Coaching Corner: Startti
Kuten aktiivisesti joukkuettamme ja nettisivujamme seuraavat tietävät, on joukkueemme lähes kasassa ja harjoittelu on alkanut. Kokoonpanoon odotellaan ja toivotaan vielä 1-2 pelaajaa (vanhoja tuttuja) ja mahdollisesti kesän aikana kehittyviä omia junioreita. Viime kauden pelaajista varmuudella ovat poissa Atso Liesmala (koulu- ja työesteet) ja Olli Heinonen (kouluesteet). Uusia pelaajia on tällä hetkellä varmuudella yksi, Teemu Heiskanen.
Aloitimme harjoittelun viikolla 19 ja tällä viikolla (22) tulee neljä viikkoa reeniä täyteen. Mainittakoon, että harjoittelemme A- ja B-poikien kanssa yhdessä. A- ja B-pojilla on keskimäärin yhdeksän harjoitusta viikossa. Miesten keskiarvoa en ole laskenut, mutta viikko kerrat pyörivät pääsääntöisesti 5 – 12 kerran välillä per ukko.
Pakko tunnustaa, että en muista jännittäneeni harjoituksia niin paljoa koskaan, kuin 11.5.2010, kun astelin Karkkilan Liikuntahallille klo 19.30 alkaviin harjoituksiin. Kaikki meni kuitenkin loistavasti. Ukkoja oli paikalla noin 15 ja aloitettiin rakentamaan tulevan kauden kivijalkaa, puolustusta. Vanhemmista pelaajista monet tiesivätkin mitä odottaa, mutta A- ja B-ikäiset olivat varmasti aluksi tietämättömiä uudesta tavasta tehdä asioita. Lajiharjoittelu on tässä vaiheessa kautta joukkueena yleensä pyöreä nolla kertaa viikossa ja hommat alkaa vasta elokuussa, mutta haluan kuitenkin tehdä asiat hieman eri tavalla. Haluan vetää lajia läpi kesän kerran viikkoon (joukkueena), jotta joukkuepelituntuma pysyy yllä sekä löydetään pelisysteemi ja –kaverit jo kesän aikana. Niin, ja sitten kun salit alkavat todella rullamaan elokuussa, ei aikaa mene nenän kaivamiseen ja miettimiseen, vaan päästää heti hommiin 100 lasissa. Pitää olla valmis kun sarja pyörähtää käyntiin!
Neljä viikkoa on kulunut myös fysiikkaharjoittelua. A- ja B-poikien kanssa tehtävät harjoitteet ja omatoimiset osuudet luovat pohjakunnon pitkään (toivottavasti) kauteen. Viittaan kauden pituudella sen jatkumiseen pitkälle kevääseen, en siihen, että aika tuntuisi kauden aikana matelevan. Meillä on onneksi kasassa iso joukko urheilijoita, joita ei tarvitse patistaa harjoittelemaan. Harjoittelu on ennemminkin heille elämän tapa, kuten myös koripallo. Fysiikan harjoittelussa keskitytään kuntosali-, juoksu, -koordinaatio, liikkuvuus- ja ponnistusvoimaharjoitteluun. Näiden sisältöä avataan mahdollisesti myöhemmin Coaching Cornerissa.
Viikon 21 päätteeksi leireilimme kaikki kolme ikäluokkaa, Miehet sekä A- ja B-pojat, yhdessä. Ohjemassa oli 28 tuntiin 6 tuntia lajiharjoittelua sekä tuntitolkulla muuta yhteistä ohjelmaa. Viikonlopun tavoite oli oppia kuviohyökkäyksemme perusteet ja tiimiyttää koko ryhmää. On tärkeää, että A- ja B-pojat tuntevat kuuluvansa ryhmään, koska he kuuluvat siihen samalla tavalla kuin Heiskanen, Huovinen, Vendelin jne. jne. Koska leirille oli asetettu tavoitteita, niin on oltava myös mittareita tavoitteiden täyttymiselle. Tällä kertaa se mittari oli valmentajan mielipide. Haluankin kiittää kaikki osallistuneita mahtavasta panoksesta, sillä en itse uskonut, että pääsemme noin pitkälle asioiden omaksumisessa. Hyökkäyksen perusteista koko ryhmälle täysi kymppi. Tiimiyttäminenkin alkaa olla hyvällä tolalla, sillä G-P uskalsi ehdottaa häviäjille täysiä viivoja. Noh, sillä(kin) saralla matka on loputon ja aina voi parantaa. Koko kolmen ikäryhmän sitoutumisesta harjoitteluun ja yhteisiin tavoitteisiin kertoo se, että 19 pelaajasta ei ollut yksikään poissa viikonloppuna, vaan ”vemppaosastokin” oli seuraamassa.
Leiri nuotiolla, makkaran paiston ohella, joukkue väsäsi itselleen säännöt ryhmätyönä, kuten myös tavoitteet. Pelaajat asettivat tavoitteeksi olla joulutauolla kolmen parhaan joukossa M2D:ssä ja keväällä…. noh, sanotaanko vaikka niin, että parantaa joulutauosta (huom! kaksi parasta pääsee karsimaan 1. divisioonaan). Joka tapauksessa tavoitteen täyttyminen ja asetanta tarkastetaan joulutauolla. Ja tarvittaessa asetetaan uudet tavoitteet. Toivottavasti leirinuotion puut syttyvät talvella.
Lopuksi haluan antaa erityistä kiitosta A- ja B-pojille, jotka painavat tällä hetkellä hommia kuin liigapelaajat. Tsemppiä!!! Sekä tsempata koripallokouluissa harjoittelevia C- ja mini-ikäisiä. Tsemppiä!!! Nämä ryhmät ovat meidän tulevaisuus.
Coach AL
Viimeksi päivitetty (08.06.2010 21:30)














