Olen jo hetken arponut kirjoitanko "Vaihtopenkin alta" vai "Vaihtopenkin takaa" -blogiin. Anssi uskaltautui kirjoittamaan alta-versioon, mutta toisaalta "vaihtopenkin takaa" -blogia ei ollut vielä edes keksitty. Nyt kävi kuitenkin niin että ensin unohtui tiistainen "vaihtopenkin takaa" kirjoitus ja kun pelaajatkaan eivät kiireidensä keskellä ehtineet tähän keskiviikkoiseen blogiinsa mitään lisäämään, päätin napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa oman blogitekstini nyt. Olen kuitenkin ikään kuin vastuussa siitä että näille sivuille syntyy sisältöä :) Sovitaan vaikka että tämä on jostain vaihtopenkin välittömästä läheisyydestä.

Aloitan tarinani mahdollisimman kaukaa jotta tekstiä syntyisi eli 90-luvun lopulta ja niistä uskomattomista koripallohetkistä Karkkilan liikuntahallilla jolloin meteli oli oikeasti mahtava...

Tolvasen Kimin luontainen ujous esti häntä astumasta parrasvaloihin tällä kertaa, joten allekirjoittaneen seikkailut varamiehenä saavat jatkoa. Edellisen matsin yhteydessä tuli varmasti kaikille selväksi, että peli ei ole kehittynyt siihen suuntaan kuin olisimme toivoneet. Ja koska ainoastaan Kimmolla on kokemusta siitä miten toimia, kun paketti on levällään kuin Turusen eväät, niin me karkkilalaiset emme tunne muuta vaihtoehtoa kuin palata sorvin ääreen.

Atso jo laukoikin omat mielipiteensä muista pelaajista. Minun tarvitsee siis enää kertoa omat mielipiteeni omasta pelistämme. Saunailloista kun ei ole paljoakaan kerrottavaa, ne kun eivät ole olleet tällä kaudella kovinkaan mieleenpainuvia.

Syksyllä joukkueesta oli sivussa syystä tai toisesta suunnilleen joka toinen jamppa. Tästä johtuen pelaajisto tiivistyi ja jokainen löysi oman roolinsa...

Pitkään vältelty kirjoitusvuoro napsahti tällä kertaa minun murheekseni. Olen lähes viikon miettinyt mistä kirjoittaisin ja tänään sain vihdoin idean. Edellisiä  kirjoituksia lueskeltuani huomasin, että lähes poikkeuksetta jokainen jätkä on kirjoittanut itsestään ja omista fiiliksistään. Minä aion poiketa tästä linjasta hiukan, koska minusta ei ole mitään kirjoitettavaa, eikä minulla ole muutenkaan mitään järkevää sanottavaa.

Tuleva teksti tulee sisältämään kuvauksia joukkueemme pelaajista. Ja että rivejä tulisi lisää, annan jokaisen kuvauksen yhteydessä kolme vaihtoehtoa, joista voi sitten arvailla kuka pelaaja on kyseessä. Kuvaukset ovat toisinaan kieliposkessa kirjoitettuja, joten ei saa suuttua. Kuvaukset ovat minun henkilökohtainen mielipiteeni pelaajasta, ja siksi ehkä aavistuksen arka aihe, mutta eihän meillä...

Kirjoitusvuoro napsahti tällä kerralla sitten minulle, joten kuvaanpa tässä kulunutta kautta omalta osaltani.

Projekti Karkkilan koripallon uuden nousun puolesta alkoi viime kesänä, kun Anssi soitti ja tiedusteli mielenkiintoani lähteä mukaan hankkeen taustaryhmään. Suurin osa koripalloa seuraavista tietää varmasti ainakin jollain tasolla, miten Team Componentan kävi viime keväällä ja ainakin itse olin jo tuolloin miettinyt, että olisi valtava sääli, jos hyvä koripallokulttuuri kuolisi Karkkilasta. Anssin ei siis tarvinnut kysyä kahta kertaa.

Loppukesä ja alkusyksy ennen kauden alkua meni yllättävänkin tiiviisti tausta-asioita tehdessä, eikä elokuun alkuun ajoittunut työpaikan vaihdos mitenkään helpottanut kiireitä. Onneksi mukana taustaryhmässä oli myös Henri Huovinen, joka olikin varainhankinnassa korvaamaton apu. Myös “vanha...

