Heinähässäkkä
Muistan kun aloitin vuonna 1995 kesätyöt. Pääsin silloisen Santasalon, nykyinen Moventas, palvelukseen. Siis se siellä nykyisen Masuunin takana, silloin 1995 "Massea" ei vielä ollut. Pääsin vähän takaportin kautta hommiin, kun tunsin Mikkola Timon (kahden koripalloilevan pojan isä, jonka nuorempaa poikaa valmensin, sekä jossain vaiheessa myös KaU:n koripallojaoston puheenjohtaja), joka silloin toimi hammaspyöriä ja -akseleita valmistavan verstaan tuotantopäällikkönä Heikki Lehtosen leivissä. Työ oli hanttiluontoista homma karkasimossa ja opastajani toimi Karkkilan koripallopiireistä tuttu nimi, Matti Passi. Heinäkuussa päivän kohokohta oli silloisen (olenkohan tulossa vanhaksi, kun kaikki ovat "silloisia" / "nykyisiä"?) Radio Mafian (nykyisin Yle X) ohjelma Heinähässäkkä ja tarkemmin ottaen häirikkösoitto. Pilapuhelulla oli tarkoitus huijata puheluun vastaajaa jollakin ennakkoon suunnitellulla tavalla. Ohjemaa veti silloinen nuorten suosikkijuontaja SaloDanger, nykyinen liikennettä ohjastava Pertti Salovaara.
Heinähässäkän pilapuhelun ajaksi karkasimossa kaikki työ lakkasi ja 5 minuuttia keskityttiin radion kuuntelemiseen. Kyllä silloin oli radio. Nykyisinhän on mp3-soitin tai iPod. Vaimitänenytoli? Koripallossakin on heinähässäkkä, mutta se ei tarkoita, että hanskat lyödään tiskiin ja huilataan. Ei ollenkaan. Koripallon heinähässäkkä on taukoa lajiharjoittelusta, fysiikkaharjoittelua ja nuoremmilla itsenäisen harjoittelun opettelua.
Saimme noin 1,5 - 2 kuukauden mittaisen harjoitusjakson eilen pakettiin ja nyt on ansaittu tauko lajiharjoittelusta. Lisäksi pelaajilla on vapaata valmentajan naamasta, joka tulee varmasti (liiankin) tutuksi kauden aikana. Kevään ja alkukesän harjoitusjakso oli mainio ja pääsimme hyvään alkuun, josta on vähintäänkin mielenkiintoista jatkaa elokuussa. Totuushan on se, että olemme harjoitelleet tulevaa kautta varten niin paljon, ettei monikaan joukkue Suomessa pääse samoihin määriin, oli sarjataso mikä tahansa.
Heinähässäkän aikana A- ja B-juniorit harjoittelevat omatoimisesti, allekirjoittaneen ja Tolvasen rakentamalla ohjelmalla, keskimäärin kolme kertaa viikossa (2 juoksua + 1 kuntopiiri). Tosin suuriosa näistä "junnuista" viettää viikon neljän viikon lomasta koripalloleirillä. Miehet vetävät yksilöidymmillä ohjelmilla, joissa otetaan huomioon pelaajien siviiliesteet. Miesten kohdalla valmennuksen roolini on enemmän koordinoiva, ohjaava ja neuvova. Kyseessähän on jo pitkään koripalloa harrastanut, pelannut ja harjoitellut porukka, jolla on harjoittelun perusteet hyvin hanskassa ja motivaatio korkealla uuden tavoitteellisen projektin myötä.
Tsemppiä kaikille urheilijoille heinähässäkkään!
Seuraavan kerran CC pävittyy heinäkuun puolella, jolloin luvassa on toivottavasti iloisia uutisia pelaajarintamalta sekä varmasti jotakin todella yllättävää liittyen harjoitteluun...
Coach AL

Viimeksi päivitetty (25.06.2010 09:40)