Koripalloilua loukkaantumisten ja vaivojen keskellä
Kirjoitusvuoro napsahti tällä kerralla sitten minulle, joten kuvaanpa tässä kulunutta kautta omalta osaltani.
Projekti Karkkilan koripallon uuden nousun puolesta alkoi viime kesänä, kun Anssi soitti ja tiedusteli mielenkiintoani lähteä mukaan hankkeen taustaryhmään. Suurin osa koripalloa seuraavista tietää varmasti ainakin jollain tasolla, miten Team Componentan kävi viime keväällä ja ainakin itse olin jo tuolloin miettinyt, että olisi valtava sääli, jos hyvä koripallokulttuuri kuolisi Karkkilasta. Anssin ei siis tarvinnut kysyä kahta kertaa.
Loppukesä ja alkusyksy ennen kauden alkua meni yllättävänkin tiiviisti tausta-asioita tehdessä, eikä elokuun alkuun ajoittunut työpaikan vaihdos mitenkään helpottanut kiireitä. Onneksi mukana taustaryhmässä oli myös Henri Huovinen, joka olikin varainhankinnassa korvaamaton apu. Myös “vanha kaarti” auttoi innokkaasti aiemmilla kontakteillaan ja budjetti saatiin loppujen lopuksi kasaan.
Ensimmäisistä yhteistreeneistä asti joukkueesta huokui pitkästä aikaa tekemisen meininki. Ilmeisesti myös muut olivat kaivanneet hyviä ja kovia treenejä – pari edellistä kautta oli mennyt enemmänkin pelaillessa ja treeneissä oli välillä niin vähän miehiä, että piti pelata 2 vs 2, kun treeneissä käymiseen ei oikein sitouduttu. Nyt kaikista näki, että lähtökohta tähän kauteen on ihan toisenlainen.
Vanhat tutut kaverit siis päättivät ilokseni jatkaa, jonka lisäksi saimme mukaan paluumuuttajia. Myös Heinäveden suuri mies päätti jatkaa Karkkilassa, joten kasassa oli tasapainoinen porukka, jolla nousu kakkosdivariin olisi hyvinkin realistinen tavoite.
Itse olen aina pitänyt kovaa treenaamisesta, joten odotin kovasti sitä, että pääsee taas harjoittelemaan kunnolla ja myös haastamaan itseään. Ikää on kuitenkin 32, eli huomattavasti enemmän kuin valtaosalla muusta porukasta. No, Kimmo on pari kuukautta vanhempi, mutta nuorisokaarti vastaavasti pyörii siellä kuudentoista ikävuoden korvilla.
Omalta osaltani – nimenomaan urheilullisesti – tästä kaudesta ei ole tähän mennessä ollut juurikaan positiivista sanottavaa. Ensimmäinen treenikuukausi meni oikein hyvin ja olinkin tyytyväinen, koska näytti siltä, että sitä voisi vielä oppiakin jotain. Ja donkkikin meni, uskokaa tai älkää. Kyllä sen joku näki!
Kun kuntokäyrä näytti mukavasti ylöspäin, iski vanha ja sitkeä nivusvaiva. Ensin vasen puoli ja sitten oikea. Olihan niitä ollut aiemminkin, mutta jotenkin niistä oli aina selvitty ilman sen suurempia murheita. Viikko-pari lepoa ja pientä kuntoutusta ja taas pystyi pelaamaan. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Ensimmäisen nivusperiodin jälkeen pystyin treenaamaan sen puolitoista viikkoa, kunnes taas napsahti. Pari viikkoa taas poissa treeneistä ja omaa harjoittelua kuntosalilla ja cross trainerilla + paljon venyttelyä. Vasen puoli olikin sitten tällä reseptillä kunnossa, joten kovalla innolla takaisin treeneihin ja peleihin. Meni taas pari viikkoa, kunnes treeneissä alkoi oikean jalan reiden lähentäjä oireilla siihen malliin, että sairastupa kutsui taas. Siinä menikin useampi viikko ja monta hierontakertaa (kiitos Ade), kunnes paluu treeneihin onnistui. Nyt pitää venytellä puoli tuntia ennen lämmittelyn aloittamista, mutta nivusvaivat ovat ainakin toistaiseksi historiaa. Ajatteliko joku, että onhan tuota ikääkin jo?
Kun yksi paikka on kunnossa, toinen pettää – eikö se perinteisesti ole niin? Tervetuloa kova flunssa. Reilu viikko nuhassa ja sen jälkeisissä treeneissä olin varma, että keuhkot räjähtävät. Onneksi eivät ja tähän sainkin muutaman hyvän treeniviikon alle ja huomasin, ettei se kunto ihan kokonaan ollutkaan kadonnut. Kunnes.
