Vaihtopenkin alta: Arvaa kuka?

Kirjoittanut: Atso Liesmala

Pitkään vältelty kirjoitusvuoro napsahti tällä kertaa minun murheekseni. Olen lähes viikon miettinyt mistä kirjoittaisin ja tänään sain vihdoin idean. Edellisiä  kirjoituksia lueskeltuani huomasin, että lähes poikkeuksetta jokainen jätkä on kirjoittanut itsestään ja omista fiiliksistään. Minä aion poiketa tästä linjasta hiukan, koska minusta ei ole mitään kirjoitettavaa, eikä minulla ole muutenkaan mitään järkevää sanottavaa.

Tuleva teksti tulee sisältämään kuvauksia joukkueemme pelaajista. Ja että rivejä tulisi lisää, annan jokaisen kuvauksen yhteydessä kolme vaihtoehtoa, joista voi sitten arvailla kuka pelaaja on kyseessä. Kuvaukset ovat toisinaan kieliposkessa kirjoitettuja, joten ei saa suuttua. Kuvaukset ovat minun henkilökohtainen mielipiteeni pelaajasta, ja siksi ehkä aavistuksen arka aihe, mutta eihän meillä pelejäkään ole enää paljoa jäljellä. Ei tarvitse siis montaa viikko mököttää ennen kauden päätöstä. Minun kanssani saa, ja pitääkin olla erimieltä, mutta muistakaa: Mä oon kuitenki oikeessa!

 


Viimeksi päivitetty (24.03.2010 09:25)

 
Blogin kuvaus
Käyttöoikeutesi eivät riitä sivun esittämiseen.
Kirjaudu
kau_sarjataulukko
05-02-2012 15:00
 
KaU Koris 96 : 67 FC PASSE
kau_sarjataulukko

Joukkue Pisteet
1 KaU Koris 26
2 JKS Basket 26
3 Kerava 26
4 EBT 22
5 KaHe 18
6 Kelohonka 16

Koko sarjataulukko