Heti pikku killiäisenä minut vietiin satukorikseen (yllätys sinäänsä sillä perheessä pelataan aika paljon korista). Siellä pelailtiin ja leikittiin kaikennäköisiä leikkejä pallon kanssa ja pikkuhiljaa aloin olla minipoika-ikäinen. Minun ikäisiäni ei ollut niin montaa että joukkueen pystyttäisi, mutta itsellä oli jo kova into päästä pelaamaan muitakin kun omia kavereita vastaan. Mikä avuksi? No, iskä vei minut kaksi vuotta vanhempien kanssa treenailemaan ja lupasi että peleihin lähtemistä mietittäisiin sitten seuraavalla kaudella. Vaikka olinkin nuorempi, pysyin hyvin porukan mukana enkä jäänyt jalkoihin, joten seuraavana syksynä hankittiin lisenssi ja ei muuta kun pelikentille. Eli ensimmäisen pelin pelasin vasta B-pojissa, paitsi itse olin C-ikäinen.




Parina kautena pääsin pelaamaan ikätovereitakin vastaan kun Kärsän ja Miikan...

Tiistai-ilta, noin kello 22.20. Puhelin soi."Höylis"
"Kärsä moro. Hei mul on koeviikko ja mä oon tässä Mesessäkin nyt yhen Jenna Katriinan kanssa. Pitäis kirjoittaa se Blogi-teksti huomiseksi. Hoida sä se niin mä voin sit torstain treeneissä mopata lattian sun puolesta"
"Joo ei hätää, mä hoidan. Mä meen aamulla vasta seiskaksi duuniin niin tässä on koko yö aikaa"


Viime viikonlopun Hyvinkään reissun jälkeen kaupungin tavoitelluin poikamies Jarkko Ilonenkin saunoi pitkästä aikaa mieseurassa. Huovisen Henkka ja Heinon Jaakko tulivat lisäksi miettimään maailmankaikkeuden syvintä olemusta allekirjoittaneen kämpille. Lauteilla Huovisen kanssa syntyi kinaa siitä, koska pelasimme ensimmäisen kerran samassa joukkueessa. Ilmeisesti 8 tai 9 vuotiaina. Jos katselee joukkueemme ikärakennetta niin huomaa, kuinka joukkueen rungon muodostaa ennen 80-luvun...

Elokuun alussa kun harjoittelu aloitettiin oli liikuntahallilla vipellystä ja vilskettä, ringissä oli n.15 pelaajaa ja jokainen intoa täynnä kuin ilmapallo. Selkeä tavoitteen asettelu ja projektin lanseeraus oli saanut kokeneisiinkin ukkoihin poikamaisen innon. Myös valmentaja myhäili tyytyväisenä luullen että näin mennään koko kausi.

”Pessimisti ei pety”. Tämä lempisanontani oli hetkeksi unohtunut ja katala optimismi sai vallan. Kauaa tätä päiväunta ei sitten kestänytkään ja miestä alkoi lampsia sairastuvalle urakalla.

Harjoittelu kärsi väen vähyydestä kovasti ja poljimmekin taktisesti paikoillaan oikeastaan koko syyskauden. Tuloksellisesti pelit on suoritettu jopa yläkanttiin jos peilataan niitä yhteisharjoittelun määrään. Meillä ei elokuun jälkeen ole kertaakaan ollut koko jengi paikalla reeneissä yhtä aikaa.

Nyt tilanne on...

Paluu kotiin muutaman evakossa vietetyn vuoden jälkeen on tuntunut hyvältä. Tuttuun porukkaan oli helppo tulla takaisin, pukukopissakin oli oma paikka Henkan ja Höylän välissä vapaana. Samat jätkät, samat jutut ja tukka on ajeltu taas oikeaan pituuteen. Tauko karkkilalaisesta koripalloilusta tuntuu tehneen vaan hyvää itselleni sillä ainakin intoa on ollut. Ja jos nyt väkisin tarvitsee kaivaa jotain huonoa, niin paino on noussut ennätyslukemiin. Se on sitä kuuluisaa valkoista jännittymätöntä lihasta.

Esimerkillään selkeää johtajuutta joukkueeseen tuonut Kimmo on ollut.. no, mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Muita uusia tuttavuuksia ovat junnut ja hyvää mielestäni on että joukkueen mukana taistelee useita omia junioreita. Siis ihan pelaajina eikä täytemiehinä. Ja vieläkin hienompaa on että nämä nuoret alkavat jo vit…sailemaan...