Joulutauon jälkeen ensimmäisten treenien alkulämmittelyssä tipuin Kallen jalan päälle ja nilkan nivelsiteethän siinä menivät. Onneksi eivät kuitenkaan pahemmin, ja niiden paranteluun meni vain puolitoista viikkoa, jonka jälkeen iski taas kova flunssa. Kuulostaa hieman toistolta, eikö? Nyt ollaan helmikuun puolivälissä ja viimeiset kolme viikkoa on mennyt polven nivelsidevammaa parannellessa. Vastustaja kaatui suoraan polveni päälle, kun peliä oli jäljellä muutama hassu minuutti. Ai niin, johto oli “jotain nelkyt”. Hieman otti päähän, ja ottaa edelleen. Onneksi näyttää siltä, ettei mitään vakavaa käynyt ja toivon pääseväni takaisin treeneihin parin viikon sisään. Ihan selvää on se, ettei parasta kuntoa enää tälle kevätkaudelle saa mitenkään loihdittua, mutta jos sen verran pystyisi pelaamaan, että voi antaa muille muutaman huiliminuutin peleissä. Ja voin siinä samalla muutaman heitonkin ottaa...
Loukkaantumisia on tullut koko joukkueelle enemmän, kuin voisi uskoa. On kuitenkin ollut hienoa huomata, että silloin muut ovat nostaneet tasoaan huimasti ja auttaneet meidät voittoon. Tämäkin kertoo siitä, että kaikki ovat motivoituneita ja haluavat nostaa Karkkilan koripallon ensin kakkosdivariin ja siitä sitten vielä ylemmäs. On ollut myös todella mahtavaa, että Karkkilalainen koripalloväki on tullut katsomaan pelejämme – yli 300 henkeä katsomossa on aikamoinen saavutus kolmosdivarissa – ja vielä paljon ylempänäkin! Kiitos siis myös teille! Nähdään peleissä tämän lopputalven ja alkukevään aikana ja hoidetaan homma siten, että Karkkilassa pelataan ensi syksynä kakkosdivarin koripalloa!
Höylä, Höylä!!
Projekti Karkkilan koripallon uuden nousun puolesta alkoi viime kesänä, kun Anssi soitti ja tiedusteli mielenkiintoani lähteä mukaan hankkeen taustaryhmään. Suurin osa koripalloa seuraavista tietää varmasti ainakin jollain tasolla, miten Team Componentan kävi viime keväällä ja ainakin itse olin jo tuolloin miettinyt, että olisi valtava sääli, jos hyvä koripallokulttuuri kuolisi Karkkilasta. Anssin ei siis tarvinnut kysyä kahta kertaa.
Loppukesä ja alkusyksy ennen kauden alkua meni yllättävänkin tiiviisti tausta-asioita tehdessä, eikä elokuun alkuun ajoittunut työpaikan vaihdos mitenkään helpottanut kiireitä. Onneksi mukana taustaryhmässä oli myös Henri Huovinen, joka olikin varainhankinnassa korvaamaton apu. Myös “vanha kaarti” auttoi innokkaasti aiemmilla kontakteillaan ja budjetti saatiin loppujen lopuksi kasaan.
Ensimmäisistä yhteistreeneistä asti joukkueesta huokui pitkästä aikaa tekemisen meininki. Ilmeisesti myös muut olivat kaivanneet hyviä ja kovia treenejä – pari edellistä kautta oli mennyt enemmänkin pelaillessa ja treeneissä oli välillä niin vähän miehiä, että piti pelata 2 vs 2, kun treeneissä käymiseen ei oikein sitouduttu. Nyt kaikista näki, että lähtökohta tähän kauteen on ihan toisenlainen.
Vanhat tutut kaverit siis päättivät ilokseni jatkaa, jonka lisäksi saimme mukaan paluumuuttajia. Myös Heinäveden suuri mies päätti jatkaa Karkkilassa, joten kasassa oli tasapainoinen porukka, jolla nousu kakkosdivariin olisi hyvinkin realistinen tavoite.
Itse olen aina pitänyt kovaa treenaamisesta, joten odotin kovasti sitä, että pääsee taas harjoittelemaan kunnolla ja myös haastamaan itseään. Ikää on kuitenkin 32, eli huomattavasti enemmän kuin valtaosalla muusta porukasta. No, Kimmo on pari kuukautta vanhempi, mutta nuorisokaarti vastaavasti pyörii siellä kuudentoista ikävuoden korvilla.
Omalta osaltani – nimenomaan urheilullisesti – tästä kaudesta ei ole tähän mennessä ollut juurikaan positiivista sanottavaa. Ensimmäinen treenikuukausi meni oikein hyvin ja olinkin tyytyväinen, koska näytti siltä, että sitä voisi vielä oppiakin jotain. Ja donkkikin meni, uskokaa tai älkää. Kyllä sen joku näki!
