CC: Välitilinpäätös

Majailemme tällä hetkellä sarjataulukon toisella paikalla, yhden tappio enemmän sarjaa johtavaa Wartti Basketia kärsineenä. Tavoitteenamme oli olla joulu tauolla kolmen parhaan joukossa. anssi Voimme siis olla tyytyväisiä tämän hetkiseen sijoitukseen sarjassa. Iso kiitos tästä suorituksesta kuuluu joukkueen lisäksi tukijoille, kannattajille, talkoolaisille jne, jotka ovat luoneet ja koko ajan luovat lisää koripalloperinnettä ja –historiaa Karkkilaan. Ilman tätä Karkkilalaista koripalloperinnettä ja -historiaa ei olisi mahdollista kahdessa kaudessa nostaa joukkuetta 3. divisioonan keskikastista taistelemaan paikasta 1. divisioonaan. On kuitenkin vaikeaa olla täysin tyytyväinen, vaikka olemme tavoitteidemme tahdissa. Kolme tappiota on kärsitty ja mukavampaa olisi ollut voittaa.

Pelilliset otteemme syyskauden mittaan ovat ailahdelleet, korjaavia toimenpiteitä on tehty ja tulokset puhukoon puolestaan. Lokakuussa käyntiin pyörähtänyt kausi alkoi meiltä kuin unelma, viisi ottelua ja viisi voittoa. Se oli meidän kuherruskuukautemme uudessa sarjassa. Kaikki olivat innoissaan ja ylimääräistä energiaa sekä latausta löytyi jokaiseen otteluun. Jopa kokeneemmat Heiskanen, Syrjälä ja Tolvanen syttyivät toden teolla taistelemaan, kuten ammattimiesten pitääkin. ”Vanha runko” oli myös elementissään ja virtaa löytyi. Lensimme hyvänolontunteessa, jokainen.

Mutta kuten me kaikki tiedämme, kuherruskuukautta seuraa arki, marraskuu. Kuherruskuukauden jälkeen osa pelaajistamme luuli, että koko kausi on läpihuutojuttu ja osa palasi 3. divisioonan keskikastin tasolle. Alkoi ”taaperrus” ja voitimme käydystä viidestä ottelusta vain kaksi. Koko kauden kuudennessa ottelussa, johon olimme valmistautuneet yhtä hyvin kuin Koris-Liiga joukkueet omiin koitoksiinsa, kärsimme selvän tappion Wartti Basketille. Wartti Basket on hyvä joukkue ja tappio ei ole häpeä, mutta aistittavissa oli, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan joukkueessa. Seuraavalla viikolla matkasimme arkiotteluun Järvenpäähän JKS:ää vastaan, jossa koimme romahduksen. Emme olleet ollenkaan valmiita otteluun ja tappio sarakkeeseemme tehtiin toinen merkintä. Kolmas tappio tuli sekin vieraissa. Tällä kertaa jatkoajalla PUS-Basketille. Pelimme junnasi paikallaan.

Kolme tappiota, jotakin oli tehtävä. Päävalmentajana keskustelen säännöllisesti pelaajien kanssa ja kuuntelen heidän tuntojaan. Etenkin vanhemmilla pelaajilla on paljon kokemusta ja rakentavaa näkemystä, jota voidaan käyttää kehittämään suoritustamme. Nämä keskustelut olivat yksi työkalu suunnanmuutokseen. Toinen työkalu oli kapteenien ja valmennuksen välinen palaveri, jossa kartoitettiin joukkueen henkistä tilaa ja käytiin läpi avoimesti arkojakin asioita, puolin ja toisin. Avoimuus ja rehellisyys tuo yleensä esiin epäkohtia, joihin sitten niiden esille tultua voidaan puuttua. Kolmas työkalu on tietenkin oman tekemisen analysoiminen niin harjoitus kuin ottelu tasolla. Tätä valmentajat tekevät päivittäin, mutta matalasuhdanteessa dvd:t tulevat entistä tutummiksi. Kaiken edellä mainitun pohjalta tehtiin muutoksia. Ei, ei muutoksia, vaan viilauksia. Teimme pieniä taktisia säätöjä, jotka johtivat pieniin muutoksiin harjoittelussa, jotka puolestaan johtivat hieman erilaiseen ottelustrategiaan.

