Olen jo hetken arponut kirjoitanko "Vaihtopenkin alta" vai "Vaihtopenkin takaa" -blogiin. Anssi uskaltautui kirjoittamaan alta-versioon, mutta toisaalta "vaihtopenkin takaa" -blogia ei ollut vielä edes keksitty. Nyt kävi kuitenkin niin että ensin unohtui tiistainen "vaihtopenkin takaa" kirjoitus ja kun pelaajatkaan eivät kiireidensä keskellä ehtineet tähän keskiviikkoiseen blogiinsa mitään lisäämään, päätin napata kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa oman blogitekstini nyt. Olen kuitenkin ikään kuin vastuussa siitä että näille sivuille syntyy sisältöä :) Sovitaan vaikka että tämä on jostain vaihtopenkin välittömästä läheisyydestä.

Aloitan tarinani mahdollisimman kaukaa jotta tekstiä syntyisi eli 90-luvun lopulta ja niistä uskomattomista koripallohetkistä Karkkilan liikuntahallilla jolloin meteli oli oikeasti mahtava...

Tolvasen Kimin luontainen ujous esti häntä astumasta parrasvaloihin tällä kertaa, joten allekirjoittaneen seikkailut varamiehenä saavat jatkoa. Edellisen matsin yhteydessä tuli varmasti kaikille selväksi, että peli ei ole kehittynyt siihen suuntaan kuin olisimme toivoneet. Ja koska ainoastaan Kimmolla on kokemusta siitä miten toimia, kun paketti on levällään kuin Turusen eväät, niin me karkkilalaiset emme tunne muuta vaihtoehtoa kuin palata sorvin ääreen.

Atso jo laukoikin omat mielipiteensä muista pelaajista. Minun tarvitsee siis enää kertoa omat mielipiteeni omasta pelistämme. Saunailloista kun ei ole paljoakaan kerrottavaa, ne kun eivät ole olleet tällä kaudella kovinkaan mieleenpainuvia.

Syksyllä joukkueesta oli sivussa syystä tai toisesta suunnilleen joka toinen jamppa. Tästä johtuen pelaajisto tiivistyi ja jokainen löysi oman roolinsa...

Olen pikkupojasta asti ollut innokas koripallofani ja käynyt katsomassa lähes kaikki kotiottelut viimeisen 15 vuoden aikana. Jos en päässyt otteluun, niin se otti todella kovasti päähän. Voisi sanoa, että se oli elämän ja kuoleman asia ja on vieläkin.

 

Seuraavassa kuvaus yhdestä korismatkasta:

Pari vuotta sitten mentiin kaverini kanssa pikavuorolla katsomaan Honka-Karkkila peliä. Jäätiin kehä I pysäkillä pois ja siitä sitten käveltiin Tapiolaan. Aluksi lähdettiin kävelemään Kehä I pitkin Tapiolaan päin ja sitten yhtäkkiä saatiin muistikuva, että seuraavasta risteyksestä lähtevä Turvesuontie vie lähelle Tapiolan Urheilupuistoa. Siinä sitten sitä käveltiin ja ihmeteltiin tien päässä kun lukee Kauniainen oikealle ja Kilo vasemmalle. Tajuttiin sitten että oltiin tultu muutama kilometri harhaan ja ihmeteltiin kun ykköstie menee...

Pitkään vältelty kirjoitusvuoro napsahti tällä kertaa minun murheekseni. Olen lähes viikon miettinyt mistä kirjoittaisin ja tänään sain vihdoin idean. Edellisiä  kirjoituksia lueskeltuani huomasin, että lähes poikkeuksetta jokainen jätkä on kirjoittanut itsestään ja omista fiiliksistään. Minä aion poiketa tästä linjasta hiukan, koska minusta ei ole mitään kirjoitettavaa, eikä minulla ole muutenkaan mitään järkevää sanottavaa.

Tuleva teksti tulee sisältämään kuvauksia joukkueemme pelaajista. Ja että rivejä tulisi lisää, annan jokaisen kuvauksen yhteydessä kolme vaihtoehtoa, joista voi sitten arvailla kuka pelaaja on kyseessä. Kuvaukset ovat toisinaan kieliposkessa kirjoitettuja, joten ei saa suuttua. Kuvaukset ovat minun henkilökohtainen mielipiteeni pelaajasta, ja siksi ehkä aavistuksen arka aihe, mutta eihän meillä...

Matsinallet

Mika(41-vuotta), Kerttu(7-vuotta) ja Friida(6-vuotta) pelaavat koripalloa. Joskus he myös keskustelevat koripalloon liittyvistä seikoista

Miksi teillä on matsinallet mukana KaU: n peleissä?

Friida: Ne näyttää niin koripallonpelaajilta.

Kerttu: Matsinallesta tuntuu siltä, että koripallopeleistä saa tehdä salaa videoita, koska se on vaan pehmolelu, eikä kukaan voi epäillä sitä.

Mikä on askelrikkomus?

Friida: Rikkoo kaikkien pelikengät.

Kerttu: Tekee askeleen väärin koripallossa.

Mikä on palautus?

Friida: Jos koripallo hukkuu, se palautetaan sille henkilölle, jolle se kuuluu.

Kerttu: Palautetaan pallo silleen että se osuu maahan ja sitten se ponkaisee siitä pelikaverin käteen.

Mikä on kaksoiskuljetus?

Friida: Vanhemmat kuljettavat kaksi lastaan koripalloharjoituksiin.

Kerttu: Molemmilla käsillä kuljetetaan...

Kirjoitusvuoro napsahti tällä kerralla sitten minulle, joten kuvaanpa tässä kulunutta kautta omalta osaltani.

Projekti Karkkilan koripallon uuden nousun puolesta alkoi viime kesänä, kun Anssi soitti ja tiedusteli mielenkiintoani lähteä mukaan hankkeen taustaryhmään. Suurin osa koripalloa seuraavista tietää varmasti ainakin jollain tasolla, miten Team Componentan kävi viime keväällä ja ainakin itse olin jo tuolloin miettinyt, että olisi valtava sääli, jos hyvä koripallokulttuuri kuolisi Karkkilasta. Anssin ei siis tarvinnut kysyä kahta kertaa.

Loppukesä ja alkusyksy ennen kauden alkua meni yllättävänkin tiiviisti tausta-asioita tehdessä, eikä elokuun alkuun ajoittunut työpaikan vaihdos mitenkään helpottanut kiireitä. Onneksi mukana taustaryhmässä oli myös Henri Huovinen, joka olikin varainhankinnassa korvaamaton apu. Myös “vanha...

"Vaihtopenkin takaa" on Kaukoris.comin uusi blogi jossa kirjoittajat tarjoavat uudenlaisia näkökulmia lajiin ja joukkueeseen. Suuren suosion saavuttanut pelaajien "vaihtopenkin alta" -blogi jatkuu tuttuun tyyliin joka keskiviikko mutta nyt rinnalle tuodaan tiistaisin julkaistava blogi jossa kynään tarttuvat fanit, sponsorit, kilpakumppanit, lajin vaikuttajat, lehtimiehet... ketkä tahansa.

Haluatko sinä kirjoittaa "Vaihtopenkin takaa" -blogiin? Ota yhteyttä kaukoris (at-merkki) gmail.com!


 

 

 

Minä mitään koripallosta tiedä, mutta seuraan sitä sujuvasti katsomosta. Nimenomaan katsomosta ja livenä, telkkarin äärellä nukahdan viimeistään toisella neljänneksellä, enkä saa koskaan tietää kumpi voitti, Namika vai Pyrintö. Todennäköisesti kuitenkin Pyrintö. Salibandya, jota itse pelaileskelen, en sen sijaan viitsi katsoa edes katsomosta. Se on laji, jota...

Heti pikku killiäisenä minut vietiin satukorikseen (yllätys sinäänsä sillä perheessä pelataan aika paljon korista). Siellä pelailtiin ja leikittiin kaikennäköisiä leikkejä pallon kanssa ja pikkuhiljaa aloin olla minipoika-ikäinen. Minun ikäisiäni ei ollut niin montaa että joukkueen pystyttäisi, mutta itsellä oli jo kova into päästä pelaamaan muitakin kun omia kavereita vastaan. Mikä avuksi? No, iskä vei minut kaksi vuotta vanhempien kanssa treenailemaan ja lupasi että peleihin lähtemistä mietittäisiin sitten seuraavalla kaudella. Vaikka olinkin nuorempi, pysyin hyvin porukan mukana enkä jäänyt jalkoihin, joten seuraavana syksynä hankittiin lisenssi ja ei muuta kun pelikentille. Eli ensimmäisen pelin pelasin vasta B-pojissa, paitsi itse olin C-ikäinen.




Parina kautena pääsin pelaamaan ikätovereitakin vastaan kun Kärsän ja Miikan...