Kun kuntokäyrä näytti mukavasti ylöspäin, iski vanha ja sitkeä nivusvaiva. Ensin vasen puoli ja sitten oikea. Olihan niitä ollut aiemminkin, mutta jotenkin niistä oli aina selvitty ilman sen suurempia murheita. Viikko-pari lepoa ja pientä kuntoutusta ja taas pystyi pelaamaan. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Ensimmäisen nivusperiodin jälkeen pystyin treenaamaan sen puolitoista viikkoa, kunnes taas napsahti. Pari viikkoa taas poissa treeneistä ja omaa harjoittelua kuntosalilla ja cross trainerilla + paljon venyttelyä. Vasen puoli olikin sitten tällä reseptillä kunnossa, joten kovalla innolla takaisin treeneihin ja peleihin. Meni taas pari viikkoa, kunnes treeneissä alkoi oikean jalan reiden lähentäjä oireilla siihen malliin, että sairastupa kutsui taas. Siinä menikin useampi viikko ja monta hierontakertaa (kiitos Ade), kunnes paluu treeneihin onnistui. Nyt pitää venytellä puoli tuntia ennen lämmittelyn aloittamista, mutta nivusvaivat ovat ainakin toistaiseksi historiaa. Ajatteliko joku, että onhan tuota ikääkin jo?
Kun yksi paikka on kunnossa, toinen pettää – eikö se perinteisesti ole niin? Tervetuloa kova flunssa. Reilu viikko nuhassa ja sen jälkeisissä treeneissä olin varma, että keuhkot räjähtävät. Onneksi eivät ja tähän sainkin muutaman hyvän treeniviikon alle ja huomasin, ettei se kunto ihan kokonaan ollutkaan kadonnut. Kunnes.
Joulutauon jälkeen ensimmäisten treenien alkulämmittelyssä tipuin Kallen jalan päälle ja nilkan nivelsiteethän siinä menivät. Onneksi eivät kuitenkaan pahemmin, ja niiden paranteluun meni vain puolitoista viikkoa, jonka jälkeen iski taas kova flunssa. Kuulostaa hieman toistolta, eikö? Nyt ollaan helmikuun puolivälissä ja viimeiset kolme viikkoa on mennyt polven nivelsidevammaa parannellessa. Vastustaja kaatui suoraan polveni päälle, kun peliä oli jäljellä muutama hassu minuutti. Ai niin, johto oli “jotain nelkyt”. Hieman otti päähän, ja ottaa edelleen. Onneksi näyttää siltä, ettei mitään vakavaa käynyt ja toivon pääseväni takaisin treeneihin parin viikon sisään. Ihan selvää on se, ettei parasta kuntoa enää tälle kevätkaudelle saa mitenkään loihdittua, mutta jos sen verran pystyisi pelaamaan, että voi antaa muille muutaman huiliminuutin peleissä. Ja voin siinä samalla muutaman heitonkin ottaa...
Loukkaantumisia on tullut koko joukkueelle enemmän, kuin voisi uskoa. On kuitenkin ollut hienoa huomata, että silloin muut ovat nostaneet tasoaan huimasti ja auttaneet meidät voittoon. Tämäkin kertoo siitä, että kaikki ovat motivoituneita ja haluavat nostaa Karkkilan koripallon ensin kakkosdivariin ja siitä sitten vielä ylemmäs. On ollut myös todella mahtavaa, että Karkkilalainen koripalloväki on tullut katsomaan pelejämme – yli 300 henkeä katsomossa on aikamoinen saavutus kolmosdivarissa – ja vielä paljon ylempänäkin! Kiitos siis myös teille! Nähdään peleissä tämän lopputalven ja alkukevään aikana ja hoidetaan homma siten, että Karkkilassa pelataan ensi syksynä kakkosdivarin koripalloa!
Höylä, Höylä!!
Viimeksi päivitetty (17.02.2010 19:17)
|
"Vaihtopenkin takaa" on Karkkilan omien poikien ylläpitämä blogi. Joukkueen jäsenet kirjoittavat vuorotellen blogiin tekstejä jotka julkaista sivuilla aina keskiviikkoisin. Blogi on saavuttanut suuren suosion ja osoittanut faneille että koripalloilijat osaavat myös kirjoittaa. |
|
| 27-03-2010 13:00 | ||
 |  | |
| KaU Koris | 84 : 50 | LePy |
| 27-03-2010 19:00 | ||
 | | |
| HyPo | 48 : 77 | KaU Koris |
Koko sarjataulukko
| № | Joukkue | Pelattu | Pisteet |
|---|---|---|---|
| 1 | KaU Koris | 20 | 36 |
| 2 | EBT | 20 | 34 |
| 3 | Kisis | 20 | 32 |
| 4 | ToPoLa I | 19 | 26 |
| 5 | HyPo II | 19 | 20 |
| 6 | El Tahto | 20 | 14 |
| 7 | PuHu 3 | 20 | 14 |
| 8 | Los Pakilas | 20 | 14 |
| 9 | PakVi 1 | 20 | 12 |
| 10 | KFUM H | 20 | 8 |
| 11 | Malibu | 20 | 8 |