Joulukuu, suunnanmuutoksen kuukausi. Joulukuussa voitimme kaikki ottelumme. Tälle hetkellä rekordimme on 11 voittoa ja 3 tappiota. Porskutamme kohti kevätkautta jälleen viiden ottelun voittoputkessa. Minusta on hyvän ja voittavan joukkueen merkki, että selviämme tukalista tilanteista ja pystymme kääntämään suunnan uudelleen ylöspäin. Keväällä meitä odottaa uudet haasteet ja vaikeita hetkiä koetaan varmasti. Uskon kuitenkin vakaasti, että me pystymme joukkueena reagoimaan vaikeisiin hetkiin ja tarvittaessa tekemään suunnanmuutoksen toistamiseen.

Eräässä nimeltä mainitsemattomassa Forssalaisessa seurassa on ollut tapana antaa pelaajille kouluarvosanoja jouluna. Minäkin mietin tätä vaihtoehtoa, mutta päädyin antamaan vain muutaman arvosanan. Koko joukkueelle annan arvosanan 8- . Perusteet löytyvät sarjataulukosta. Miinus arvosanan perään napsahti viimeisestä harjoitusviikosta ennen joulua, jolloin kärsittiin kauden ensimmäiset harjoitukset (2 kpl) alle kymmenellä miehellä. Syrjälän Samille annan 9+. Sami on pelaaja, joka tekee työtä joukkueen eteen: puolustaa kovaa aina ja pelaa joukkueelle molemmissa päissä (välillä hyökkäyksessä liikaakin). Sami on myös ottanut aikaisempia kausia enemmän roolia puhumalla ja keskustelemalla muiden kanssa . Plussa ysin perään tulee siitä, että Sami on pysynyt melkein terveenä melkein koko syyskauden. Sitten annetaan vielä 8 ½ Luosmaan Miikalle, joka on esittänyt ajoittain todella miehekkäitä otteita. Miikan levypallopeli kaipaa vielä pikkasen voimaa lisää, mutta kun sitä tarttuu kroppaan, niin 15 levyä per peli on tosiasia. Kaiken kaikkiaan Miikka on joukkueen paras levypallopelaaja jo nyt. Hyökkäyspelaamiseen kun saadaan vielä hieman röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta, niin donkeilla ja lay upeilla tulee 10 pinnaa per matsi ja siihen sitten vielä aamureeneissä ja omalla ajalla hiotut heitot päälle. Miespuolustukseen kun saadaan blokkiuhan lisäksi vielä vähän varmuutta ja voimaa, niin Saken paikka aloituksessa on helisemässä. Ehkäpä jo keväällä. Tätä me kaikki toivomme, siis Miikan kehittymistä. Uskoisin, että Sakkekin ;)

Kevään tavoitteena on olla kahden parhaan joukossa runkosarjan päättyessä sekä olla 2. divisioonan paras joukkue kauden päättyessä. Tavoite on täysin realistinen, mutta vaatii kovaa sitoutumista ja työtä. Saken, Sami, Kallen, Kimin, Temen, Ilpon, Henkan, Sami A:n, Ilarin, Höylän, Allun, Tepin, Mikon, Tuomon ja Miikan on löydettävä tiensä harjoituksiin säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Valmennuksen on valmistauduttava huolellisesti harjoituksiin ja löydettävä oikeat harjoituskohteet. Jokaisen on tuotava mukanaan hallilla 100% keskittyminen ja energia sekä otteluihin 100% latautuminen. Lisäksi tarvitaan tietysti ripaus onnea.

Lopuksi haluan kiittää tukijoita, kannattajia, talkoolaisia, pelaajia, taustaryhmää jne. onnistuneesta syksystä. Jokainen teistä on osa tätä joukkuetta, vaikkei nimipöytäkirjassa olisikaan.

KIITOS!

 

Lämmintä Joulua ja voitokasta Uutta Vuotta

AL

Viimeksi päivitetty (24.12.2010 11:40)

 
Blogin kuvaus

Coaching Corner -blogi on Anssi Liesmalan oma blogi jossa hän käy läpi joukkueen asioita lähinnä pelilillisestä näkökulmasta. Ykkösjoukkueen lisäksi blogissa käsitellään jonkin verran myös tulevaisuutta eli junioireitamme.

Blogi päivittyy ainakin aluksi säännöllisen epäsäännöllisesti. Kannattaa siis käydä päivittäin vilkuilemassa nettisivujamme. Uusista teksteistä mainostetaan aina myös facebook-sivullamme joten kannattaa liittyä faniksi.

kau_sarjataulukko
01-04-2012 17:00
 
KaU Koris 69 : 100 Kerava
01-04-2012 10:30
 
PeU-Basket 64 : 77 KaU Koris
31-03-2012 14:30
 
JyWe 82 : 94 KaU Koris
mainostabanner.png
Pikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi RisicumiltaPikavippi Risicumilta