kasvatit takaisin omaan kylään ja pitää tulevat ”huiput” kotikylässä.

Uudenvuodenlupaus: Aion ensi kaudella antaa merkittävästi isomman panoksen yhteisten tavoitteidemme toteutumiselle. Mitä tuo sitten käytännössä ikinä tarkoittakaan, selviää aikanaan… Mitä Sinä lupaat?

 

-AL-

Viimeksi päivitetty (06.01.2010 14:01)

 
Blogin kuvaus

"Vaihtopenkin takaa" on Karkkilan omien poikien ylläpitämä blogi. Joukkueen jäsenet kirjoittavat vuorotellen blogiin tekstejä jotka julkaista sivuilla aina keskiviikkoisin. Blogi on saavuttanut suuren suosion ja osoittanut faneille että koripalloilijat osaavat myös kirjoittaa.

mainostabanner.png
Karsintaturnauksen tulokset
Sarjataulukko


Joukkue Pelattu Pisteet
1 KaU Koris 20 36
2 EBT 20 34
3 Kisis 20 32
4 ToPoLa I 19 26
5 HyPo II 19 20
6 El Tahto 20 14
7 PuHu 3 20 14
8 Los Pakilas 20 14
9 PakVi 1 20 12
10 KFUM H 20 8
11 Malibu 20 8
Koko sarjataulukko
Kirjautuminen